ÄLÄ PASSAA TERVETTÄ VAMMAISTA

Mitä Porilainen tekee Porin päivänä Raumalla? Vastaus: se saarnaa. Porilaisen nimi ja ulkonäkö ovat silloin samat kuin tämän kirjoittajan.

Niittysen Ville, tuttu pappi ganalin parddalt pyysi minua kiipeämään saarnatuoliin Rauman Pyhän Ristin kirkossa Mikkelinpäivänä 2012. Suostuin, sillä harvoin meikäpoika saa esiintyä 500-vuotiaassa temppelissä. Ellemme usko professori Markus Hiekkasta, on Rauman pääkirkko vielä vanhempi.

Mikkelinpäivä saa nimensä arkkienkeli Mikaelista. Päivä on omistettu lapsille ja enkeleille. Kun huomisessa kuulijakunnassa tulee olemaan paljon vammaisia ja heidän läheisiään, on luontevaa puhua vammaisista lapsista.

Miksen puhuisikin, olen ollut vammainen lapsi itsekin. Muisteloiden sijasta aion kyllä tarjota neuvoja äideille, isille ja muille asianosaisille. Vammaisen lapsen syntymä on useimmille perheille tosi kova paikka. "Ei väliä, onko vauva poika vai tyttö, kunhan on terve", sanotaan. Vammaisten syntymää pyritään jopa estämään. Jos lapsivesitutkimuksessa ilmenee sikiövaurioita, tehdään äidille yleensä abortti. Jotkut lääkärit suorastaan painostavat vanhempia ottamaan abortin.

Kun tästä huolimatta vammaisia lapsia on ja heitä esim. tapaturmien kautta tulee, täytyy omaisten miettiä tapoja turvata heille hyvä elämä. Valitettavan paljon kuulee esimerkkejä ylisuojelusta. Vanhemmat tekevät, pakottavatpa vielä vammaisen sisaruksetkin tekemään kaiken tämän puolesta. Paapotaan, passataan, suojellaan ja holhotaan, kun luullaan lapsen vapaampana tekevän vahingon itselleen. Tästä seuraa kuitenkin vain, ettei lapsi opi toimimaan itsenäisesti. Tunnen aikuisia sokeita, jotka eivät osaa avata ovea, kun saavat avaimen käteensä.

Vamma ei ole sairaus. Usein sen syy on kyllä sairaus, mutta vammaa sanoisin lähinnä olosuhteeksi. Olosuhdetta taas voidaan muuttaa vammaisen eduksi opettamalla hänelle käytännön taitoja. Lapselle, ellei hän ole kovin syvästi vammainen, voi uskoa tehtäviä. Hän on jopa iloinen, kun jossain pärjää ihan ite

Mutta ennen kaikkea valmiuksista, taidoista ja tiedostakin on suurta hyötyä vammaiselle. Minkä lapsena oppii, sen vanhana taitaa.

Taipumusta ylisuojella on kanssaihmisillämme myös meidän aikuisten vammaisten suhteen. Silloin puhutaan kunnioituksen puutteesta. Eikö luoteta, että osaamme yhtä ja toista ilman vammattomienn apua? Vähintään tulisi kysyä, onko apu juuri sillä hetkellä tarpeen.

No usein apu tarpeenkin on. Ei pidä heittäytyä yltiöradikaaleiksi eikä kuvitella meidän pystyvän mihin tahansa. Pyörätuoleista ei hypätä seisoville jaloille muualla kuin paralympialaisissa, sokeat eivät katsele missikisoja eivätkä kehitysvammaiset väittele tohtoreiksi. On hyvä kysyä kuin sokealta mieheltä Jeesus: Mitä sinä haluaisit, että minä sinulle tekisin? Vastaus oli tuon ajan oloissa itsestäänselvä. Mies halusi nähdä. Nykypäivän syntymäsokeista useimmat haluaisivat jotain muuta. Kysymyksellään Jeesus osoittikin lähinnä, että Hän kunnioittaa lähimmäistä. Tiedossa sokean tarve Vapahtajalla tottakai oli.
,


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi