TUUMAILUT JA MEINAAMISET

Suomen teologit ja kirkkomuusikot viedään yksien kansien väliin noin joka kymmenes vuosi. Opus tottelee nimeä pappismatrikkeli. Kaikkien asianosaisten yksityiskohtaista esittelyä et sivuilta löydä, mutta jotkut papit ilmoittavat harrastuksensakin.

En muista, mitä itsestäni kerrottavaksi halusin. Tänään tulisi harrastusten kohdalle sama puolivakava vitsi kuin Erkki Mikkolalla, ystävällämme Kokkolasta. Hän ilmoittaa harrastavansa tuumailuja ja meinaamisia.

Tässä sitä on istuttu tyhjä tunti koneen ääressä ihmettelemässä, mitä kirjoittaisi. Kaksi kuppia kahvia on hörpitty, tupakkeja kiskottu kolme.

Olo ei ole sinänsä huono. Vain tuo ainainen korvan tinnitus ja paljosta kirjoittamisesta johtuvat  käsisäryt sävyttävät syyspäivää. Tekee ja ei tee mieli saada aikaan jotain. On ehdolla jos jonkinlaista aktiviteettia: teatterifestivaali Lainsuojattomat, seurakuntien Pidot-tapahtuma, Yyteri-kirjan kirjoitusta, illalla iskelmä Satakunnan kontaktiohjelma jne.

Vaan kun ei millään viitsisi. Takki on juuri niin tyhjä kuin kerran 80-luvulla Aholansaaressa. Se on herättäjäyhdistyksen leiri- ja kurssikeskus keskellä Syväri-nimistä järveä Nilsiässä. Saaressa seisoo Paavo Ruotsalaisen viimeinen maanpäällinen koti.

Seuroja pidetään aamuin illoin talon Paavonpirtiksi sanotussa tuvassa. Niissä veisataan siioninvirsiä ja vähintään kesäkappalaisena toimiva pappi puhuu. Ainakin häneltä sanattomasti edellytetään sitä.

Niin minultakin. Toimin kesäkappalaisena kymmenkunta kertaa, yleensä viikon kerrallaan. Palkkana mahapalkka ja velvoitteena puheiden lisäksi esitellä Aholansaaren historiaa nähtävyyksineen. Saatte uskoa, ettei jokaiseen seurapuheeseen liiennyt painavaa, väkeä hengellisesti ravitsevaa sananrieskaa.

Kerran tunsin olevani niin tyhjä kaivo, että yhtään elävän veden tippaa ei ollut enää annettavaksi. Murehdin tilannetta ääneen vieressäni seuratuvan penkillä istuneelle Kiuruveden kirkkoherralle. "Ei ole mitään puhuttavaa", sanoin. Tähän hän isällisen kätensä olalleni tuoden että: "puhu sitten siitä."

Hyvä neuvo muuten. Tyhjyyden, haluttomuuden ja päättämättömyyden tunne lienee ollut tuttu monelle kuulijalle. Koimme yhteistä voimattomuutta.

Mutta juuri sellaisena, osaamattomana ja omat voimat menettäneenä olikin äkkiä hyvä olla. Sisäinen taisto taukosi, vaativat aseet vaikenivat. Uupuneen sydämen pohjasta kumpusi ilo ja helpotus: "eihän minun tarvitsekaan."

Vähät viisautensa antanut nuori pappi istutettiin nyt saajan paikalle. Hänen ei enää tarvinnut olla se, joka tekee, osaa ja suorittaa. Sai jäädä kiireisen touhun lomassa kuuntelemaan, mitä Jumalalla oli annettavana.

Tänäänpä teenkin samoin. Olkoot pidot ja festarit. olkoon tarvittaessa jopa kirjoittelu, jos Jumalalla on toiset suunnitelmat. Jos vain riennämme elämyksestä toiseen, jää Jeesukselle liian vähän tilaa toimia. Sitä jää liian vähän myös lähimmäiselle, joka kenties tarvitsee sinua enemmän kuin ne sadat tekemättömät toimet.

Puhelimeni soi. Onkohan siellä se lähimmäinen?





Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi