torstai 6. syyskuuta 2012

Eihän Naamiohuvit-kirjan kirjoittaja mikään Laaksonen ole vaan Ilari Koivunen. Senniminen runoilija ja pyörätuolin omistaja esiintyy Porissa, Ravintola Kirjakaupassa torstaina 13. syyskuuta.

Toinenkin esiintyjä on nuori. Nimimerkkiä LaNiemi käyttävä Laura Nieminen kuuluu samaan alun kolmannella kymmenellään olevien taiteilijoiden ikäluokkaan kuin Ilari. Lauran taidetta ovat sarjakuvat.

Ne tämänaamuiset nukketeatterijutut osoittautuivatkin varjo- ja palikkateatteriksi. Sokea ei saa näistä mitään ilman kuvailua, hyvin vähän kuvailun avullakaan. Tuntui silti ihanalta, kun muuan nainen yleisön joukosta huomasi tyrmistyneen ilmeeni, asteli tuolini viereen ja alkoi kuvailla. Sellainen huomaavaisuus lämmittää mieltä.

Varjojen ja palikoiden jälkeen esiteltiin Satakunnan ammattikorkeakoulun hanke nimeltä "Kaikkien Yyteri."  Kävi ilmi, että raajavammaiset oli otettu huomioon hyvin, sokeita ei ollenkaan. Yyteri pysyy yhtä saavuttamattomana rantana yksinliikkuvalle sokealle kuin se on nyt. Ainakaan tuosta projektista ei ole apua.

Iltapäivä antoi enemmän. Marika Leinonen-Vainion esitys kuvailutulkkauksesta ja sanakartasta innosti muutamaa yleisöön kuulunutta niin paljon, että he haluaisivat ryhtyä kuvailutulkeiksi. Kehotin ottamaan yhteyttä Näkövammaisten kulttuuripalveluun.

Huomenna (6. 9.) sitten kirkon viestintäpäivien paneeliin. Pitäisi keskustella kielestä Pirjo Hiidenmaan ja piispa Kaarlo Kallialan kanssa. Mukana myös suomenruotsalainen kirjailija, jonka nimen aina unohdan mutta huomenna blogini lukijoille kerron. Itseäni parempi seura jännittää, samoin oletettavasti iso kuulijakunta. Mitäpä tuosta: päivän uutisissa mainittiin enemmän kuin puolien korkeakouluopiskelijoista jännittävän esiintymistilanteita. Pitäkää toki peukkuja, että paneelista kunnialla selviän, ja ellen kunnialla niin pikkukunnialla.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti