lauantai 2. maaliskuuta 2013







UJO JA KÖMPELÖ

Sitä ei suinkaan ollut nuorisotieteen professoriksi osoittautunut, tyylikäs nainen junassa. Oli ilo keskustella hänen kanssaan hyvä tovi matkalla Tampereelta Helsinkiin. Kahden ventovieraan yleisluontoinen tunnustelu vaihtui antoisaksi vuoropuheluksi, kun ilmaisin kiinnostukseni nuorison asioita kohtaan.

- Kilpailu lienee nykyään raakaa. Ei siinä ujo, epävarma ja kömpelö menesty, ehdotin.

Professori, alan ainoa Suomessa muuten, sanoi näin olevan. Toisaalta myös lahjakas ja ulospäinsuuntautuva on vaarassa syrjäytyä, jos valitsee väärin. Vaihtoehtoja on niin tolkuttomasti, että tekee tosi tiukkaa etsiä oma, oikea ura. Jos sukellat väärään putkeen, väärään seuraan ja väärään ympäristöön, voit menettää pelin, ennen kuin se on kunnolla alkanut. Paineet valita esimerkiksi liian vaativa opintoala ovat suuret. Usein vanhemmat ja vielä useammin kaverit, mikseivät jotkut opettajatkin,rohkaisevat etevää nuorta tavoittelemaan taivaita. Kun aikanamme maallisempikin onni seisoo useampien loppututkintojen, jatkuvan opiskelun ja tietojen päivittämisen takana, ei nuoren hiostajien voi sano aivan pahasti erehtyneenkään. Kova kisa paikasta yhteiskunnassa vaatii kovan asenteen.

Tilanne on tietysti vielä vaikeampi sen ujon ja kömpelön kannalta. Koulukiusattu hän todennäköisesti on eikä onnistumisia turhan usein satu kohdalle. Ahdistus on sitä suurempi, mitä paremmin toisilla näyttää menevän. Pakoksi näyttäytyy rohkaisuryyppy, väkivaltainen puolustautuminen tai antaa mennä-hällä väliä - asenne. Rappiolla on hyvä olla, ei rasitu pää, ei rasitu polla. Tuollaista rokattiin jo kolmisenkymmentä vuotta sitten.Taitaa pitää haulinsa yhä tänään.

Suurella osalla nuoristamme menee sittenkin kohtuullisesti, jopa hyvin. Soisipa niiden, joilla menee, huomaavan tuon putoamisvaaraan joutuneen ystävän. Emme me viis- ja kuuskymppiset heille tärkeitä ole. Eniten merkitsee se, miten kaveripiiri suhtautuu ja millainen tuo kaveripiiri on. Valitettavasti nuori, jolla pyyhkii hyvin, mieluummin pudottaa kuin nostaa. Hänen on nykymaailmassa lähes pakko tehdä niin, ettei itse putoaisi.

Täällä tarvittaisiin Kristusta, joka sanoi rikkaalle nuorukaiselle: "Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja jaa köyhille." Tuo kaikki, mitä aikamme menestyjillä on, tarkoittaa pyrkyri-ilmapiiriä. Siitä Kristus kehottaa meitä luopumaan.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti