NO ONPAS TULLUT  KESÄ

...nyt kevään keskelle, jatkuu jotenkin tutulta kuulostava, juuri säveltämäni, sanoittamani ja sovittamani laulunpätkä. Sävel muistuttaa muuatta joululaulua, mutta poikkeaa siitä melko paljon, onhan se juuri minun, nuotinvierestälaulajien SM-kisoihin ilmoittautuneen ammuvainaan käsialaa. Sanoissa taas ei ole muuta eroa kuin onkos-sanan tilalla onpas ja talven tilalla kevään.

Hieman enemmän musikaalisesti lauloivat aamun linnut. Ja niitä muuten riitti. Sanotaan kateuden vievän kalat vedestä, mutta koska se ei tiettävästi vie lintuja oksilta, rohkenen luetella kotipihaani yhtaikaa kuuluneiden laulajien ja ääntelijöiden nimet: käki, satakieli, kirjosieppo, hernekerttu, leppälintu, tervapääsky, pajulintu, kaulushaikara ja peipponen. Joen puolelta kajahteli kaikenlaista aina kalalokista nokikanaan, telkkään ja (meihin) tiiroihin.

Miksi mainitsin kateuden? Tässä elämystensä kehunnassa piilee aina se vaara, että joku vähemmän kuullut tai puutteellisemmin lintuja tunteva kokee vaillaoloa. - Kyllä tuo tuossa nyt pullistelee, mutta entäs minä raukka. Mitään en tunne enkä enää hyvin kuulekaan, nyreksii kadehtija.

Niin, emmekä me lintuharrastajan maineessa paistattelevatkaan aina suostu iloitsemaan toisten elämyksistä. Harvinaisen lajin havaitsijaa kylllä onnitellaan, mutta myös kadehditaan. Ääritapauksessa havainto pyritään mitätöimään epäilemällä lajimäärityksen oikeellisuutta. Ei luoteta miehen eikä naisen sanaan.

Mutta tänään sitten uskalsin. Näin kauniina päivänä ja etenkin sen aamuna on lintujen konsertti ollut joka puolella suuremmoinen. Emmehän haudo ikäviä ajatuksia suven sylissä. On sangen suotavaa karttaa niitä muulloinkin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi