AINA MUISTAN ELVIS PRESLEYN
- Ei se ole kirja eikä mikään, jota lukiessa et ole kertaakaan itkenyt.
Sanat ovat edesmenneen teologian tohtorin, professori Osmo Tiililän. Syvästi uskovainen tiedemies joutui koviin riitoihin ensin työtoveriensa ja lopulta itse kirkonkin kanssa. Häntä suretti kirkon maallistuminen niin paljon, että erohan tuosta lopulta seurasi.
Ajatelkaa: monet pappispolvet ja useita piispojakin evankeliumin tuntemiseen johdattanut mies eroaa kirkosta. Syy on päinvastainen kuin kirkostaeroajilla yleensä: ei välinpitämättömyys vaan melkeinpä liika välittäminen. Väkevät tunteet pantiin peliin puolin ja toisin. Osmo Tiililä mm. luonnehti kiukkuisia kannanottojaan nurkkaan ahdistetun rotan puraisuiksi. En muista, palasiko hän ennen kuolemaansa kirkon helmaan. Toivottavasti.
Mistään tällaisesta minun ei pitänyt puhua. Äidinkielen opettajani Juhani Varonen ja Aarne Salminen kiljahtelisivat Tantaloksen tuskissa takiani, jos eläisivät. Aasinsilta professori Tiililästä päivän aiheeseen on niin ohut ja laho, että se auttamatta luhistuu näinkin pienen aasin yrittäessä tepastella sen yli Elvikseen. No, aikalaisia miehet kyllä olivat. Sanotaan Elviksenkin olleen vahvasti uskonnollinen. Kuunnelkaapa esimerkiksi Crying in the Chapel.
http://www.youtube.com/watch?v
Siinä kuningas täynnä tunnetta. Vavahtiko jokin sydänalassasi? Täällä vavahti, sillä Elviksen maaginen, lähes hypnoottinen ote ja charmikas persoona tenhoavat väkisin. Enemmän aistin kuin tajuan tuon vetovoiman. Kosketellaan sielun tuntemattomia alueita. Olen yksi sadoista miljoonista, joiden psyykelle Elvis oli ja on todellisuuden rajat laajentavaa lääkettä. Tunne hipoo uskonnollista elämystä.
Me itkemme surusta, ilosta, harmistakin. Kaikkein useimmin tulvahtavat vedet silmiini kuitenkin aidon, syvältä kumpuavan hyvyyden edessä. Kohta, jossa lohtu voittaa murheen, rakkaus vihan, suuri alhaisen, niin se kohta on padon murtumisen paikka.
Niin Osmo Tiililä kuin Elvis Presley ovat usein onnistuneet minut tuon luusuan luo taluttamaan. Samoin aikanaan tunnetun mutta nyt lähes unohtuneen Pekka Loukialan. Jo edesmennyt Loukiala on mielestäni paras ehdokas Suomen Elvikseksi. Hänen tulkitsemansa käännöskappale "Aina muistan Elvis Presleyn" vaikuttaa minuun jopa rajummin kuin Kuninkaan itsensä laulut. Voi vain kuvitella, mistä muistoista ja omakohtaisista elämyksistä tuollainen tunteen hehku kertoo. Siis tällainen:
http://www.youtube.com/watch?v
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
- Ei se ole kirja eikä mikään, jota lukiessa et ole kertaakaan itkenyt.
Sanat ovat edesmenneen teologian tohtorin, professori Osmo Tiililän. Syvästi uskovainen tiedemies joutui koviin riitoihin ensin työtoveriensa ja lopulta itse kirkonkin kanssa. Häntä suretti kirkon maallistuminen niin paljon, että erohan tuosta lopulta seurasi.
Ajatelkaa: monet pappispolvet ja useita piispojakin evankeliumin tuntemiseen johdattanut mies eroaa kirkosta. Syy on päinvastainen kuin kirkostaeroajilla yleensä: ei välinpitämättömyys vaan melkeinpä liika välittäminen. Väkevät tunteet pantiin peliin puolin ja toisin. Osmo Tiililä mm. luonnehti kiukkuisia kannanottojaan nurkkaan ahdistetun rotan puraisuiksi. En muista, palasiko hän ennen kuolemaansa kirkon helmaan. Toivottavasti.
Mistään tällaisesta minun ei pitänyt puhua. Äidinkielen opettajani Juhani Varonen ja Aarne Salminen kiljahtelisivat Tantaloksen tuskissa takiani, jos eläisivät. Aasinsilta professori Tiililästä päivän aiheeseen on niin ohut ja laho, että se auttamatta luhistuu näinkin pienen aasin yrittäessä tepastella sen yli Elvikseen. No, aikalaisia miehet kyllä olivat. Sanotaan Elviksenkin olleen vahvasti uskonnollinen. Kuunnelkaapa esimerkiksi Crying in the Chapel.
http://www.youtube.com/watch?v
Siinä kuningas täynnä tunnetta. Vavahtiko jokin sydänalassasi? Täällä vavahti, sillä Elviksen maaginen, lähes hypnoottinen ote ja charmikas persoona tenhoavat väkisin. Enemmän aistin kuin tajuan tuon vetovoiman. Kosketellaan sielun tuntemattomia alueita. Olen yksi sadoista miljoonista, joiden psyykelle Elvis oli ja on todellisuuden rajat laajentavaa lääkettä. Tunne hipoo uskonnollista elämystä.
Me itkemme surusta, ilosta, harmistakin. Kaikkein useimmin tulvahtavat vedet silmiini kuitenkin aidon, syvältä kumpuavan hyvyyden edessä. Kohta, jossa lohtu voittaa murheen, rakkaus vihan, suuri alhaisen, niin se kohta on padon murtumisen paikka.
Niin Osmo Tiililä kuin Elvis Presley ovat usein onnistuneet minut tuon luusuan luo taluttamaan. Samoin aikanaan tunnetun mutta nyt lähes unohtuneen Pekka Loukialan. Jo edesmennyt Loukiala on mielestäni paras ehdokas Suomen Elvikseksi. Hänen tulkitsemansa käännöskappale "Aina muistan Elvis Presleyn" vaikuttaa minuun jopa rajummin kuin Kuninkaan itsensä laulut. Voi vain kuvitella, mistä muistoista ja omakohtaisista elämyksistä tuollainen tunteen hehku kertoo. Siis tällainen:
http://www.youtube.com/watch?v
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
YouTube - Videoita tästä sähköpostista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti