- Sellanen Hitlerin näkönen äijä tuolla telkkarissa puhuu.
Sanoo Pirjo ja tarkoittaa Turkissa vallan kaapannutta kenraali Kenan Evreniä. Kaupunki on Istanbul, lampaanvillalta ja halvalta kebabilta tuoksuvan hotellin nimi Anka. Me ensimmäisellä yhteisellä ulkomaanmatkallamme syyskuussa 1980.

- Puhuu, puhuu; karjunta voisi kajahdella natsien joukkokokouksessa, mutta miltä sen ilme näyttää? Sanaakaan en ymmärrä. Ei ymmärrä myöskään Pirjo. Vastaamisen sijasta hän huomauttaa panssarivaunun juuri vyöryvän hotellin oven eteen. Näkyy ikkunasta, kuinka kuusi hampaisiin asti aseistettua sotilasta hyppää jalkakäytävälle. Vahtivat varmaan, että me noudatamme ulkonaliikkumiskieltoa, me ja hotellin muut turistit.

Mieli ei kyllä muutenkaan tee ulos, sen verran selväksi hotellin respa määräyksen ehdottomuuden teki. Kenraali Evrenin ääni ei sitä paitsi rohkaise testaamaan uusien vallanpitäjien joustavuutta. Huumori ei taida olla sen jäsenten ominaisin hyve.

Kaduilla on hiiren hiljaista. Yötä päivää infernaalisena kuolemanrodeona etenevä liikenne on lakannut. Kissa ylittää kadun. Se ainoana rikkoo kieltoa. Sotilaat eivät ammu. Yksi lähes hymyilee, samoin Pirjo. Hiiren hiljaista - kissa ylittää kadun. Ajatuskuvio saa vaimon naurahtamaan ensimmäistä kertaa vuorokauteen. Pieni toivo sekoittuu pelkoomme.

Minareetista kaikuu Mullahin rukouskutsu yli miljoonakaupungin. Pelkomme palaa taas täysillä. Outo itämainen ääni lohduttaa ehkä näitä täällä. Meidät se saa tuntemaan, kuinka kaukana olemme kotoa. Evren lopettaa TV:ssä ja minä tartun Pirjoni käteen. Ehkä me tästä hengissä selviämme.

Voih, nyt aukeaa telkkarihuoneen ovi. Lähestyvät askelet. Tunnen jo pistoolin piipun painuvan niskaani. Näinkö nuorena minun täytyy, ehdin ajatella mutta ei. Se onkin käsi. Kylmä metalli lienee sormus. Mies sanoo takaani suomeksi: ei tarvitse pelätä. Istanbulissa evankelioimistyötä tekevä kansanlähetyksen pappi esittäytyy. Hänen on täytynyt uhmata ulkonaliikkumiskieltoa. Miten tiesikin, että me olemme hotel Ankassa. Täällä ei ole muita suomalaisia.

Nyt saamme vastauksia tuhansiin mielessä risteilleisiin kysymyksiin. Vallankaappaus kuuluu olleen veretön. Turkkilaiset ovat itse asiassa toivoneet sitä. Turisteilla ei ole hätää. Matka vain lyhenee vuorokaudella. Haluavat ulkomaalaiset pois maasta. Jospa silti rukoiltaisi.

Suostumme mieli hyvin pastorin ehdotukseen. Mullahin rukouskutsu on kääntänyt muiden TV-huoneessa olijoiden kasvot kohti Mekkaa. He rukoilevat jumalaansa, me omaamme. Niin, vai onko Hän sittenkin sama?

---

Kirjoitin tämän muisteluksen näkövammaisten perustamaan tarinapiiriin, johon saa osallistua myös netitse. Oikeassa novellissa pitäisi löytyä ennen pistettä käyttöä myös sille kissalle.





Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi