SUVI ja SOKEUS

Pauli Matti Juhani Leskistä vapaasti mukaillen: voi kun elämä oisi pitkä yölaulajaretki vain, aistien suvista juhlaa täynnä vuosittain.

Mutta eihän se ole. Viettämämme kaltaiset toukokuut ovat näillä leveysasteilla ylen harvinaisia. Isoa kesää saadaan enimmäkseen  odottaa juhannukseen ja ylikin. Joka silloin suvea leikkii, saa varautua pohjoiseen koleuteen. Kylmässä kastuen haistaa suomalainen tuomen ja syreenin tuoksut. Jos yön ja aamun mestarilaulajia kuulla halaat, muista pukeutua kunnolla.

Noin ei ole tänä keväänä. Äkisti humahti raukoille rannoille miltei trooppinen taivas. Lenseä itätuuli lennätti Aasian aroilta suven suudelman. Luonto puhkesi lehteen ja kukkaan vetten vapautuessa pikavauhtia jään kahleista. Ennen kuin aavistimme kukkui käki kuusikossa satakielen soitellessa sonettejaan sadoin sävelin. Yyterin sannoilla palvoo aurinkoa bikinien kirjo. On siis kesä.

Minulle tällainen tuo hetken helpotuksen sokeuteni piinasta. Sellaisiin taikaöihin, joihin nuorena romantikkona haltioiduin, en enää yltäne. Onpahan sentään muutama viikko vuodessa aikaa muiden aistien jossain määrin korvata puuttuva näkö. Tuoksut ja äänet tunkevat tulvallaan taakseen sokean surun. Kun seisoo hempeänä tuoksuvan omenapuun alla ja kuulee viitakerttusen sinfonian, ei puun kukkien värillä ole välitöntä väliä. Aistien juhlaan sammuu silmien pohjaton jano.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KÄENPIIKA JA MUUTA MUKAVAA

Juuri, kun pääsin korostamasta käenpiian harvaa kantaa, yksi sellainen
ilmaantui Tiiratorpan tanhualle. Tuossa se vätvätti pihakoivussa
aamuseitsemältä oikein pitkän ajan, siirtyi sitten talon taa toiseen koivuun
ja häipyi lopulta Halssinlehtoon. Siivonneeko niin ikään kotini lähellä
pitkästä aikaa pesineen leppälinnun kodin. Käki tietysti toivoo piikansa
niin tekevän. Myös kukkuja on meillä valmiina omasta takaa. Jos sen kosio
onnistuu, odottavat leppä- ja muita pikkulintuja inhat ajat.

Yölaulajakausi pääsi alkuun paljon tavallista aiemmin. Varsinkin
luhtakerttunen teki saapumisennätyksiä siellä sun täällä. Itse tapasin
tämän, yleensä kesäkuun alkupäivinä saapuvan solistin jo 19. toukokuuta.
Viita- ruoko- ja rytikerttunenkin on tavattu, Haventojärvien rastaskerttusta
yrityksistä huolimatta ei. Sellainen karauttelee syrinxiään myös Yyterin
lietteillä. Meillä Pirjon kanssa ei kuitenkaan ole sinne menemistä, minkä
saimme havaita eilen saappaan juuttuessa polun mutaan ja irrotessa jalasta.

Mutta Langouran (Yyterin kyljessä) uusi lintulava on loistava. Eihän sieltä
kahlaajien pääjoukkoja näe, mutta tarttui Pirjon kaukoputkeen sentään 40
tylliä, suosirrejä, punajalkavikloja ja lapasorsia. Ääninäyte saatiin
itseltään mustapyrstökuirilta.

Aivan mahtavaksi lintupaikaksi olemme huomanneet tänä vuonna Kirrinsannan.
Ihmiskäden tekemissä lammikoissa ja täytetyllä kaatopaikalla metelöi öisin
melkoinen kööri. Neljä luhtakanaa, neljä viitakerttusta, pikkulokkeja,
nokikanoja, puiden ja pensaiden kerttulajeja ym. Niin ja tietysti ne
tavalliset.

Tavallisiin lasken kuuluvaksi nykyään myös satakielen. Kirrinsannassa eivät
muut äänet huku tämän lajin paljouteen. Toukarissa niin tapahtuu. On
tietysti elämys kuulla kymmentäkin satakieltä yhdellä seisomalla, mutta
silloin pitää olla meidän Pirjon korvat kuullakseen seasta jotain muutakin.
Toukarissa tosin on meneillään hyvä yölaulajavuosi. Kolme viitasirkkalintua,
kuusi pensassirkkalintua, kuusi ruisrääkkää sekä varhaiset kerttuset sopinee
mainita. Elämme vuoden ihaninta aikaa.

Ääni- ja kuvanäytteenä tässä käenpiika, taustalla mm. kirjosieppo ja
pajulintu:

http://www.youtube.com/watch?v=mx770-lbp34


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

NE HANKALAT SOKEAT

Me sokeatkin osaamme riidellä. Sähköpostilistallamme käytyä kiivassanaista
keskustelua seuranneet ajattelevat ehkä, että me vasta osaammekin.
Nyrkkeilymatsiksi luonnehti muuan vaikutusvaltainen sokea Riikka Hännisen ja
allekirjoittaneen välistä iskurulettia. Täräyteltiin päin naamaa mutta myös
valeltiin vasamat myrkkyliemeen. Myrkky ei näy mutta tuo tuskan.

Emme toki olleet riidan ainoat osapuolet. Sekä minun että Riikan kantaa
puolustettiin vaihtelevasti. Kuka ilkeämmin kuka asiallisemmin otti kantaa
kysymykseen, onko eräs yhdistyksemme liian Helsinki-keskeinen. Se onkin
varma puheen aihe, jos mieli saada helsinkiläiset pillastumaan. Kukapa
saavutetuista eduista vapaaehtoisesti luopuisi. Eikä minunkaan mielestäni
edes tarvitse. Riittää, jos samat tai lähes samat palvelut ulotetaan
yhdistyksen kaikkiin jäseniin.

Kantani muuttui keskustelun (siis tappelun) mittaan. Luovuin alkuperäisestä,
poissulkevasta asenteestani ja aloin miettiä rakentavampia tapoja vähentää
Helsinki-keskeisyyttä. Tässä ei kuitenkaan ole jutun tärkein anti. Toki
meidän on hyvä tarkistaa asenteitamme. Hyvä on myös pyytää anteeksi silloin,
kun anteeksipyydettävää on. Ja minullahan oli.

Todella antoisaksi keskustelu muuttui vaiheessa, jossa aloimme pohtia,
olemmeko me sokeat ja heikkonäköiset erityisen hankalia luonteita. Jos
olemme, mitkä lienevät ikävän ilmiön syyt? Hemmotellaanko esim. syntymäsokea
kotona pilalle kohtelemalla häntä kuin särkyvää posliininukkea? Annetaanko
sokealle lapselle liian helposti periksi, koska hän on sokea.?

Entä myöhemmin näkönsä menettäneet? Aiheuttaako vamma katkeruutta, joka
purkautuu mm. kiukkuisena käytöksenä varsinkin lähi-ihmisiä kohtaan? Myös
kivut ja sokeuteen johtaneiden sairauksien pahat  seuraukset kannattanee
huomioida. Veren sokerin heilahtelu ja sokeiden keskuudessa erittäin yleinen
unettomuus eivät mielialaa nostata. Väsymys, tuska ja yleinen paha olo
lamauttaa jotkut, toiset reagoivat vihaisuudella.

Vaikka ehdottamani syyt selittävät monenkin näkövammaisen hankalaa käytöstä,
en pidä kysymyksenasettelua kelvollisena. Ei näön puute näet ihmisen
perusluonnetta muokkaa. Sokeat ovat yhtä heterogeeninen porukka kuin
näkevät. Geeniemme ja ympäristötekijöidemme summia me olemme riippumatta
siitä, näemmekö vai olemmeko näkemättä. Yhtä hyvin pohjimmiltaan ilkeä kuin
kiltti ihminen voi sokeutua. Kilttejä ja tasapainoisia puheenvuoroja
käytettiin em. keskustelussakin. Pidin paljon varsinkin rovastien Ojanen ja
Suutarla tavasta lähestyä aihetta.
Ihmisen luonne, olemus  ja ominaisuudet ylipäätään ovat riippumattomia
näkökyvystä. Meissä sokeissa on pitkää, pätkää, laihaa, lihavaa, uskovaa,
ateistia, nopeaoppista, hidasälyistä, laulutaitoista ja - kuten minä -
jokseenkin epämusikaalista poppoota. Jos siis käyttäydymme hankalasti, ei
sitä voi puolustella sokeudella. Sokeus ei anna ihmiselle lupaa haavoittaa
lähimmäistä.
Selkeämpi jakolinja kuin sokeat/näkevät kulkee suhtautumisessamme riitelyyn.
Linjan toisella puolella ovat oikeasti riidanhaluiset, toisella me, jotka
kärsimme huonosta luonteestamme. Riidanhaluinen suorastaan nauttii
saadessaan lyödä, minä ja moni muu saa ilkeistä sanoistaan ja teoistaan
tunnonvaivoja. Omatunto alkaa kolkuttaa. Palaneet päreet käsissämme me
itkemme: voi miksi minä taas menin pahoittamaan sen tai tuon ihnmisen
mielen? Enkö ikinä opi pitämään nyrkkiä taskussa ja nielemään edes jotain
siitä, minkä sylki suuhun tuo. Apostoli Paavali kirjoittikin: "Me huomaamme
lihassamme toisen lain: sitä hyvää, mitä me tahdomme, me emme tee. Sitä
pahaa, mitä me emme tahdo, me teemme."  Sanojensa jälkeen hän aivan
parahtaa: "Kuka vapauttaisi minut tästä viheliäisestä ruumiista?"  Tuossa
lyötynä ja lyöneenä itsetunnon riekaleita kokoillessani huusin taivasta
kohti saman kysymyksen. Voi olla, että kuluu koko elämä, kunnes sieltä
vastataan.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

KOTKA VAI SUPIKOIRA?

Lienette saaneet hyvät naurut uutisesta, jossa kerrottiin maakotkaa ampuneen tyypin luulleen sitä supikoiraksi. Ainakin hän sanoi sillä tavalla erehtyneensä. Ellei mies vitsaillut tai halunnut välttää rangaistusta, täytyy hänen kovaa osaansa valittaa. Noin vaikeasti heikkonäköistä ei pidä päästää pyssyn kanssa maastoon ollenkaan.

Vai johtuiko erehdys aukoista lajituntemuksessa? Harva metsästäjä tuntee lajit sentään noin huonosti. Lehmiä täräytellään hengiltä hirvinä vain satunnaisesti eikä spanielia usein luulla rusakoksi. Mutta kun mennään hankalammin erotettaviin lajeihin, virheet lisääntyvät. Etenkin sorsastajat kuuluvat päästävän päiviltä rauhoitettuja lintuja. Kiihkoissaan sitä ei tule niin katsotuksi, oliko hämärissä vilahtanut siivekäs heinäsorsa vai heinätavi.

Yleisempi huvittavuus liittyy metsästäjiin, jotka sanovat, ettei se saalis muka ole niin tärkeä. Tärkeintä on liikkua luonnossa siitä nauttien ja sitä ihaillen. Kysymys kuuluu, eikö aseen voisi näin ollen jättää kotiin. Kamerasta tai kiikarista olisi vähemmän vahinkoa tuolle nautittavalle luonnolle. Niillä  välineillä emme riko luonnonrauhaa.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

Ruandassa asuvan ruotsalaisen Lasse Bergin kirja nimeltä Kalaharin
aamunkoitto ruokkii mielikuvitusta. Berg nojaa tuhdisti tutkittuun tietoon
kertoessaan, että meidän kaikkien esivanhemmat elivät jossain päin Afrikkaa.
Aikaa tuosta on vierähtänyt rohkeat sata tuhatta vuotta. Kulkevaa elämää he
viettivät juuria, lehtiä ja hedelmiä keräillen sekä (lähinnä miehet) evästä
eläinkunnasta pyydystellen.

Tuollainen elo kuuluu olleen auvoisaa. Työtä tehtiin paljon vähemmän kuin
ihmiskunnan asetuttua paikoilleen maata viljelemään ja karjaa kasvattamaan.
Viikoittainen työaika rajoittui yhteen laskien päivään, pariin. Tunteja
kertyi vaeltavaa esi-isää kohti 2,3 päivässä, vaeltavaa esiäitiä kohti vielä
vähemmän. Naiset synnyttivät kolmen neljän vuoden välein. Perhekoko oli
nykyisten länsimaiden tasoa ja paljon pienempi kuin kehitysmaissa tänään.

Jotta noilla käytännöillä hyvin elettiin, piti jokaisen ajatella ensin
yhteistä ja vasta sitten omaa etua. Afrikkalaisten esivanhempiemme
yhteisöissä ei esiintynytkään valtasuhteita, ei alistamista eikä sangen
myöhäsyntyistä vitsausta, byrokratiaa. Silti  järjestys säilyi. Pienet
yhteisöt olivat sangen hyvinvoivia  eikä fossiileista ole tavattu
nälkiintymisen merkkejä, väkivallan ja kannibalismin kylläkin.

Vaikkeivät nuo ensimmäisten ihmisten seurueet täysin ristiriidattomia
olleet, tulee väkisinkin mieleen Raamatun kuvaus paratiisista. Meidänhän
annetaan ymmärtää, että Eeva ja Aadam elivät juuri noin huoletonta, laiskaa
ja vaurasta elämää aina lankeemukseen asti. Vasta luopumus  alkuperäisestä
elämäntavasta merkitsi arjen alkua. Kuten maata omistaville ja viljeleville
sekä kaupunkeihinkin asettuneille entisen elämäntavan hylkääjille, koittivat
Eevalle ja Aadamille kovat ajat. Raataa piti siitedes hiki hatussa ja
synnyttää suvunjatkoa kiivain kivuin.

Raamatun kertomus vastaa symbolitasolla ällistyttävän suuresti kuvaa, joka
tieteellä on ihmissuvun vaiheista. Alun paratiisi on todellisuudessakin
vaihtunut ankaraan kilpailuun paikasta auringossa, velvollisuuteen  (tai
ainakin sisäiseen pakkoon) raataa yli voimien, valtaviin elintasokuiluihin
ja riistoon yhteiskunnan joka sektorilla. Toiset omistavat, toiset eivät.
Omistaja tahtoo lisää, mutta se onnistuu vain sortamalla tai petkuttamalla
toista ihmistä.

Mikä on siis syntiinlankeemus? Berg ei väitä, mutta minulle tulee kyllä
hillitön tarve vastata: yksityinen omistusoikeus. Vanhat intiaanit sen jo
tiesivät: "Ei kukaan voi omistaa maata, sillä sehän on meidän yhteinen
äitimme." Raamatun mukaan maa on Herran, ei herrojen.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

NO ONPAS TULLUT  KESÄ

...nyt kevään keskelle, jatkuu jotenkin tutulta kuulostava, juuri säveltämäni, sanoittamani ja sovittamani laulunpätkä. Sävel muistuttaa muuatta joululaulua, mutta poikkeaa siitä melko paljon, onhan se juuri minun, nuotinvierestälaulajien SM-kisoihin ilmoittautuneen ammuvainaan käsialaa. Sanoissa taas ei ole muuta eroa kuin onkos-sanan tilalla onpas ja talven tilalla kevään.

Hieman enemmän musikaalisesti lauloivat aamun linnut. Ja niitä muuten riitti. Sanotaan kateuden vievän kalat vedestä, mutta koska se ei tiettävästi vie lintuja oksilta, rohkenen luetella kotipihaani yhtaikaa kuuluneiden laulajien ja ääntelijöiden nimet: käki, satakieli, kirjosieppo, hernekerttu, leppälintu, tervapääsky, pajulintu, kaulushaikara ja peipponen. Joen puolelta kajahteli kaikenlaista aina kalalokista nokikanaan, telkkään ja (meihin) tiiroihin.

Miksi mainitsin kateuden? Tässä elämystensä kehunnassa piilee aina se vaara, että joku vähemmän kuullut tai puutteellisemmin lintuja tunteva kokee vaillaoloa. - Kyllä tuo tuossa nyt pullistelee, mutta entäs minä raukka. Mitään en tunne enkä enää hyvin kuulekaan, nyreksii kadehtija.

Niin, emmekä me lintuharrastajan maineessa paistattelevatkaan aina suostu iloitsemaan toisten elämyksistä. Harvinaisen lajin havaitsijaa kylllä onnitellaan, mutta myös kadehditaan. Ääritapauksessa havainto pyritään mitätöimään epäilemällä lajimäärityksen oikeellisuutta. Ei luoteta miehen eikä naisen sanaan.

Mutta tänään sitten uskalsin. Näin kauniina päivänä ja etenkin sen aamuna on lintujen konsertti ollut joka puolella suuremmoinen. Emmehän haudo ikäviä ajatuksia suven sylissä. On sangen suotavaa karttaa niitä muulloinkin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

MIKSI KIRJOITAN

Otin taas kantaa näkövammaisten keskuudessa riehuvassa anonyymi-keskustelussa. Tällä kertaa tällaisen:

On ymmärrettävää, että yhtä hyvin nimellä kuin nimettä kirjoittavat löytävät hyviä puolia juuri omasta tavastaan toimia. Nimellä kirjoittaja kehuu reiluuttaan ja rohkeuttaan, anonyymi haluttomuuttaan olla enempää huomion keskipiste kuin suuna päänä muutenkaan. Vastaavasti toisen valinta koetaan arveluttavaksi, jopa eettisesti tuomittavaksi.

Entä jos miettisit enemmän? Pohtisit pohjaan asti, mikä saa sinut kirjoittamaan. Syyt osoittautunevat monen kirjaviksi. Yksi tahtoo todella olla esillä, toinen tulla tunnetuksi asiantuntijana. Jollakulla on taipumus purkaa närkästyksensä julkisiksi sanoiksi, toisella tapa ärsyttää muut raivon partaalle. Yksi ei löydä päiväänsä muuta tekemistä. Kirjoittelee joutessaan vaikka niitä näitä jotain tehdäkseen.

Aika yleinen syy kirjoitteluun lienee yksinäisyyden torjunta. Tahdotaan saada kosketus toiseen ihmiseen (usein mieluiten vastakkaiseen sukupuoleen) edes välillisesti. Kätketty haave liittyy ihmissuhteeseen. Kirjoittelu on usein ihmisen ikävää toisen luo.

Onneksi on aika vähän heitä, jotka nauttivat ilkeilystä. Koska heitä kuitenkin on ja koska puskan takaa puukotus kuuluu mielestäni raukkamaisimpiin inhottavuuksiin, naputtelin "Äänestyslippuuni" vastaanottajaksi nimet@thp.nkl.fi.

Toinen valintaani johtanut tekijä on itsekkäämpi. Kuulun nimittäin juuri joidenkin anonyymisti haukkumiin huomionkalastajiin. Pidän itseäni aika monen asian asiantuntijana enkä kätke kynttilääni vakan alle. Tykkään myös maineesta hyvänä kirjoittajana. Kyllä sivelee syöntä, kun joku julkisesti tai vaikka vain yksityisestikin kehaisee. Jos kirjoittaisin nimettömänä, ei kukaan tietäisi, joskin moni tyylistä arvaisi, että kirjoittaja on juuri se kuuluisa Hannes Tiira.

Kritiikille olen yliherkkä. Jos viestejäni voittopuolisesti haukuttaisiin, en kuitenkaan ryhtyisi anonyymiksi. Masentuisin ja lopettaisin kirjoittelut kokonaan, kenties itsenikin. Tällaisen henkilön on vaikea asettua ihmishuomiosta välittämättömän anonyymin asemaan. Luonnekuvamme ovat siihen liian erilaiset. Teoriassa ymmärrän, miksi joku haluaa salata henkilöllisyytensä; hänen tavallaan tuntea ja kokea minun on mahdotonta.

Kirjoitteleiksen nimimerkki: Julkkiksena  on kiva elää.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

TOLKUTON TOUKARI

Ei Porin Toukarin kevätyö vielä kaikkien soidinten sinfoniana soi, vaikka 38 satakielikoirasta kuulutti siellä reviiriä viime yönä. Kerttusia, sirkkalintuja ja muita "jalompia" yölaulajia odotetaan vielä. Ruisrääkkä kyllä kuorsasi kedolla kaulushaikaran puhallellessa bassotorveen joen tuolla puolen.

Nuo satakielten reviirit ovat muuten pienen puoleisia.  Lyhimmät laulupuskien välit jäävät 15 - 20 metriin. Niin voityhdellä seisomalla kuulla seitsemän Luscinian lemmenlaulut. "Tolkutonta tajunnan köyrintää", sanoisivat Matti Koivula ja Jan Södersved, jos ornimisen sietämättömän keveyden uudistaisivat.

Yhtä ihmettelen. En kaikkien yölaulajiin tuhlattujen keväiden aikana ole älynnyt, miksi satakielet laulavat ja pitävät taukoa yhtaikaa. Eilenkin, kun saavuimme klo 22.30 oli Toukarissa täysi rähinä päällä.  Saimme kävellä kaksi kilometriä joutumatta hetkeäkään kuuntelemaan hiljaisuutta. Sitten äkkiä klo 23.10:n tienoilla: ei inahdustakaan. Jos joku sattui pistäytymään paikalla klo 23.10:n  ja 23.40:n välissä, hän luulisi, etteivät laulumestarit ole saapuneet. Näkemäänhän sen sortin soittelijat pääsee harvoin.

Ihmettelee Porinhanski


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

KOIRAANAKO KOIKKUISIT, OKSALLASI ROIKKUISIT

Muuan Kalle Päätalon tyylillä nasakasti kirjoittava Pudasjärven mies, Paavo nimeltään, tuossa kevään ihanuutta ylisteleiksen. Sanoi, ettei  silimäänkään lintuja äänestä tunne. Nauttii kumminkin.Muisteli vielä aikaa, jona itsekin viritteli lemmenlauluja lettipäille niin kuin lintukoiraat nyt armailleen.

Kirjain otti kipinän, sana sanan saatteleiksen. Tiiratorpasta kommentoitiin Paavoa näin:

Pittääpä tuota Paavo parkaa lohutella, ettei se ylet aikaansa niin kommeeta
kaikilla siipiveikoillakaan ole. Laulu kyllä kuuluu kajakkana ihmiskorvaan,
mutta kovvaa puuhaa se soitimen soittelu sulholle teettää. Sillä koiraita,
niinpä tietysti, ne lempensä lirkuttajat parin poikkeuksin ovat. Ajatteles:
istua (tai paremminkin seistä) nyt tuntitolkulla jollakin oksankäppyrällä
vetelemässä samaa melko yksinkertasta sävelmää pääasiallisena haaveena, että
joku arvoisista naaraista sattuisi soiton kuulemaan. Nämä sitten
nirsoilemalla valikoivat, että sekö rastas-herra vai tämä toinen isäksi
lapsille kelpaa. Voisi siinä Paavo parallakin hermot pettää, ennen kuin
Iijokivarren ihana immyt hänet huomais ja, jos mieheen mieltyis, yljäksensä
yhyttäisi.

Entäs laulun jälkeen? Kyllä ne ovat kuulkaa laulut lopussa niin linnuilta
kuin lintumiehiltä ehtoisan emännän ehtiessä pesään pyrstöä pyöräyttämään.
Parin minuutin ilosta saa lintukoiras ikuisen riesan. Yhtä totista työtä ja
ainaista raadantaa rangaistuksena ohikiitävästä lemmenhetkestä siipiveikko
saakin. Tee pesä, ruoki pojat, koita vielä geenis toisen naaraan kanssa
eteen päin siir... jaa mutta tämä on jo paremmin huvipuolta.

Mitä lintujen äänten tuntemiseen tulee, toivoisi Tiiratorpan isäntä jonakin
keväthuomenena olevansa niin kuin Paavo: ei tunnistaisi eikä piittaisikaan
tunnistaa. Lintumiehen  kas tuntee siitä, että sillä on pakkomielle
määrittää jokainen tapaamansa siivekäss. Rasittavaa. Kun talitintikin
ääntelee 30 eri tavalla ja hömö vielä useammalla, tietää äänten opiskelu
melkoista jopia. Kyllä se Tiiratorpan isäntäkin nuorna miesnä nuivempana kehuskeli tuntevansa vaikka
mitä, mutta oikea lintuharrastaja pitää suuta vähän soukemmalla. Mitä
enemmän tietää, sitä paremmin ymmärtää kuinka vähän tietää kuitenkin.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KUN MÄ OLEN LIIAN YLPEE ENKÄ OSAA LUOVUTTAA

Sir Elwoodin hiljaiset värit esiintyy parastaikaa Porissa. Minäkin olin
varannut lipun suosikkiyhtyeeni konserttiin, mutta ei väsyneestä ollut sinne
nyt menijäksi. Elämys voisi olla liian rankka. Kun sielu vapisee ja pelkää,
kun kestokyvyn takaraja häämöttää, kun olo on otvaisen oravan, silloin sitä
tahtoo vain levätä. Iloa ei saa itsestä puristetuksi. Toivoo sentään, että
tulisi rouva tai herra huu. Ilon tuoja niin kuin eräs jätskibaarin tyttö
eilen, kauniina päivänä. "Me täällä sotkemme eniten", hän sanoi, hymyili ja
taputti miestä olalle. Hänen hymyssään pilkahti kaupungin kevät. Lyhdyt
syttyivät lehmuksiin.

Tässä nyt kuitenkin se runo, jonka kaikkein eniten koen koskettavan itseäni.
Mistä ihmeestä Sir Elwoodin hiljaiset värit voi tietää  tarkimmin varjellun
salaisuuteni? Niin, ehkä se onkin heidän omansa:

Hämärän taa:
http://www.youtube.com/watch?v=jLYbgQaBzKk

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

SELKÄMEREN SANAVISA

Kiivaasti yrittelen anagrammoida niinkin pitkää sanaparia kuin Selkämeren kansallispuisto. Kun en (vielä?) ole saanut aikaan kovin tyydyttävää tulosta, julistan kentän vapaaksi kilpailulle. Joka teistä, tämän lukeneista, parhaan anagrammin Selkämeren kansallispuistosta sekoittelee, saa palkinnoksi juuri ilmestyneen kirjani Yyteri - dyynien kaunotar. Selkämereen pistävä niemihän se Yyterinniemikin on.

Ehdotukset tähän mailiosoitteeseen 15. toukokuuta klo 18:aan mennessä.Ja muistattehan, että anagrammin pitää käsittää K  A  I  K  K  I  samat kirjaimet kuin perussanan. Vääriä tai vajaita ei oteta huomioon.

Verryttelyksi sitten piilosanoja paikoista ja asioista, jotka kannatttaa kokea tässä 98-prosenttisesti vettä käsittävässä puistossa. Saatte vastata näihin heti, kun kynnelle kykenette.

1. Joskus taviskin löytää Volter Kilven maisemat. 7  kirjainta

2. Tiirako sinne majakkasaarelle lensi pyrstö edellä? 7

3. Jos menet sunnuntaivaltion tykö torstaina, näet uhrikirkon. 8  + 5

4. Oli paatin nimi Terhi ja bankkuri laskettiin lintutornin juureen Pyhärannassa. 9

5. Saari on kuin puu pakkasella. 12

6.  Ellet ole porho, loma Rauman leirintäalueella sopii sinulle. 9

7. "Veisaatko enemmän kuin viis Mila?"  ex-laulaja Tapio kysyi ex-luistelijalta Rauman edustalla. 13

8. "kaksoisvirtain"  maatila kutsuu matkailijaa Eurajoelle. 7 + 7

9. Kalatiira sekosi täysin Luvian satamassa. 9

10. Ja se kaunis pursi oli aivan ensimmäinen. 5

11. Raasepori keskellä Selkämerta? Oletko mennyt sekaisin? 9

12. Jos annat Yyterin dyyneille porilaisten käyttämän nimen, puhut hiekoista. 6

13. Näitkö ornitologin? Se tuli maan puolelta multaisena Säppiin, koska täällä on Selkämeren ainoa siivekkäiden tutkimuskeskus. 10

14. Vaikka saaristo on karu, oopperan siitä Arvo teki käden käänteessä. 4

15. Harmaahylkeitä ampuivat luotojen lähellä isämme taannoin. 6

Hannes Tiira

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KUIN EILISEN KULTAINEN KEHRÄ

Joskus käy kirjoittajalle niin nolosti, että hän ihastuu itse kirjoittamaansa lauseeseen. Jopa minulle, vanhalle pessimistille, sattuu noita punastuttavia elämyksiä. Harvoin tosin  nykyään.

No tuolla uutukaisessa Yyteri-kirjassa taitaa seistä sellainen virke. Kuvaan yyterin kokonaisuutta alkusanoissa näin: Yyterissä loistaa jokin toinen aurinko kuin eilisen kultainen kehrä. Ja sittenkin se on aina se suuri ja sama.

Lauseparin saa tulkita kukin haluamallaan tavalla. Itselleni auringon takaa hymyilee Yyterissäkin Joku vielä sitä suurempi. Toivottavasti tuo joku hymyilee myös tänään, Ruusun päivänä, Markolle ja Elinalle. Vihin teidät pyhään avioliittoon Tammelan kirkossa klo 15. Se suuri rakkaus näkee alttarin edessä komean pojan ja kauniin tytön, mutta on Hän nähnyt teidät puolimetrisinä palleroina kastemekoissanne, tuleepa näkemään harmaapäinä rollaattorin työntäjinäkin. Silloin on aurinko jälleen jokin toinen kuin eilisen kultainen kehrä. Niin on vain luvattu, että viimeisenkin säteen haivuttua elämän horisontin taa yhä hymyillään. Ei olekaan vastassa pimeys vaan rakkautenne, Jumalan rakkauden täyttymys.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

YYTERI-KIRJA ILMESTYI - HUOMENNA HUIPULLE

Vaikka opus on jo kolmantenitoista, tuntui komialta pitää sitä ensi kerran kädessä. Tunsi saaneensa taas aikaan jotakin. Kirjailijalla on käsityöläisten ja siistijöiden tavoin tuo  nykyöän harvinaistuva etuoikeus nauttia tekemisistään kouraan tuntuvasti. On jotain,mitä voimme näyttää ja kehaista omaksi. "Kiitos minä", huokaa mopin, mattopiiskan, neulan, naskalin tai kynän kädestään laskenut.

Mutta saako niin sanoa? Saammeko iloita työmme tuloksesta pelkäämättä alkavamme haista narsisteille? Suomalaiseen luonteenlaatuun ja käytöskulttuuriin kuuluu puhua vähän mutta asiaa. Töistään vaikenevaa käden sankaria kunnioitetaan. Amerikkalainen puhetapa, jossa suorastaan tyrkytetään omaa erinomaisuutta, ei ota tarttuakseen umpimieliseen Impivaaraamme. Tyylikästä vaahtosuuta vierastetaan vaistomaisesti.

Olin nuorena tympeän tyytyväinen itseeni. Omahyväisyydelläni karkotin monta ystäväehdokasta luotani. Silloin en tiennyt oikeasti olevani hyvä. Saavutuksia piti siis korostaa, jopa venyttää ohi todellisten mittojensa. Nyt sen sijaan uskallan toivottaa kaikki etukäteen ilmoittautujat ja erikseen kutsutut huipulle huomiseksi. Pääsette peräti 70 metrin korkeuteen nauttimaan lämpösiä voileipiä, keväisiä juomia ynnä pullakahvit. Julkistamistilaisuus on näet Kaanaan vesitornissa ja alkaa klo 14.

Jos Yyteri, kirja ja Hannes tai joku näistä kiinnostaa, ilmoittaudu viimeksi mainitulle. Ilmoittamatta tulleet heitetään ulos, ei tosin tornista.

Lupaa Hanski


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi