torstai 26. joulukuuta 2013

HANSKIN JOULUINHOKIT



Paljastetaanpa ne vihdoin, vaikken tosin usko toimenpiteen rakentavuuteen.
Perinteisistä Tonttu Torvinen ja se,joka alkaa "ei itkeä saa, ei meluta saa"
ovat varmaan lastenvihaajien sanoituksia. Enteilevät iso veli
valvoo-yhteiskuntaa, jossa pieninkin rike aikaansaa merkinnän siihen
suureen, mustaan kirjaan, johon yhteiskunnan vihollisten nimet kirjataan.
Tonttu Torvinen on ilmetty KGB:n etsintäupseeri. Karmeita
kasvatusmenetelmiä nuo tuollaiset.

Kaupallisuudessaan läpinäkyvin ja siis äglöin on Marionin laulama Joulupukin
maa. Paljonkohan firma maksaa soittokerrasta? Tekopirteää tyrkytystä
tunnistettavin taka-ajatuksin.

En ole musikaalinen, mutta jopa minä kuulen, kuinka väärin Jari Sillanpää
laulaa tunnetun Adamin joululaulun "Oi jouluyö." Ei sopisi herran ottaa
levytettäväksi noin vaikeaa kappaletta. Hänen kykynsä eivät siihen kerta
kaikkiaan riitä. Jussi Björlingin ja Jose Carrerasin riittävät, mutta se on
toinen tarina.

Uusista lauluista sellainen kuin Oravan joulu on kamala. En ymmärrä, miksi
moista törkyä edes realismia tavoitellen ääniaalloille työnnetään.
Inhorealismi ja maailman julmuus kuuluvat ehkä johonkin mutteivät ainakaan
Kristuksemme synnyinjuhlaan.

Siinä ne viisi. Kyllästynyt olen muutamaan paljonlaulettuun, mutten niitä
oikein inhokeiksi laske. Ehkä lähinnä inhokin rajaa liikkuu epäaidolla
enkelipölyllä kuorutettu Katri-Helenan joulumaa.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti