Ruandassa asuvan ruotsalaisen Lasse Bergin kirja nimeltä Kalaharin
aamunkoitto ruokkii mielikuvitusta. Berg nojaa tuhdisti tutkittuun tietoon
kertoessaan, että meidän kaikkien esivanhemmat elivät jossain päin Afrikkaa.
Aikaa tuosta on vierähtänyt rohkeat sata tuhatta vuotta. Kulkevaa elämää he
viettivät juuria, lehtiä ja hedelmiä keräillen sekä (lähinnä miehet) evästä
eläinkunnasta pyydystellen.

Tuollainen elo kuuluu olleen auvoisaa. Työtä tehtiin paljon vähemmän kuin
ihmiskunnan asetuttua paikoilleen maata viljelemään ja karjaa kasvattamaan.
Viikoittainen työaika rajoittui yhteen laskien päivään, pariin. Tunteja
kertyi vaeltavaa esi-isää kohti 2,3 päivässä, vaeltavaa esiäitiä kohti vielä
vähemmän. Naiset synnyttivät kolmen neljän vuoden välein. Perhekoko oli
nykyisten länsimaiden tasoa ja paljon pienempi kuin kehitysmaissa tänään.

Jotta noilla käytännöillä hyvin elettiin, piti jokaisen ajatella ensin
yhteistä ja vasta sitten omaa etua. Afrikkalaisten esivanhempiemme
yhteisöissä ei esiintynytkään valtasuhteita, ei alistamista eikä sangen
myöhäsyntyistä vitsausta, byrokratiaa. Silti  järjestys säilyi. Pienet
yhteisöt olivat sangen hyvinvoivia  eikä fossiileista ole tavattu
nälkiintymisen merkkejä, väkivallan ja kannibalismin kylläkin.

Vaikkeivät nuo ensimmäisten ihmisten seurueet täysin ristiriidattomia
olleet, tulee väkisinkin mieleen Raamatun kuvaus paratiisista. Meidänhän
annetaan ymmärtää, että Eeva ja Aadam elivät juuri noin huoletonta, laiskaa
ja vaurasta elämää aina lankeemukseen asti. Vasta luopumus  alkuperäisestä
elämäntavasta merkitsi arjen alkua. Kuten maata omistaville ja viljeleville
sekä kaupunkeihinkin asettuneille entisen elämäntavan hylkääjille, koittivat
Eevalle ja Aadamille kovat ajat. Raataa piti siitedes hiki hatussa ja
synnyttää suvunjatkoa kiivain kivuin.

Raamatun kertomus vastaa symbolitasolla ällistyttävän suuresti kuvaa, joka
tieteellä on ihmissuvun vaiheista. Alun paratiisi on todellisuudessakin
vaihtunut ankaraan kilpailuun paikasta auringossa, velvollisuuteen  (tai
ainakin sisäiseen pakkoon) raataa yli voimien, valtaviin elintasokuiluihin
ja riistoon yhteiskunnan joka sektorilla. Toiset omistavat, toiset eivät.
Omistaja tahtoo lisää, mutta se onnistuu vain sortamalla tai petkuttamalla
toista ihmistä.

Mikä on siis syntiinlankeemus? Berg ei väitä, mutta minulle tulee kyllä
hillitön tarve vastata: yksityinen omistusoikeus. Vanhat intiaanit sen jo
tiesivät: "Ei kukaan voi omistaa maata, sillä sehän on meidän yhteinen
äitimme." Raamatun mukaan maa on Herran, ei herrojen.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi