torstai 14. maaliskuuta 2013

IHANASTI LIHAVAT

Ellen vallan väärin muista, lauloi Sundqvistin Gösta sekä heistä että niistä, jotka ovat lihavia sopivasti. "Leevi" tiesi kyllä, mistä lauloi. Hän oli itsekin enempi tuollainen köllikkäpoika.

Samaa voi sanoa kolmileukaisesta liikemiehestä, Harry Harkimosta. Muusikkovainaasta poiketen ei hän kuulu ihailevan lihavuutta. Haukkui suomalaisia naisia ihan ääneen näiden lukuisista liikakiloista.

No siinä pata tietysti kattilaa soimaa. Koska enempää Gösta kuin Harry ei arvioinut omaa ylipainoaan, pidätyn minäkin niin tekemästä. Totean vain, että sitä on.

Naisten osalta liityn, ellen aivan lihavuuden, niin naisellisen pyöreyden ihailijoihin. Sanokaamme sitä täyteläisyydeksi. Rintava ja reitevä pyöreäpylly kiihottaa ja on aina kiihottanut miehisiä tuntojani kovasti. Silkkiä ja pitsiä parhaiden paikkojen verhoksi niin ai jep.

Laihan tytön oli kouluhipoissa turha odottaa Hanskia eteensä pokkaamaan. Seinäruusuksi jäi, jos minusta riippui.

Vaan eivätpä näyttäneet jäävänkään. Niin miesten kuin naisten mieltymykset ovat lohdullisella tavalla monenlaiset. Jopa twigi-malliselle poikatytölle riittää, ihme kyllä, kavaljeereja. Aikamme missi- ja barbi-kulttuurista taas on puhuttu niin paljon, että lähes sivuutan aiheen tällä kertaa. Eivät muotimogulit eivätkä terveysterroristit lakkaa ajamasta tyttöjä anoreksiaan tekojaan minun blogini luettuaan syvästi katuen.

Positiivisemman näkökulman avasi radion eilinen luontoilta. Viisi herraa ja yksi rouva vastasivat eläinten sydäntautiriskistä kysyneelle, että lihavuus edustaa esim. linnuilla hyvinvointia. Linnun täytyykin tankata itsensä reippaasti ylipainoiseen kuntoon selvitäkseen muuton rasituksista. Poikasten ruokinta (esim. talitintillä 900 reissua päivässä) ei sekään aliravitulta höyhenkerältä onnistuisi.

Nisäkkäiden puolella varsinkin talviuneen ja -horrokseen vaipuvien otusten täytyy lihoa  herätäkseen keväällä terveinä. Alle 600-grammainen siili melko varmasti kuolee horroksen aikana. Tuhti ja hyvinravittu emo saa enemmän ja terveempiä pentuja kuin nälkiintynyt.

Ihminen on nisäkäs. Ilmankos luontoilta muisteli aikoja, joina riskiä ja punakkaa lasta pidettiin terveenä. "Riski ja ponteva - mikähän sitä vaivaa?" hekotteli Jaakko Kullberg. Emännille taas toivotettiin laskiaislorussa pitkiä periä.

Länsimainen kauneuskäsitys ei ole maailmassa yleinen eikä se ole ollut aina edes länsimainen. Katsokaapa kuvia viikinkien valkyyrioista tai Peter Paul Rubensin porvarisnaisista. Venäjän pajaarien muhkeat rouvat paisuivat ruhtinaallisiin mittoihin hekin. Kiinalaiset valtiomiehet arvelivat Suomen olevan erityisen hyvä ja onnekas maa, kun se oli saanut Martti Ahtisaaren presidentikseen. Afrikan heimokuninkaiden puolisot ja etenkin lempivaimot tuntuvat kuvista päätellen olleet ruoka-aikaan kotosalla niin ikään.

Mites sitten se terveyspuoli? Liika on tottakai liikaa niin lihavuudessa kuin laihuudessa. Epäterveellistä lie toisaalta pyöreämuotoisen ihmisen, olipa mies tai nainen, stressata jatkuvasti tuolla painotilanteellaan. Pitkään jatkuva ahdistus altistaa jopa sydän- ja verisuonisairauksille yhtä paljon kuin hieman rapsakampikin ylipaino.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti