lauantai 28. joulukuuta 2013

PUUKIIPIJÄ JA MUITA LINTUYSTÄVIÄ




Silmää särkee vielä niin paljon, että linturetket täytyy rajoittaa lyhyiksi.
Jos sentään Hanhipuistossa pistäytyisi ja mökin ruokinta-automaatin
täydentäisi. Näissä paikoissa ovat kyllä olleetkin vesitalven isoimmat
lintuilot.

Hanhipuisto on aivan mainio paikka eksoottisine ja vähemmän eksoottisine
puineen sekä pensaineen. Marjaa ym. hedelmää tuntuu pukkaavan yhä. Tiaisten
ja viherpeippojen kanssa antimista kilpailee ainakin neljä punatulkkua ja
mustarastasta. 'Kolme fasaania ja hemponkin siellä tapasimme. Mukavinta on
kyllä kertoilla linnuista lenkkeilijöille, ulkoilijoille ja Kirjurin iloihin
lapset tuoneille perheille. Moni pysähtyy katselemaan lintuja ja
kuuntelemaan minua.

Hömö- ja töyhtötiaiset ovat parin talven tauon jälkeen palanneet Preiviikin
mökkiruokinnalle. Siellä viihtyy myös talvemme hauskin tuttavuus,
lyhytpyrstöinen puukiipijä.

Preiviikinlahden joutsenet, niin kyhmynokkaiset kuin kyhmyttömät, näyttävät
noudattaneen jonkinlaista hajaantumiskäskyä. Eskon edustalla viisi,
Etelärannassa muutama. Mitä lukuja tällaiset ovat pakkastalvien pariin
sataan yltäviin kerääntymiin Verrattuna? Vaikka ei siellä taida juuri nyt
isoja telkkä- eikä koskeloparviakaan esiintyä.

Murehtii Hanski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti