SYDÄMENI KUULUU TOISELLE ALUEELLE

Kerrotaan Selim Palmgrenin käskeneen oppilastaan, 21-vuotiasta Georg de

Godzinskyä kehittämään taitojaan enää vain konserttipianistina. 'Teillä on

kaikki konserttipianistin ominaisuudet. Jättäkää mielestä kaikki muu', sanoi

itse sellaisen valinnan tehnyt mestari.

Mutta godepa uskalsi vastustaa Palmgrenia: 'sydämeni kuuluu toiselle

alueelle.' Palmgren pudisti päätään ja laski pianon kannen hiljaa kiinni.

Luin tarinan Arto Terosen ja Jouko Vuolteen kirjasta, jossa kaikki 50

Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulalla lepäävää vainajaa esitellään.

En malta pidättyä toteamasta, että Selim Palmgrenin pienoiselämäkerta löytyy

myös minun kirjoittamastani tietokirjasta "Porin kasvot." Arto Terosella se

on parempi, minulla pidempi.

Godzinskyllä ei muuten ollut mitään konserttimusiikkia vastaan. Paljon hän

soitti rakasta instrumenttiaan selvästi taidemusiikkiin luettavissa

sävelteoksissa. Taidot toki riittivät, mutta miehen oli vaikea vetää rajaa

hienomman ja muka huonomman musiikin välille. Niin kuin tiedämme, hän

ansioitui ennen muuta viihdemuusikkona. Godella oli pianistin sormet ja

viihdyttäjän sydän.

Olen kirjailijana, kenties ihmisenäkin kaukana taiteilijakukkula -tasosta.

Rohkenen sentään pohtia kysymystä omalta osaltani. Siis minne kuuluu Hannes

Tiiran sydän? Sairaalassa ja nyt toipilaana jää aikaa tällaiseen.

Vastauksiakin olen huomannut löytyneen. Merkittävin niistä on havainto, jota

oikeastaan en halua katsoa syvälle silmiin. Kohta 50 vuotta olen näet

luullut, että minulla on kirjoittajan sydän. Olen jopa sovittanut suuhuni

Pentti Saarikosken ja Valentin Chorellin sanoja kirjoittamisen

välttämättömyydestä. 'Scribere necesse est, vivere non est necesse', mukaili

muinaisia roomalaisia Chorell.

Rauta puhdistuu ja totuus kirkastuu tulessa. Kun siinä verisin silmin

kipunoiva kipu seuranani ambulanssilla halki lounaisen Suomen matkustin,

missä liikkuivat mietteet? Ei edes mielen nurkkaa hipaissut mahdollisuus

kirjoittaa kokemuksesta myöhemmin.

Tajuisina hetkinä sen sijaan kyselin yhtä ja toista palo- ja

pelastustoimesta. Asiantuntijoitahan oli sopivasti paikalla. Sitä paitsi

poimin sanoja heidän vastauksistaan. Äkkiä huomasin naurahtaen väänteleväni

ja käänteleväni miesten ilmaisuja uuteen kuosiin. Kerran tietomies, aina

tietomies - kerran sanaseppo, aina sanaseppo. Sieluni maisema alkoi

hahmottua.

Nyt ymmärrän, miksi yhä useampi romaani jää tältä jäpikältä kesken luvun.

Runoja luen hyvin harvoin enkä ole teatterifriikki. Ainoasta

kirjoituskilpailun voitostani on aikaa 43 vuotta. Sittemmin ovat

palkintosijatkin olleet tiukassa ja aina tuottaa luomistyö tekijälleen

tuskaa. Mikään huvi tai nautinto se ei minulle ole, tapa hankkia elatusta ja

rytmittää päivää kylläkin.

Jos tieto- ja sanavisoja tekemällä kohtuullisesti tienaisi, niihin täysin

keskittyisin. Minun täytyi siis kirjoittaa 13 kirjaa ja lyödä sekä päätä

seinään että silmä suihkutelineeseen nähdäkseni, mitä rakastan ja missä olen

todella hyvä. Sektori on kapea eikä kovin arvostettu. Miksi pitäisikään? Ei

ole tärkeää, paljonko rakkaudesta tietoon ja sanoihin maksetaan. Paras

korvaus on tietämisen ja hoksaamisen ilo.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

PUUKIIPIJÄ JA MUITA LINTUYSTÄVIÄ

Silmää särkee vielä niin paljon, että linturetket täytyy rajoittaa lyhyiksi.

Jos sentään Hanhipuistossa pistäytyisi ja mökin ruokinta-automaatin

täydentäisi. Näissä paikoissa ovat kyllä olleetkin vesitalven isoimmat

lintuilot.

Hanhipuisto on aivan mainio paikka eksoottisine ja vähemmän eksoottisine

puineen sekä pensaineen. Marjaa ym. hedelmää tuntuu pukkaavan yhä. Tiaisten

ja viherpeippojen kanssa antimista kilpailee ainakin neljä punatulkkua ja

mustarastasta. 'Kolme fasaania ja hemponkin siellä tapasimme. Mukavinta on

kyllä kertoilla linnuista lenkkeilijöille, ulkoilijoille ja Kirjurin iloihin

lapset tuoneille perheille. Moni pysähtyy katselemaan lintuja ja

kuuntelemaan minua.

Hömö- ja töyhtötiaiset ovat parin talven tauon jälkeen palanneet Preiviikin

mökkiruokinnalle. Siellä viihtyy myös talvemme hauskin tuttavuus,

lyhytpyrstöinen puukiipijä.

Preiviikinlahden joutsenet, niin kyhmynokkaiset kuin kyhmyttömät, näyttävät

noudattaneen jonkinlaista hajaantumiskäskyä. Eskon edustalla viisi,

Etelärannassa muutama. Mitä lukuja tällaiset ovat pakkastalvien pariin

sataan yltäviin kerääntymiin Verrattuna? Vaikka ei siellä taida juuri nyt

isoja telkkä- eikä koskeloparviakaan esiintyä.

Murehtii Hanski

HANSKIN JOULUINHOKIT

Paljastetaanpa ne vihdoin, vaikken tosin usko toimenpiteen rakentavuuteen.

Perinteisistä Tonttu Torvinen ja se,joka alkaa "ei itkeä saa, ei meluta saa"

ovat varmaan lastenvihaajien sanoituksia. Enteilevät iso veli

valvoo-yhteiskuntaa, jossa pieninkin rike aikaansaa merkinnän siihen

suureen, mustaan kirjaan, johon yhteiskunnan vihollisten nimet kirjataan.

Tonttu Torvinen on ilmetty KGB:n etsintäupseeri. Karmeita

kasvatusmenetelmiä nuo tuollaiset.

Kaupallisuudessaan läpinäkyvin ja siis äglöin on Marionin laulama Joulupukin

maa. Paljonkohan firma maksaa soittokerrasta? Tekopirteää tyrkytystä

tunnistettavin taka-ajatuksin.

En ole musikaalinen, mutta jopa minä kuulen, kuinka väärin Jari Sillanpää

laulaa tunnetun Adamin joululaulun "Oi jouluyö." Ei sopisi herran ottaa

levytettäväksi noin vaikeaa kappaletta. Hänen kykynsä eivät siihen kerta

kaikkiaan riitä. Jussi Björlingin ja Jose Carrerasin riittävät, mutta se on

toinen tarina.

Uusista lauluista sellainen kuin Oravan joulu on kamala. En ymmärrä, miksi

moista törkyä edes realismia tavoitellen ääniaalloille työnnetään.

Inhorealismi ja maailman julmuus kuuluvat ehkä johonkin mutteivät ainakaan

Kristuksemme synnyinjuhlaan.

Siinä ne viisi. Kyllästynyt olen muutamaan paljonlaulettuun, mutten niitä

oikein inhokeiksi laske. Ehkä lähinnä inhokin rajaa liikkuu epäaidolla

enkelipölyllä kuorutettu Katri-Helenan joulumaa.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

HANSKIN JOULUTERVEHDYS

En oikeastaan saisi istua tässä toivottamassa teille minkäänlaista joulua.

En saisi olla edes kotona. Vain vakavin ehdoin ja reippain reunamerkein

antoi silmälääkäri Ulpu Salmi minulle luvan poistua Turun yliopistollisesta

keskussairaalasta, jossa oikea silmäni kursittiin kasaan toissapäivänä. Se

nimittäin halkesi perjantai-iltana. Olisi kannattanut jättää kumartumatta

liian vauhdikkaasti nostamasta päänpesuainepulloa kylppärin lattialta.

Suihkuteline kas sattui seisomaan vieressä. Sen terävä nurkka osui keskelle

oikeaa silmää aiheuttaen tällin, jonka seurauksia nyt podetaan.

Vaikka silmä vuoti verta, jouduin odottamaan yli kolme tuntia vuoroani

keskussairaalan päivystyspolilla. Lääkärin tarvitsi vain vilkaista silmää

todetakseen, että: "kyllä tämä on kuitti. Ambulanssilla Tyksiin ja

särkylääkkeet mukaan."

Matka halki lounaisen Suomen oli minulle ensimmäinen ambulanssilla. Eivät

sentään piipaata huudattaneet, mutta Turussa pääsin heti osastolle. Leikkaus

lauantaina kesti tunnin ja onnistui. Sain vielä pitää molemmat silmäni,

sokeat tosin mutta silti rakkaat.

Joulunalusviikko osoittautui sikäli erikoiseksi, että kun minua ei oltu

viime maanantaihin mennessä nukutettu lähes 50 vuoteen, nyt nukutettiin sekä

silloin että lauantaina. Maanantaihan oli tuo ympärileikkauspäivä. Sen

yhteydessä hengitysputki vaurioitti kitalakea ja nielurisoja. Emme tee

hoitovirheilmoitusta tuosta, mutta kolmen tunnin odotusta silmä veressä

tullaan kyllä käsittelemään sellaisena. Porin lääkäri ja Pihlavan

kirkkoherra kehottivat täyttämään paperin.

Joulu on minulle nyt tätä. Toivottavasti se on sinulle jotain aivan muuta.

Sairaalassa tosin kuulee tapauksia ja kertomuksia paljon paljon

surullisemmasta. Tänä aamuna sinne tuotiin taksilla yksivuotias tyttövauva,

jolla on leukemia. Taksissa, jolla palasin Poriin lepäsi paareilla Vaasaan

matkustava 8-vuotias aivokasvainpoika. Laskekoon Joulun lapsi hellän kätensä

heidän päälleen. Voi kun tuo käsi tahtoisi parantaa heidätkin. Beetlehemin

vauvasta itsestään tuli kipujen mies ja sairauden tuttava.

Kirjoitin joulutervehdyksen kaikille blogini lukijoille mutta erityisesti

teille, jotka joulukortein, tekstiviestein ja sähköpostilla minulle

monenlaista hyvää toivotitte. Ymmärrättehän, etten tässä tilanteessa

jaksanut enkä aika ajoin edes voinut muistaa kutakin erikseen. Uskallan

hemmotella itseäni kirjoittamalla mahdollisimman vähän. Lienen leponi

ansainnut, koska tällaisia hiljentämään pakottavia tapahtumia minulle

annettiin. Nekin saattavat osoittautua joululahjoiksi taivaasta.

MUN ON VAIKEE LAINAT

Heli Laaksonen korjatkoon, jos otsikko ei mennyt oikein Laitilan murteella. 

Tuon tapainen murhe kas ahdisti iäkästä, pastorin luokseen kutsunutta naista 

siellä Laitilassa.

Pastori olin minä, kanakaupungin murretta osaamaton nuorimies. Niinpä 

rupesin kaivamaan lompakkoa taskusta. Talo tosin vaikutti komean puoleiselta 

eikä tarjoilussa ollut valittamista. Hiukan ihmettelinkin mummon rahapulaa 

siinä omia lainanantovalmiuksiani punnitessa.

Seteli ei ehtinyt irrota kädestäni, kun kiikkutuolista kuului: Eiku mä 

tarkotan niälemist. Vakkasuomalaiset siis nielevät lainaamalla. Ovat nämä 

murteet hauskoja.

Väärinkäsitykseni muistui mieleen näiden omien nielemiskipujen keskellä. 

Olivat mokomat laittaneet hengitysputken narkoosissa ollessani siten, että 

se haavautti kitalaen ja -risat. Nyt särky heijastelee hampaisiin asti. Alan 

hieman paremmin ymmärtää, millaisia Laitilan mummon kärsimykset olivat. 

Toivottavasti hän sai niihin avun kauan,ennen kuin astui sen rajan yli, 

jonka tuolla puolella "kipu, sairaus tuskaa ei tuota. Olen saapunut Jumalan 

luo."




Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

RUOKAISA KANAKEITTO FLUNSSAPORILAALLE

- Kun sairastat, sinun pitää syödä paljon.
Noin sanoi räväköistä sivalluksistaan tunnettu Martta Lyydia Vihinen, 
vaimoni porilaissyntyinen mummi. Hänelle on toivomuksensa mukaisesti pidetty 
hauskat hautajaiset kauan sitten. Pojantytär sen sijaan elää ja voi hyvin.

Kipakan puoleisesta jouluflunssasta kärsivän miehen hyvinvoinnin se 
pojantytär kokee palauttaa kokkaamalla komeita keittoja. Kitalaen 
ja -risojen kovista kivuista huolimatta ruoka kyllä maistuu. Reikäleipää ei 
toki pysty nielemään mutta sopat putoavat. Antaisin suloisen suukon 
varsinkin ruokaisasta kanakeitosta, ellei tartuntavaara sellaisesta 
palkinnosta enenisi. Käytetään suuta tässä vaiheessa vain syöntiin ja 
sanaisiin kiitoksiin.

Ruokaisa kanakeitto on helppo valmistaa. Pohjana on pussisoppana myytävä 
ranskalainen sipulikeitto. Pirjo heittää siihen pannulla paistetun 
broilerinrinnan palasia, riisiä ja tilkan kermaa. Kahden hengen annoksen 
sallitaan kiehua varttitunti kattilassa. Annos koristellaan 
persiljasilpulla ja/tai rucola-salaatilla. Ai jep, että on hyvvöö. Kelpaa 
täällä Tiiranpojan sairastaa.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

JOULU JOUTUU JO LINNUILLEKKIN

Lintuväen jouluhartaus 2012

Enpä tässä tänään enempää blogistella jaksa kuin sen, mikä on aivan

välttämätöntä. Kovilla särkylääkkeillä näet eilisen leikkauksen jälkeen

oloa siedetään, vaikka kipeä kitalaki ennustaa flunssankin alkavan.

Toivottavasti vaivat menevät ohi, ennen kuin vuoden tärkein hartauspuheeni

tulee ajankohtaiseksi.Lintuväen jouluhartaudessa otan esiin rikotut tornit

ja sydämet.

Kuten allaolevasta ilmoituksesta ilmenee, on paikka perinteiseen tapaan

Etelärannan lintutorni. Käydessämme toissapäivänä Kirjurinluodon kupeessa

olevassa hanhipuistossa valtasi mielen kyllä ajatus pitää hartaus jonakin

vuonna siellä. Hanhipuisto on talvella loistava lintupaikka. Eksoottiset

puut keräävät oksilleen vielä marjalintujakin. Sunnuntaina tapasimme kolme

punatulkkua, kaksi mustarastasta, kolme fasaania ja hempon.

Kun toisaalta on luvattu ihanasti mustaa joulua, pysynee Preiviikinlahti

osin jäättömänä. Se tietää monenlaisten vesilintujen mahdollisuutta.

Tässä se ilmoitus

Ja tapahtuu niinä päivinä, että lintuväen joulukirkko pidetään koko tämän

vuosituhannen jatkuneen perinteen mukaisesti Etelärannan tornissa

joulupäivänä 25. 12. klo 15. Ohjelmassa puhe, lauluja, lintujen katselua ja

kuuntelua sekä lämmin juoma. Tarjoamme kahvia, mehua, pipareita ja

karamelleja. Ellei sää suosi, tepastelemme tornin alle.

Jos tarvitset kyydin hartauteen, ota yhteys jompaankumpaan Tiiraan. Hannes:

050 4628622, Pirjo: 0400 309731.

Tervetuloa siksikin, että parhaana vuonna havaittiin hartauden merkeissä 11

lajia. Hauskimmat tähän mennessä merikotka ja pyrstötiainen. Saadaanko nyt

alli? Ehkä naurulokki, tukkasotka...? No, jospa sydämiin syntyisi kevät.

Lämpimästi tervetuloa

pastorit Hannes ja Pirjo Tiira

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

APURAHA

Olen tähän asti ujostellut käyttää titteliä 'tietokirjailija.' Ensimmäinen

kirjani tosin julkaistiin, hui kauhistus, onko siitä jo 31 vuotta; on, siis

31 allakankiertoa sitten. Tuorein, se Yyteri - dyynien kaunotar - on

lajissaan jo kolmastoista. Neljättätoista kirjoitan. Ja jotta vaikuttaisin

ansioluettelolta, mainitsen olleeni Suomen tietokirjailijat ry:n jäsenkin

parikymmentä vuotta.

Mutta silti. Kirjanihan ovat viittä lukuun ottamatta olleet omakustanteita.

Kolmestatoista kahdeksan on lähinnä kotiseutukirjoja. En jostain syystä

pääse valtakunnalliselle saati yleismaailmalliselle tasolle. Teon alla oleva

opus painii maakuntasarjassa niin ikään, joskin yhteydet Gotlannin ja

Hansa-liiton kautta Eurooppaan haukkaavat siitä melkoisen kimpaleen, ovatpa

lähellä sen ydintäkin, minkä yritän osoittaa.

Jotenkin sitä ei osaa arvostaa omaa kirjoitteluaan, ennen kuin siitä saa

julkista tunnustusta. Lehtiarvostelut ovat olleet voittopuolisesti hyviä ja

paria poikkeusta lukuun ottamatta myynti kohtalaista. Kun toisaalta lukee

"oikeiden" tietokirjailijoiden teoksia, alkaa oma teksti kuulostaa kovin

alkeelliselta. Rento tyylini näyttää naurettavalta todelliseen tutkimukseen

perustuvien arvoteosten rinnalla. Olisi megalomaanista isottelua ja

pahanhajuista leuhkintaa sanoa olevansa tietokirjailija.

Eilisestä lähtien taidan sentään uskaltaa. Nyt tuo virallinen tunnustus on

näet tullut. Suomen tietokirjailijat myönsi minulle apurahan. Nuo 4000 €

merkitsevät saajalleen henkisesti enemmän kuin taloudellisesti. Enempää en

ollut anonut. Nyt minun vain pitää kasvaa osoitetun luottamuksen arvoiseksi.

Tapoja tehdä niin on yksi ainoa: kirjoittaa paljon parempi kirja kuin ovat

tähän mennessä väsäämäni olleet.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

TONTTUJA JA TOHTOREITA

Pumppuni pompahti sekä ilosta että pelosta yli pallean, kun puheenjohtaja

Esko Jantunen otti Satakunnan näkövammaiset ry:n juhlassa esiin tärkeän

asian. Tietotekniikka on merkinnyt vallankumousta näkövammaisten

tiedonsaannissa. Edellytyksemme lukea lehtiä, osallistua yleiseen

keskusteluun ja vaikkapa viestitellä toinen toisillemme ovat parantuneet sen

myötä räjähdysmäisesti. Tiedon ja osallisuuden kentillä olemme astuneet

jättiharppauksen kohti tasa-arvoa.

Nämä yleisesti tunnetut seikat eivät olleet Jantusen puheen ydin. Monen

kuulijansa suureksi tyydytykseksi hän kiinnitti huomion harvemmin huomattuun

seikkaan: tietotekniikan vammaisille tuomiin uhkiin. Kehitys kehittyy alalla

sellaista vauhtia, että käyttöömme kelpaavat sovellukset laahaavat aina vain

kauempana perässä. Ei kerta kaikkiaan keretä luoda systeemejä, joiden avulla

esim. sokeat hyötyisivät uusista innovaatioista. Ja kun näillä

innovaatioilla on taipumus muodostua vallitseviksi vanhat menetelmät

syrjäyttäen, tulee taitavakin vammainen heitetyksi rannalle tiedon virrasta.

Entäs sitten vähemmän tekninen tapaus? Harva sokea on luontainen atk-ihme,

insinööri ei juuri kukaan. Pienen pieni tekniikkataiturien joukko pysyy kuta

kuinkin kehityksen tasalla, valtavaa enemmistöä eivät tietokoneiden eivätkä

kännyköiden uudet ominaisuudet kiinnosta pätkääkään. Joko heiltä puuttuu

edellytykset oppia uutta tai mielenkiinto kohdistuu aivan erilaisiin

asioihin. Esim. meikäläinen ahmii kaiken tiedon luonnosta ja historiasta.

Työni ja harrastukseni ovat kaukana tekniikasta. Opiskelen sitä vain sen

verran, että juuri ja juuri pystyn pyörimään ajan rattaissa. Homma on

minulle mitä kuivimmasta taikinasta leivottua pakkopullaa.

Enemmän kuin me viitsimättömät minua huolettavat ne, joilla ei

viitsiessäänkään olisi edellytyksiä oppia uusia konsteja. Kuilu tämän

valtaenemmistön ja iphone-sukupolven nerojen välillä kasvaa kasvamistaan.

Atk-osaajat ovat aikamme todellisia supersokkoja. Jos omat järjestömme ja

laitoksemme alkavat toimia heidän eivätkä jäsenten enemmistön ehdoilla,

ollaan valittu väärä tie. Näkövammaisten ja lukurajoitteisten kirjasto on

tuolle linjalle jo mennyt. Monet sen edellyttämät toiminnot ovat kovin

vaikeita. Tämä aiheuttaa osattomuutta. Me huonommat saamme vain kateellisina

seurata, kuinka lahjakkaiden palvelut paranevat.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi