KUNNES KYNÄ TAI MIES KATKEAA

Otsikko ei vastaa tekstiä kovin tarkasti, sillä aion puhua lähinnä naisista. Anne ja Krista ovat poliitikkoja, Taina kirjailija. Ahkeria, energisiä, älykkäitä ihmisiä kaikki kolme. Pidän heistä ja olen huolissani. Syy selviää seuraavasta.

Rakkaimpiin ystäviini kuuluva Taina Teerialho soitti puoli tuntia sitten. Saamansa toimeksiannon mukaisesti hän kertoi etsineensä sihteeriä porilaiselle kirjoittajayhdistys Manuscript-63:lle. Toinenkaan ehdokas ei napannut täkyä. Taina onkii nyt kolmatta. Suostui vielä siihenkin, vaikka tekee kahdeksankymmentätuntisia työviikkoja. Romaanin viimeistely ja työ kirjastoauton kuljettajana vaativat kaikki voimat.

Super-alueella elävät myös monet poliitikot. Jos ihmiset tietäisivät, miten kamala homma esim. ministerin toimi on, he lakkaisivat soittamasta poskeaan eli suomeksi sanottuna puhumasta p---aa poliitikoista. On yleinen kansanhuvi haukkua päättäjät tietämättä oikeasti, miten rehellisesti ja uutterasti he meitä palvelevat. Korvauskin on muhkea, totta kyllä. Asiat sisältäpäin nähneenä voin silti vakuuttaa, että useimmat heistä raatavat tolkuttomasti olematta ollenkaan sellaisia ketkuja, joiksi heidät kuvittelemme.

Haastattelin Anne Holmlundia hänen ollessaan sisäasiain ministeri. Aihe oli hänen isästään Ilmarista kertova kirjani. Anne kertoi virallisen osuuden jälkeen saaneensa ensimmäisen loman kolmeen vuoteen. Kerrassaan neljä päivää ilman velvollisuutta mennä mihinkään. - Mihis käytit loman, kysyin. Vastaus oli yksiselitteinen: nukkumiseen.

Pienin katkoksin Anne  Holmlund oli siis nukkunut neljä päivää putkeen. Täytyyhän ministerinkin syödä ja käydä pissalla. Minä vain tulin miettineeksi, kauanko tuo Porin oma tytär Krista Kiuru jaksaa. Asunto- ja viestintäministeri mm. johtaa  puhetta kaupunkimme valtuustossa. Vauhti on kova, hymy herkässä, ilo silmissä ja äänessä. Tehopakkaus ei ole väärä sana Kristasta.

Minullakin meni lujaa 80-luvulla ja 90-luvun alussa. Työ pappina ja toimittajana vaati veronsa v. 1993, jolloin tuli stoppi eteen. Kuten super-alueella toimivat ihmiset yleensä, en minäkään etukäteen aavistanut, minkä hinnan rumba maksaa. Lopulta oli turha tavoitella unta edes nukahtamislääkkeillä. Keski-Porin valtavan kirkon alttarilla tunsin kuolevani. Tänne kaadun, tänne jään, pelkäsin kuin jänis kettua. Peli täytyi viheltää poikki, sillä toinen tie olisi johtanut Harjavallan sairaalaan.

En ennusta menestyjille, en mainitsemilleni ystävillekään samaa infernoa. Jospa he ovat lujempaa tekoa kuin Tiira, joka siipensä särkyneet toi ristin juurelle korjattaviksi. Ristillä riippuva osoitti tien. Kirjoita Hannes, kirjoita, sanoi Hän.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

HANSKI KIITTÄÄ

Olisipa somaa saada tietää, keitä te 116 minuun luottanutta olette. Vielä miellyttävämpää olisi tavata teidät. Tuntuu nimittäin ihan ihanalta, että noin monen mielestä olisin ollut mies paikallani valtuustossa. Emme me kaikki Tiiratorppaan sisälle mahtuisi, on 116 sentään semmoinen kylä.

Vaalituloksen ratkettua ajattelin ensin jättää koko kunnallispolitiikan. Se temppu olisi kuitenkin väärin teitä numeroni vaalilippuun piirtäneitä kohtaan. On syytä pyrkiä johonkin lautakuntaan ajamaan asioitanne. Riippuu neuvotteluista, mikä lautakunta tulee kysymykseen. Omat vaihtoehtoni ovat kulttuuri- ympäristö- ja koulutuspuolella. Sitä paitsi tavoittelen Satakunnan näkövammaiset ry:n puheenjohtajan nuijaa.

Eiköhän sanoja parempi kiitos teille ole tuloksellinen työ hyväksenne. Jos vielä neljä vuotta jaksaisin. Se asia on niin sanotusti isoommas käres.




Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

SIMO SANOO SEN

Vaalisunnuntai osui tänä vuonna Simon nimipäivälle. Täytyy myöntää, että
vietän tätä kasvavan kauhun ja jännityksen vallassa. Oma läpipääsy ei näytä
ollenkaan varmalta, joten hyvää sanaa joltakulta ystävältä tarvitsen.
Eläisipä appi-ukkoni Simo Vihinen vielä, niin hän, kilteistä kiltein mies,
sen sanoisi.

Apulaisprofessori Simo Vihinen oli tosiaan itse hyvyys ja avuliaisuus. Jos
taivaspaikkoja jaettaisiin luonteen perusteella, olisi tutkinto Pyhän
Pietarin edessä apelleni pelkkä muodollisuus. Jos hänen kaltaisensa ihminen
joskus suutahtaa, löytyy vika suuttumuksen kohteesta. Tämä ottaa
tavallisesti onkeensa, koska ymmärtää itse toimineensa tyhmästi.

Simo Vihinen sanoi minulle monta lohdun  sanaa ja teki hyväkseni monta
arvokasta tekoa. Siksi kai hänen ainoa suuttumisensa muistuu mieleen
kirkkaasti. Tapahtui näin: En ole erityinen raparperin ystävä. Anoppini
Päivi oli keittänyt raparperikiisseliä Pirjon vanhempien, siis omalla ja
Simonsa mökillä. Kun ruokaa sitten tarjottiin minulle, kieltäydyin. Menin
vielä typeryyksissäni väittämään, ettei kenenkään sellaista sapuskaa syödä
tarvitse, mistä ei pidä. Sodat käynyt ja ruokapulan ajat kokenut Simo
rähähti: Ei se ole niin. Mariset kuin pikku vauva.

Oikein sanoi mies. Sittemmin olen syönyt kylässä ja ulkomailla kaikkea
ihmisravinnoksi kelpaavaa.

Yleensä ottaen appi tykkäsi minusta. Niin myös mitä ilmeisimmin toinen
arvostamani Simo, kirjailija (Pelle Hermannin isä) Simo Ojanen. Tapaamme
harvoin, mutta kaikki tapaamiset ovat olleet miellyttäviä. Kirjailijan
lämmin sydän tuli esiin koko suuruudessaan, kun olimme seminaarimatkalla
Latviassa. Kärsin tuohon aikaan tukalasta unettomuudesta. Mainitsin asiasta
ohi mennen Ojaselle. Seuraavana aamuna hän sanoi: "Toivottavasti sinä
kerrot, että nukuit viime yösi hyvin." Äänestä kuului myötätunto. Ehkä
miehelle itselleenkin koettua, tuo unettomuus.

Näitä Simoja ajatellessa ja muistellessa vaalijännitys lievenee. Heidän
kunniakseen kiva rallatus 60-luvulta. Tässä Robin alias Esa Simonen:
http://www.youtube.com/watch?v=uHLbfXSBtnc

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

YouTube - Videoita tästä sähköpostista

TEDDY-KARHUJEN VILLIT RETKET

Nallevaari, Nallemuori, Nallukka, Iso- ja Pikku-Nestori, Pesukarhu Petteri, Valenalle Vammelpuu: Pirjolla ja Porin lapsilla on tänään kiva päivä. Lapset saavat kuulla puolen tunnin ajan maakuntakirjastossamme tarinoita mm. noista teddy-henkilöistä. He seikkailevat Pirjon kirjoittamassa kirjassa nimeltä Pikku-Nestorin koti.

On upeaa, että kirjasto tällä tavoin huomioi kansainvälisen teddy-karhun päivän. Päiväähän vietetään kaikissa maissa 27. lokakuuta, koska se oli Yhdysvalktain 26. presidentin, Theodore Rooseweltin syntymäpäivä v. 1858. Teddy-karhu nimettiin hänen mukaansa. Ehkä muistattekin tositarinan innokkaana metsämiehenä tunnetun Roosewltin ratkaisusta karhunkaatoretkellä. Hän olisi saanut ammutuksi lähietäisyydelle tömistelleen karhunpennun, mutta ase ei noussut poskelle. Luonto ei antanut periksi surmata niin hellyttävän oloista olentoa.

Ensimmäiset nallehahmoiset pehmolelut tehtiin Saksassa. Ulkonäöltään pehmolelut muistuttavat enemmän Australian eukalyptus-puissa asuvia pussikarhuja kuin pohjoisamerikkalaisia musta- ja harmaakarhua. Hyväksykäämme silti korkea-arvoisen jahtimiehen nimi tunnukseksi suloiselle otukselle, tulihan hahmo tällä tavoin tunnetuksi ympäri maailmaa.

Lapsuuteni pehmonallen nimi oli Enid Blytonin kirjan "Viisikko ja lentäjät" lystin possun mukaan Korkkiruuvi. Hän oli paras leikkitoverini teinivuosien kynnykselle asti. Miten usein itkinkään iltani uneen nalle Korkkiruuvin pehmeää karvaa vasten. Kun ystäväni astui leikkikalutaivaaseen ollessani viidentoista, oli hän jo pahoin rispaantunut, repeillyt ja väsynyt vanha toveri. Taistelin kyyneliä vastaan äidin pakottaessa minut viemään Korkkiruuvi roskikseen.

   Kului vain kahdeksan vuotta, kunnes kotiini muutti uusi nalle. Tuo koti oli Varkauden Kissakoskenkadulla ja jo yhteinen Pirjon kanssa. Annoin hänet ensimmäisenä joululahjanani morsiamelle, josta neljä päivää myöhemmin tuli vaimoni. Ristimme beigenvaalean, vatsasta painettaessa murisevan nappisilmän Pikku-Nestoriksi. Hän on Pirjon kirjan päähenkilö. Oikeastaan vähän hassua muuten - Pikku-Nestori on itse asiassa kotimme suurikokoisin teddy-karhu; Ei sentään se jättiläisnallekarhu, jonka Kari Peitsamo  kuuluu antaneen kauppaopiston naiselle, 60-senttinen kuitenkin. Iso-Nestori on tosin huomattavasti suurempi, mutta se ei varsinaisesti ole karhu. Iso-Nestori olen minä nimittäin.

Sittemmin on taloomme ilmaantunut puolen sataa teddy-eläintä. Ne asuvat olohuoneen vitriinikaapissa. Meistä on lähes huomaamatta tullut keräilijöitä. Toisaalta nuo pääsevät aika usein hyötykäyttöön. Pirjo pitää hartauksia päiväkodeissa ja -kerhoissa. Pehmoeläimet avustavat häntä esittämällä pieniä näytelmiä ja sketsejä, joskus laulamalla ja tarinoimalla. Lapset saavat kuulla, millaisia ovat pienen olennon murheet ja ilot. Tämän linkin takana ensin herttainen karhunpentu nimeltä Fredriksson ja toisessa linkissä niitä iloja:
http://www.youtube.com/watch?v=D8bCUTXT5N0

http://www.youtube.com/watch?v=4fNyW2e17r0

YouTube - Videoita tästä sähköpostista

YKSITYINEN PALVELU - KALLIS PALVELU

Jutta Urpilainen kertoi, että moni kunta ostaa jo kaikki terveyspalvelunsa yksityiseltä sektorilta. Porissa ei ole ulkoistettu läheskään noin paljon. Kuitenkin myös täällä on painetta hankkia kauan kunnallisina säilyneitä palveluja ulkoa. Jos palvelusetelihanke toteutuu, nämä paineet kasvavat.

En tiedä, paljonko käynti yksityislääkärillä maksaa nykyään; vieläköhän satasella selviää? Jotkut erikoislääkärit saattavat periä jo enemmänkin. Kun viimeksi kolmisen vuotta sitten turvauduin kipeän polven takia yksityiseen lääkäriin, tämä ensitöikseen haukkui ylipainoani, kehotti välttämään tupakkaa ja kirjoitutti 70 euron laskun. Sen kokemuksen jälkeen olen suosinut terveyskeskusta. On paljon lähempänäkin, tuossa kilometrin päässä Pihlavassa.

Yksityisen vanhustenhoidon kanssa jouduin tekemisiin vieraillessani ensin papin, sitten tietokirjailijan viitta ylläni Porin suomalaisessa vanhainkodissa. Se ei ole Porin kallein, mutta vähänpä asukkaina eläkkeellä olevia myyjiä, siistijöitä, kotiavustajia, farmaseutteja ja kirjastovirkailijoita oli. Suurten perheiden yksinhuoltajat puuttuivat. Pienipalkkaisella ei ole varaa valita, ei liioin pitkäaikaistyöttömällä.

Vastakkainasetteluako? Kenties, mutta juuri siitä kunnallisvaaleissa on kysymys. Porikin on ajettu valtiovallan ratkaisuin niin ahtaalle, että sen tekee tiukkaa säilyttää palvelunsa. Veroprosenttia ei voi nostaa taivaisiin, velkaa ei saa loputtomiin. Kunnankin ottamalla velalla on sitä paitsi korkonsa.

Oikeistopuolueet kokoomuksen johdolla käyttävät syntynyttä tilannetta hyväkseen. Rahaahan saa esimerkiksi myymällä kaupungin omaisuutta. Sitä säästyy luopumalla palveluista. Tämä tietysti virkistää taloudellista toimintaa, mutta lisää epätasa-arvoa ihmisten kesken. Kunnalliset palveluthan ovat lompakkoystävällisiä, osa, kuten vaikkapa kirjasto, kokonaan ilmaisia.

En aina ole hyväksynyt demarien otteita valtakunnan enkä varsinkaan kunnallispolitiikassa. Paavo Lipposta en äänestänyt presidentinvaalissa ja Porissa sekä pienten koulujen että sivukirjastojen lakkautus olivat huonoja ratkaisuja. Ympäristöasioissa puolueeni saisi omaksua luontoystävällisemmän linjan. Syy ehdokkuuteeni nimen omaan demarien listoilla on näitä yksityiskohtia tärkeämpi: kunnallisten palvelujen vankkumaton puolustus. Olen ylpeä tavasta, jolla Jutan johtama puolue ja Esa J. Anttilan johtama valtuustoryhmä toimivat. Jutta ei päästä kokoomusta riehumaan Suomessa emmekä me Porin demarit kotikaupungissamme. Aikeet riistää ihmisiltä halpa ja hyvätasoinen julkinen palvelu tulevat jatkossakin törmäämään vasempaan seinään. Muun muassa sinusta, äänestäjä, riippuu, miten vahva tuo muuri on.

Edes tukkanuottasiksi saati ilmiriidaksi ei Yyterin lietteiden hoito- ja kehittämissuunnitelma ole päässyt roihahtamaan. Ansio tästä kuuluu niille, jotka eivät provosoidu kun provosoidaan. Tunteenomaisiin purkauksiin on vastattu korostamalla suunnitelman alustavaa luonnetta. Minusta, toisin kuin esim. ystävästäni Matti Sillanpäästä, on hyvä asia, että suunnitelma astui julkisuuteen raakileena. Ei valmiista päätöksistä voi enää keskustella. Lopullinen hoito- ja kehityssuunnitelma, jos sellainen joskus syntyy, ohjaa sitten tekemisiämme lietteillä ilman, että asiaan saa ainakaan nopeasti vaikuttaa. Nyt tämä mahdollisuus vielä on. Liian moni asemakaava, virkamiespäätös ja direktiivi on ollut jo käytännön todellisuutta, ennen kuin kukaan huomaa niiden puutteet. Valmistelun läpinäkyvyys on Yyteri-prosessin paras hyve.

Asiallisen kritiikin seasta on, kuten Virpi Karen kauniisti osoitti, kuulunut karkeita yleistyksiä,. Henkilöön käyvän parjauksen raja on aika ajoin liikkunut pelottavan lähellä. Sellaisten puheenvuorojen käyttäjät toki vahingoittavat omaa asiaansa.

Pidin paljon viestistä, jossa murehdittiin jakoa heihin ja meihin. Eräistä mielenilmauksista (ei Matti S:n) paistaa läpi vihamielisyys kaikkia muita paitsi omia kavereita kohtaan. Asetelma "hyvät lintuharrastajat - pahat viranomaiset - tyhmät turistit" on hedelmätön. Emmekö pyrkisi mieluummin ymmärtämään tai edes kuuntelemaan toisiamme?

Omalta osaltani koen ääneni tulleen kuulluksi huonosti. Minusta on väännetty rajoitusten innokas kannattaja, kun tosiasiassa pidän esillä kaikenlaisten luonnossa liikkujien tarpeita. Se ei merkitse, etten antaisi arvoa lietteillä liikkuvalle lintuharrastajalle. Vain lintuharrastajana itseään pitävän, omat havainnot ja elämykset lintujen hyvinvoinnin edelle asettavan henkilön pyyteet eivät löydä minusta ymmärtäjää. Esimerkkejä itsekkään lähestymisen aiheuttamasta tuhosta on. Niittysuohaukka, pussitiainen - muistattehan?

Ei Yyteri liikkumisesta kärsi, vastuuttomasta liikkumisesta kyllä. Ainakin meidän kahlaajia pintapuolisesti tuntevien on viisainta pysytellä poissa takarannalta. Kyllä sen luhtahuitin ja rastaskerttusen kuulee torniinkin. Ja ellei kuule, menee Enäjärvelle tai Paarnooriin kuuntelemaan. Olen kuullut Porissa kahden kuhankeittäjän laulua, toisen niistä Huhtalan entiseltä lintulavalta.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

NAAMAKIRJA = HYVÄ KIRJA

Myönnän suhtautuneeni epäluuloisesti sosiaaliseen mediaan. Näin jatkui kauan, kunnes ystävät vuosien takaa alkoivat ottaa yhteyttä face bookin kautta. Olin liittynyt siihen lähinnä uteliaisuudesta. Tahdoin tietää, vaikuttaako homma juuri niin joutavanpäiväiseltä kuin oletin.

Mieli muuttuu ja me sen mukana. Koulutovereita Munkkiniemen ajoilta, opiskeluvuosien ystäviä, rippikoululaisiani monilta paikkakunnilta, eri yhteyksissä tavattuja, lähes unohtamiani ihmisiä - kyllä heistä on mukava kuulla. Onpa käynyt niinkin, että syystä tai toisesta katkennut yhteys on palautunut alkaen syvetä. Aikanaan tärkeät ihmissuhteet voivat olla sitä yhä pitkästäkin katkoksesta huolimatta. Tuon katkoksen syynä kas ei yleensä ole välirikko. Itse elämä kaikkine haasteineen ja miljoonine tehtävineen erottaa.

Saisipa sama toteutua teidän kohdallanne, jotka tunnette olevanne hylättyjä yksinäisyyteen. Eivät tekstiviestit, sähköpostit eivätkä naamakirjailut vierailuja korvaa. Ovat sentään paljon enemmän kuin arjen autius. Vähintään yhteydenotot osoittavat, että joku muistaa ja välittää.

Rohkaisen erityisesti sinua, joka muistat minut, mutta luulet minun unohtaneen sinut, ottamaan yhteyttä. Ei aikani ole niin kortilla, etten ehtisi.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

HYVÄÄ JA HUONOA YYTERISTÄ

Kahlaajien ja vesilintujen loistavana levähdyspaikkana tunnettujen Yyterin lietteiden ympärillä käydään kiivasta keskustelua. Suunnitelmien mukaan vapaa kulku alueella kielletään. Vain pitkospuita myöten saa taivaltaa.

Tähän mennessä kirjoitetun perusteella näyttää siltä, että vahvat
luonnonsuojelulliset perusteet ankarille liikkumisrajoituksille puuttuvat.
Onhan lietteiltä toki kadonnut/katoamassa jokunen pesimälaji, esim.
suokukko, mutta syy tuskin liittyy kovaan kulutukseen. Minkä lajin
menestykseen kieltämättä melkoisella marjastuksella lähimetsissä on
vaikutusta, ei äkkiä tule mieleen.

Samalla kun jaan suurten maastojyrien huolen rajoituksista, huomaan
suunnitelmissa jotain hyvääkin. Lintumatkailun kannalta tilanne paranisi.
Aikeet rakentaa ystävällisemmät pitkospuut ja lisää torneja ovat oikean
suuntaisia. Uudistukset demokratisoivat Yyterin lintujen tarkkailua
mahdollistamalla monenlaisten lintujen ystävien pääsyn alueelle. Lietteiden
saavutettavuus paranee. Pidän esteetöntä pääsyä yhteen Länsi-Suomen
hienoimmista luonnonympäristöistä arvona sinänsä. Vanhan, vammaisen tai
lapsen pitää saada samat oikeudet kokea Yyteri kuin himobongarien ja
elämäntaparetkeilijöiden. Tieteelliseen tutkimukseen tulisi kyllä myöntää
poikkeuslupia. Tällä varmistettaisiin, että niidenkin lintulajien
yksilömäärät, jotka eivät näy torneihin, tulisivat lasketuiksi.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KYLLÄ AUTOLLA PÄÄSISI

Vaimo kertoi, että orava on hyppinyt ja karhu löntystänyt pois Porin torin taideteoksesta. Lienevätkö tihutyön tekijät auttaneet pakomatkaa, en tiedä. Syy siihen on kyllä helppo arvata: kurre ja kontio viihtyivät toistensa seurassa huonommin kuin pari vuotta sitten. On siis alkanut Porin ja Noormarkun "avioliiton" arki.

Valitettavasti Noormarkku ei ole ainoa Porin reuna-alue, jota kaupunki lyö laimin. Ahlaisten palveluja on jätetty järjestelmällisesti parantamatta neljäkymmentä vuotta. Vuonna 1967 kaupunkiin liitetyn Porin maalaiskunnan monet osat kuuluvat niin ikään menettäjiin. Preiviikistä, Kaanaasta ja Niittymaalta vietiin koulut. Kirjastotoimi keskitettiin pitkälti pääkirjastoon, kun kuusi sivupistettä lopetettiin, reuna-alueilta tottakai.

Kun terveys. hja sosiaalipalvelut löytyvät voittopuolisesti Porin keskustan tuntumasta, on etenkin autottomien hankala liikkua niiden luokse. Ajattelen nyt erityisesti vanhoja ja vammaisia. Jos "sivukyliltä" riistetään palvelut tai ne päästetään retuperälle, on autottomien turvauduttava julkiseen liikenteeseen tai otettava taksi, ellei tuttavapiirissä ole autoihmistä, jolta kehtaa kyydin pyytää. Julkista liikennettä kannatan, mutta se ei ole huonokuntoisimpien eikä esim. meidän sokeiden ulottuvilla joka paikassa. Taksimatkoja myöntää kunta vaikeavammaisille 18 yhdensuuntaista kuussa. Tämän määrää laki, mutta yhtään enempää ei Porissa saa. Jo pelkkä asiointi kaupoissa tulee näin autottomalle tosi kalliiksi. Ympäristövaikutukset pakollisesta yksityisauton käytöstä ovat luku sinänsä.

Pyrin valtuustoon vaikuttamaan reuna-alueiden palveluihin. Jopa Pihlavaa syrjitään päätöksenteossa. Tänne pitäisi investoida ja tuoda palvelut 15 kilometriä lähemmäs Meri-Porin asukkaita.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

LUE LUUKASTA, LUMOUDUT

Satu ja Säde näkyvät saaneen nimipäiväseurakseen Luukkaan. Tänään onnittelemme heitä. Olette saaneet kauniin nimenne lisäksi almanakkapaikan sangen kiehtovan persoonan viereltä. Ainoa eurooppalainen Raamatun kirjoittaja, lääkäri Luukas Filippin kaupungista kertoo jälkipolville monet lapsuudesta tutut tarinat. Meille historiafriikeille hän jätti mieluisaksi luettavaksi Apostolien teot.

Jouluevankeliumi on tunnetuin Luukas-lääkärin kynästä lähtenyt teksti. Siitä enemmän joulumpana. Astukoot pieni mies Sakkeus ja tuhlaajapoika Pyhän parin ja paimenten edelle näin syyssydännä. Kumpikin kertomus sisältyy Luukkaan evankeliumiin. Niissä on viisaalla silmällä luettuna jotain samaa niin erilaiset ihmiset kuin rikas tullimies ja ongelmanuori hummeripoika olivat.

Tuhlaajapoikakertomuksen keskushahmo ei mielestäni ole poika. Se on isä. Jos kertomus rajautuisi huonon elämän raastavissa rytmeissä ryvettyneen kaiffarin kotiinpaluuseen, sen voisi kiteyttää sananparteen "kyllä routa porsaan kotiin tuo."  Siitäkin on tietysti kysymys. Vielä enemmän kuitenkin isän rakastavasta kaipuusta. Hän ei luopunut toivosta. Voi miltei kuvitella, kuinka mies joka päivä katselee ikkunasta tielle päin odottaen tutun hahmon ilmaantuvan näköpiiriin. Ei väliä, mihin kauheuksiin ja tihutöihin poika on mierontiellään sekaantunut, kunhan tulee. Se asenne on rakkautta.

Toisin kuin liian monet tuhlaajapojat ja -tyttäret tämä kaveri sitten palasi. Nälkiintynyt, kenties vanhalta viinalta ja nuorilta naisilta haiseva heppu tuskin miellytti muita kuin isäänsä. Tämä oli kuin Taivaan Isä: näkee syvemmälle. Jo pelkkä paluu oli vaatinut maailman maanteiden kiertäjältä paljon.

Asennemuutoksesta on kyse myös rikkaan Sakkeuksen tapauksessa. Hän oli tullut sen tien päähän, jossa raha, valta ja maine merkitsivät onnellisuutta. Veronkierrolla ja kiristyksellä rosvottua rahaa oli jäljellä, maine sitä vastoin mennyt menojaan. Sakkeusta vihattiin ja inhottiin, rakastanut häntä ei kukaan. Ihmiset käänsivät kasvot muualle kohdatessaan moisen iljetyksen toreilla.

Luukkaan mukaan Sakkeus kiipesi viikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen. Luulenpa, että toinen tarkoitus oli pysyä itse piilossa. Viikunapuu kas ei ole mikään petäjä. Melko matalan puun run saaseen lehvistöön tuollainen pikku-ukko kätkeytyy helposti. Liekö miehellä alun perin ollutkaan tietoista tarvetta enempään kuin vain kuuluisan Jeesus Nasaretilaisen näkemiseen. Hän oli utelias.

Piiloleikki lähes onnistui. Ei sentään aivan, sillä yksikyllä näki; näki ja ymmärsi. Jeesuksen silmät porautuivat suoraan Sakkeuksen murheelliseen sydämeen. Hän näki häpeän, pahan olon, sisäisen tyhjyyden. Sinä iltana Sakkeuksen arvattavasti komeassa kodissa iloittiin.

Sanoin, että kertomuksissa on jotain samaa. Tarkoitan elämän muutosta. Tiedämme, kuinka vaikea itsemme on muuttaa pientäkään asiaa arjessamme, ymmärrämme Jeesuksen suuruuden. Hän muutti inhimillisesti katsoen täysin toivottomien tapausten koko elämän. Hän pyyhkäisi pois kaiken sen entisen, ei motkottanut menneistä. Niin tuhlaajapojan kuin Sakkeuksen syntilistan on täytynyt olla sekä pitkä että pikimusta. Se ei estänyt Jumalaa juhlimasta heidän kanssaan. Jeesuksen ansiosta noiden juhlien laskuihin ei kirjoiteta hintaa.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

JOUTSEN JOELLA

Arvaatteko, mitä lintufriikki odottaa heinä- elo- ja syyskuussa? Totta kuin Topelius - hän odottaa lokakuuta. Huonona näet ei sovi pitää aikaa, jolloin pohjoinen tyhjenee linnuista ja muuttoparvet pysähtyvät lepäilemään vesiin, puihin pelloille. Etelä- ja Keski-Suomen hyvillä lintupaikoilla ahmitaan kuvut täyteen, ettei matkan jatkuessa tulisi nälkä. Aliravittu siivekäs ei suoriudu  syysmuutosta hengissä. Eipä tosin kevätmuutostakaan.

Lintujen kannattaa muuttaa parvina. Todennäköisyys päätyä kettu repolaisen, Kalle kanahaukan tai Hugo huuhkajan ruokapöytään on sitä pienempi, mitä suuremmin joukoin ollaan liikkeellä. Eivät nekään mahdottomia syö. Yksinäistä vaeltajaa uhkaa vaara.

Ei kuitenkaan joutsenta. Kyhmyjoutsen on luontomme suurikokoisin lintu eikä laulujoutsen sille paljon häviä. Aikuiset joutsenet eivät muodosta minkään lajin "Arkilounasta."  Ne ovat liian isoja siihen.

Itselleni on lokakuu antanut hienoja lintuelämyksiä. 340 tukkasotkaaEtelärannan tornin edustalla, valtavat laumat rastaita eri puolilla Poria, 400 tilhen parvi Pihlavan pihlajissa sosiaalidemokraattien vaalitapahtuman aikana, kaksi sataa popsimassa kotipuidemme marjasatoa. Hanhet ja joutsenet suhaavat pellolta merelle  ja takaisin. Ei täällä tosin sellaisista hanhi-invaasioista ole saatu nauttia kuin Itä-Suomessa. Iitin 200000 honottamalla kaakattavaa lintua hiponee maailmanennätystä. Ellei vaan olekin se.

Kakku vaatii vielä kirsikan. Lintuharrastajalle ovat lokakuun monet harvinaisuudet eli rarit sellaisia. Minä en ole tavannut tänä syksynä harmaasorsaa kummempia tapauksia, mutta lokakuu onkin vasta puolessa. Maahamme harhaantuu syysmuuttomatkoillaan Siperiasta ja jopa Pohjois-Amerikasta lähteneiden lajien yksilöitä. Turkin vuoristosta kohti Intiaa oli tarkoitus matkata silläkin kivikkosirkulla, joka löydettiin Yyterin Golf-kenttää reunustavasta pensaikosta lokakuun 31:ntenä muutama vuosi sitten. Lajia ei ollut tavattu aiemmin Suomessa. Riensin tietysti paikalle tuonne kuuden kilometrin päähän. Kun seikkailija vielä äänsi muutaman sävelen, oli sokean bongarin päivä täydellinen.

Ja silti - jos rakkauteni lintuihin lepäisi vain valtavien muuttoparvien ja suurharvinaisuuksien varassa, kovin kapealla lavitsalla se makaisi. Koinkin jotain lohdullista, kuin pehmeän siiven kosketusta syksyiseen sydämeeni joutsenen lipuessa viime yönä joella ohi kotini. Vienosti lintu tervehti. Sonettina soi sen soitto syysyössä. Oboen ja klarinetin hellyyttä. Ja silloin - juuri silloin lähti kylmä kirpale liikkeelle sielussani.

Kun joutsen oli mennyt, minä palailin silmiä kuivaillen tietokoneeni ääreen. En alkanut kirjoittaa, ennen kuin olin pannut sormet sormien lomahan. Joen valkea vaeltaja oli ollut enkeli.




Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

ULKOILUTTAKAA TOISIANNE

Hermoille uhkaa moni juttu käydä näin syyssydännä. Pelkoa, kiirettä, kipua sairautta, huolia ja huonoja unia. Syödyksi tulee liikaa, liikutuksi liian vähän. Kunnallisvaalitkin jännittävät.

Tunnistitko itsesi? Tilanteesi ei toivottavasti ole yhtä epämiellyttävä kuin Tiiratorpan isännän, vaikka siinä samoja piirteitä olisi. Et ehkä kiepu liikojen töiden etkä raastavan jännityksen verkossa. Silti elämänmuutos on vilahdellut mielessäsi.

Itselläni tuli mitta täyteen, kun lintukotoni lähellä oleva, kohtuullisen loiva ja lyhyt, Noollundin ahteeksi sanottu mäki pani puuskuttamaan. Hipa tillillään, etten ehdottanut vaimolle kääntymistä takaisin. Pumppu kläppäsi jo huolestuttavasti siihen malliin.

Tällaiset säikähdykset ovat lopulta hyviä tapahtumia. Niistä voi ottaa oppia. On tosin vaarallista ryhtyä remontoimaan elämäänsä rajusti, mutta asiat sopii aina ajatella uusiksi. Löytyy ehkä järkevä ja lisästressiä aiheuttamaton tapa muuttaa tyyliä.

Näin onnellisesti näyttää käyvän Tiira-parille. Elvytimme vanhan kävelykulttuurimme. Entisten viisien ja kuusien kilometrien sijasta patikoidaan nyt yksi. Matkalla tarkkaillaan lintuja, tervehditään tuttuja, jäädään juttelemaan. Syysraikas ilma ja itse liikunta virkistävät kummasti. Mömmööntynyt olo ilmavaivoineen vaihtuu tyytyväisyydeksi siihen, että reitti ruokapöydästä ulko-ovelle löytyi.

Tylsääkö? No sitä kävely linnuista ja naapureista  huolimatta minulle on. Monenlaisilla verukkeilla sitä ennen säikähdystä lhykkäilinkin. Vetosin kiireisiin, jopa sokeuteen. Kun ei voi edes katsella maisemia, mitä varten liikkuisi. Vaimo taisi puolustella haluttomuuttaan jollakin muulla syyllä, koskapa myönsi laiskuuden olleen se oikea peruste.

- Ehkä voimme antaa anteeksi itsellemme, sanoin minä.

- Annettaisko myös toisillemme, vastasi Pirjo. Yhdessä päätimme olla tekemättä elämänmuutoksesta velvollisuutta. Jos ulkoilu menee pakkopullaksi, se loppuu pian. Vaaditaan uusi säikähdys. Kuka takaa, että se on yhtä lievä kuin minulla siellä Noollundin ahteessa?


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

SAIRAUDELLA RAHASTETAAN - EUROT VEROPARATIISEIHIN

Seison tunnin kuluttua Osuuskauppa Pihlavan edustalla. On vaalitilaisuus, jossa me ehdokkaat emme toivottavasti lupaa liikoja. Porinkaan talous ei salli isoja parannuksia arkeemme; se on sellaiseksi oikeistohallitusten aikaan puristettu.

Saatte kuitenkin kaksi lupausta ehdokkaalta numero 404, minulta. Lupaan perehtyä kaikin tiedoin ja voimin tuohon veroparatiisi-asiaan. Liikkuu kas huhuja, että Porissa osa kunnan ostamien yksityisten palvelujen voitoista siiirretään pankkitileille, joihin mikään verotus ei ulotu. Vielä enemmän sinun, hyvä lukijani, yksityisten palvelujen käytöstä maksamia rahoja Jersey- ja Cayman.-saarten tapaisista paikoista löytyy. Tai siis ei löydy, piilossa "pahalta" valtionsedältä ne siellä ovat.

Porin sos.dem. valtuustoryhmä vaati asiaa selvitettäväksi aloitteellaan 1. 10. Sen sijaan yksityisiä terveys. ja hyvinvointipalveluja tarjoavien yritysten omistuspohjaa ei ole tutkittu. Varsinkaan ei ole tutkittu, kuinka huimia voittoja ne napsivat terveytemme kustannuksella. Olen sitä mieltä, ettei terveys ole asia, jolla joku saa tehdä hyvät rahat. Ihmisen perusoikeuksiin tulisi kuulua saada maksukykyynsä nähden halpaa sairaanhoitoa. Tämä on länsimainen perinne ja inhimillinen lähtökohta. Jossain Yhdysvalloissa saat kunnon hoitoa, jos olet varakas. Huippuhoitoa saat, jos olet rikas.

Näin älköön olko Suomessa. Porissa toimivien terveysalan yritysten voitot ja toiminnan laatu on tutkittava. Siinä toinen vaalilupaukseni


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

VANHASSA VARA PAREMPI

Allaolevat ajatukset voisivat olla omiani, vaikka ne on kirjoittanut joku toinen. Ei viestin välittäjäkään tiennyt, kuka, mutta viisaita ovat ajatukset. Teksti pukeutuu rukouksen muotoon ja se osuu tarkasti myös meihin, joilla on taivallettavana vielä kappaleen matkaa vanhuuteen. Kunpa rukouksen pyynnöt saisivat tulla itse kunkin osalta täydeksi todeksi.

Kas näin:

Olen tulossa vanhaksi....

Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa

vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja

ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja
joka tilaisuudessa.

Vapauta minut halustani järjestellä kaikkien muiden asioita.

Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyyden-

tuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston,

on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän

Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni
loppuun saakka.

Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta

ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen.
Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka
ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä
pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi
voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä
kärsivällisin mielin.

Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä
muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha
ihminen on paholaisen suurimpia töitä.

Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus.
Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää
ainoatakaanniistä.

SILMILLÄ POLTTAVA JANO

Yllättävän moni sokea tyytyy tilanteeseensa haaveilematta näöstä. Suhtautuminen näön palautukseen vaihtelee tosiasioiden realistisesta tunnustamisesta suoranaiseen pelkoon. Etenkin syntymäsokeat pelkäävät muutoksen suuruutta. Koko elämän kestäneestä sokeudesta on tullut niin tuttu olotila, että näön saanti aiheuttaisi turvattomuutta. Syntymäsokeiden ja osan myöhemmin sokeutuneista voi tuskin ajatella liittyvän yhä piteneviin, näönpalautuslaitteita odottaviin jonoihin. Sellaisia kuuluu kyllä muodostuneen esim. saksalaisten ja australialaisten silmälääkärien vastaanotoille.

Tottumus on toinen luonto, sanotaan. Yksi sopeutuu sokeuteen helposti, toinen kamppailee vammansa aiheuttamien ongelmien kanssa loppuikänsä.Tahdon (tavoistani poiketen) lainata tähän yhteyteen tekstiä muusta kuin omasta kynästäni. Turkulaisen Jennifer Stangerin tapa ottaa vammansa on tasapainoinen:

Näin Jennifer facebookissa:
Mulle aiheuttaisi todella suuren ristiriidan se, jos yhtäkkiä joku voisikin palauttaa mun näön. Olen nyt noin kymmenessä vuodessa oppinut hyäksymään tämän sokeuden normaalina olotilana ja sen radikaali muutos aiheuttaisi varmasti hyvin voimakkaan (aluksi negatiivisen) reaktion asiaa kohtaan. Varmasti ihmisille jotka vielä jotain näkevät ja/tai ovat näön menetyksen prosessin alkupäässä, se ei olisi niin radikaali muutos ja täten vain positiivinen asia. Ihmisen mieli on jännä juttu, mutta varmasti joku toinen kokisi asian toisin.

Hannes jatkaa toteamalla olevansa tuo joku toinen. Olen 57-vuotias ja syntymästä asti näkövammainen. Täysin sokea olen ollut 37 vuotta, enkä vieläkään osaa suhtautua asiaan tyynen rauhallisesti. Silmiä polttaa näkemisen jano. Ehkä sentään aluksi oudostelisin valtavaa muutosta. Pian kuitenkin huomaisin tavanneeni vanhan tuttavan, näkökyvyn. Niin kauan kuin sitä oli jäljellä edes vähän, nautin näkemästäni. Kaltaiselleni romantikolle kauneus merkitsee suuria. Sokeana se on revittävä sanasta ja musiikista, näkevälle kauneuden maailma avautuu väreinä, maisemina, kasvoina, vartaloina - niin, kaikkena sellaisena, minkä vain tärkein aistimme tavoittaa.

Vaikka olen oppinut tekemään niin arjen askareet kuin työni sokean tavalla, helpottuisi elämä monelta osin näön rippeidenkin avulla. Ei esimerkiksi tarvitsisi turvautua lähimmäisten apuun liikenteessä, eipä linturetkilläkään. Nuo parastaikaa pihan pihlajia parturoivat tilhet olisi mukava nähdä sen lisäksi, että hopealanttien kilinää muistuttava ääni kuuluu parvesta.

Jotkut ovat hyviä, jotkut huonoja avun vastaanottajia. Jennifer kuuluu hyviin. Hänen  viestinsä jatkuu näin:

Itselläni ei ole kovin pahoja negatiivisia kokemuksia muiden ihmisten kanssa sokeuteen liittyen ja yleensä yritän suhtautua ihmisten ihmettelyyn ja taivasteluun ymmärtävästi, on sitä itselläkin tapana ihmetellä itselle vieraita asioita, mutta tärkeää on että on valmis ottamaan vastaan tietoa tästä vieraasta ja ymmärryksen kautta muuttamaan asennettaan.

* Esimerkillinen asenne, sanon minä. Meidän sokeiden soisi oppivan hyvin tärkeän läksyn: älkäämme aina olko odottamassa muilta fiksumpia asenteita kuin, mihin itse olemme valmiit. Älkäämme liioin edellyttäkö jokaiselta ennakkoluulotonta suhtautumista itseämme kohtaan. On täysin ymmärrettävää, että visuaalisuutta korostavassa, aina vain kuvallistuvassa ja teknistyvässä maailmassa sokeus koetaan vaikeaksi ongelmaksi. Elämämme ei suinkaan ole niin ilottoman puutteellista kuin monet näkevät luulevat. Se, että he niin luulevat, on silti helposti käsitettävissä. Meidän tehtäväksemme sitten jää osoittaa, mihin sokea pystyy ja mitä hän vammastaan huolimatta elämältä saa. Kokemukseni ja Jenniferin kokemuksen mukaan sokea saa siltä paljon. On joitain iloja ja puhtaasti myönteisiä elämyksiä, jotka  tulevat kysymykseen juuri sokeuden ansiosta. Montako antoisaa ihmissuhdetta olen itsekin solminut kertomalla vammastani ja antamalla ihmisten auttaa myös silloin, kun apua ei olisi tarvittu. On lähimmäisiä, joille se, että saa jelppiä sokeaa jossain tilanteessa, merkitsee päivän parasta asiaa. Tarve olla hyödyksi jollekulle on yksi oleellisimpia tarpeitamme.

Mutta summa summarum: eivät vammaisena saadut kokemukset parhaimmillaankaan korvaa näön puutetta. Se on minulle yhä iso paha asia. Minä kyllä hankkiudun silmälekurin puheille heti näköäpalauttavien leikkausten alettua tuottaa kunnon tuloksia. Vielä ollaan aika kaukana päivästä, jona sokeat saavat näkönsä.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

MERIKROTTIA ja KIIRUNAKEITTOA

Kasvavan kauhun vallassa luin juuri wikipediasta syyllistyneeni eilen ympäristörikokseen. Päätettiin näet, herkkusuita kun ollaan, tilata merikrotin pyrstöä kera fenkolin, simpukoiden ja katkarapujen. Rikospaikka oli Stefans Steek house-niminen hienohko turkulaisravintola.

Merikrotti ui mahdollisen uhanalaisuutensa takia maailman luonnonsäätiö WWF:n punaisessa kirjassa. Ei tosin tiedetä, uhkaako lajia kato vai ei. Barenzin mereltä Välimerelle asti ulottuvalla levinneisyysalueellaan krotti viihtyy syvissä vesissä. Sammakkomiehet eivät ole käyneet kurkistamassa, montako niitä siellä on. En minäkään, mikä puolustuksekseni sanottakoon.
Kysyt ehkä, maistuiko se ede. Kyllä maistui. Maku toi mieleen hummerin. Tässä toteutuu käänteisellä tavalla sananparsi "moni on kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä."  Krotti-parkaa kas ei voi parhaalla tahdollakaan ylistää kaunottareksi. Saksankielinen nimi, Seeteufel, sanoo asian suoraan: Meripiru.

Äiti-krotti lienee emäntä märässä talossaan. Jopa kaksimetrisenä matroonana se on neljä, viisi kertaa miestään isompi vonkale. Krottiherran on viisainta antaa vaimokullan päättää, missä kaappi seisoo. Kaapit lienevät kyllä aika harvinaisia meren syvyyksissä.

Mutta mutta, hyvät ystävät: mikään tällainen ei vapauta blogistia osallisuudesta karmeaan rötökseen. Kaiken lisäksi olen rikoksen uusija ja rikokseen yllyttäjä. Vaimoni astui ehdotuksestani tälle kaltevalle tielle vasta eilen, itse olin kokenut, etten sanoisi paatunut gangsteri. Söin kolme vuotta sitten Luulajassa kiirunakeittoa. Syynä silloin käännösvirhe. Listassa luki "fjällripasoppa."  Muistelin fjällripan tarkoittavan riekkoa, mutta ei pentele, kiirunaa se tarkoittaa. Riekko on snöripa  på svenska. Se ei, toisin kuin kiiruna, ole Ruotsissakaan rauhoitettu eläin.

Että tällaisen hirviön blogiin te nyt olette sekaantuneet. Olen muuten Satakunnan luonnonsuojelupiirin ex-puheenjohtaja. Nyt ymnmärrätte, miksi ex. :))

Hirnuu Hanski
.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

HITAAT KIIREET HERROJEN

Heräilen syksyn tärkeimmän tapahtumani jälkeiseen aamuun. Manu Toivosen koollekutsumasta, Yyterin yrittäjien kokouksesta näet riippui, kirjoitanko toisen kirjan Suomen suosituimmasta hiekkarannasta. Ensimmäinen Yyteri-kirja ilmestyi vuonna 2005. Se osoittautui lähes yhtä suosituksi kuin aiheensa. Kolme painosta sujahti ostajien kasseihin niin, että varansa täytyi kirjailijan pitää jättääkseen edes yhden opuksen itselleen.

Sittemmin ovat kassakoneet kilisseet vaisummin. Ulkoeteisessäni kohoaa iljettävän korkea pahvilaatikoiden pino täynnä myymättömiä teoksiani. En olisikaan uskaltanut kirjoittaa enää yhtään kirjaa, ellei Manu Toivonen olisi avannut väylää rahoittajiin. Eilisten ostositoumusten avulla saan katetuksi painatuskulut. Teoksen nimeltä Yyteri - dyynien kaunotar väsäys jatkuu.

Kirjapäätös ei ollut palaverin tärkeintä antia. Sitä oli yleiseltä kannalta katsoen vaatimus panna vihdoinkin töpinäksi niin Yyteriä kuin koko Meri-Poria hyödyttävässä päätöksenteossa. Kykenemättömyys tehdä ratkaisuja on Porin helmasynti. Pohditaan, tuumataan, kaavaillaan ja suunnitellaan vuosikausia, jopa vuosikymmeniä. Lukuisia (yleensä virkamiehillä miehitettyjä) työryhmiä ja toimikuntia perustetaan riitelemään kehityksen suuntaviivoista. Kun jääräpäiset jäsenet pitävät kukin kouristuksen omaisesti kiinni kannastaan, saavat tarpeelliset uudistukset odottaa turhan kauan. Uskon aforismiin: "jos Mooses olisi ollut komitea, eläisivät israelilaiset yhä Egyptissä."

Porinsiltaa alettiin suunnitella 1860-luvulla. Se avattiin vuonna 1926. Yyteri sai ensimmäisen rakennuksen, Meriravintolan vuonna 1933. Siitä alkaen eli kohta 80 vuotta on rannan puutteellisesta palvelutasosta muristu. Runsaasti on ollut vain puhetta. Teot ovat pikemmin taannuttaneet kuin kehittäneet Meri-Poria. Niin nykyaikaisen matkailijan kuin täällä asuvan täytyy monessa tarpeessaan mennä Porin keskustaan asti. Yyterin vierestä, Kaanaasta on viety kaikki, koulut, kirjastot, terveyspalvelut ym. Yksi Siwan kauppa on  jäljellä, varsinaisessa Yyterissä niitä ei ole ollenkaan. Meri-Porin keskus, Pihlava on niin ikään köyhä erikoisliikkeistä. Pienyrityksille ei ole luotu suotuisia edellytyksiä tällä kohden rannikkoa.

  Toisin makaa maa Yyterin pahimmassa kilpailijassa, Kalajoella. Koko Kalajokea kehitetään hiekkasärkkien ehdoilla. Siellä on onnistuttu sovittamaan yhteen luonnon ja matkailijoiden sekä asukkaiden tarpeet. Kunta tukee yritystoimintaa niin takuin kuin investoinnein. Meri-Porissa ei tapahdu mitään tällaista, vaikka vaalien alla lupaillaan. Taaperramme päättämättöminä askelen jäljessä Kalajoesta, kenties kaksikin.

Merikylpylän johtaja Seppo Mäki-Ullakko kertoi itsellään olevan selkeä näkemys tavoista, joilla Meri-Poria  nostetaan ylös työttömyydestä, rahavaikeuksista ja taantumasta. Miestä kannattaa kuunnella. Tähänastiset tulokset kas puhuvat puolestaan. Ilman Mäki-Ullakkoa alueen suurin matkailualan yritys, merikylpylä hotelleineen ja ravintoloineen ei olisi enää pystyssä. Tänään siellä alkaa Yyteri-twist. Menkää ja tulkaa. Minä pääsen vasta huomenna, mutta tänään pääsevät saavat kuulla Agentsia.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

NÄISTÄ KIRJOISTA MINÄ PIDÄN

Kuntavaaliehdokkaat saavat esitellä itsensä ja mielikirjansa Porin kirjasto/Satakunnan maakuntakirjastossa Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta. Minun varttini on klo 16.30. Tervetuloa.

Olipas muuten työlästä valita viisi mielikirjaa niistä tuhansista, jotka on tullut lukeneeksi. Koko joukko upeita, itseen syvästi vaikuttaneita teoksia täytyi jättää listan ulkopuolelle. Siihen ei mahtunut esimerkiksi yhtään dekkaria, vaikka juuri niitä ahmin nykyisin enemmän kuin muita teoksia. Hyvissä dekkareissa jännittävä juoni liittyy arjen asiantuntemukseen, ihmisen psykologian tajuun ja peitettyjen intohimojemme verkkoon. Runoteokset, novellikokoelmat, venäläiset klassikot ja varsinaiset luontokirjatkin puuttuvat. Seuraavat kultahiput seuloutuivatkin tiheäsilmäisen siivilän läpi.

Viisi esimerkkiä mielikirjoistani ovat:

JOHN STEINBECK: EDENISTÄ ITÄÄN
Ihmisen ikuinen taistelu hyvän ja pahan, tuskan ja armahduksen ristitulessa.
Steinbeck saa katuja luuhaavasta narttukoirasta irti enemmän piirteitä kuin
moni kirjailija päähenkilöstään.

JUHANI AHO: JUHA
Taitavasti rakennettu kolmiodraama huipentuu sydämet pysäyttävään infernoon.
Suomalaisen järvimaiseman kuvaus taustana kuin filosofin taulu.

BO GIERTZ: KALLIOPOHJA
Hengellinen helmi. Kuvaus kolmen suruttoman papin heräämisestä ensin  jyrkän
lakihenkisiksi täydellisen puhtauden vaatijoiksi, sitten armon ja rakkauden
lähettiläiksi. Lämmintä huumoria, ajan- ja ihmiskuvaus vahvan uskottavaa.

ROLF ULRICI: ELEFANTTI POSLIINIKAUPASSA
Täysin tolkuton tajunnan räjäyttäjä. Ratki riemukasta sanailoittelua
kannesta kanteen. Kiepauttaa huolettomasti nurin kaikki hyvän kirjoittamisen
lait. Varoituskolmio: Kirja voi tappaa nauruun.

HANNES TIIRA: YYTERI - HIEKKARANTOJEN KUNINGATAR
Pidän kirjasta, koska lukijat pitivät siitä. Kirjaston kolmanneksi lainatuin
tietoteos v. 2006. Kirjoittaessa rakastuin Selkämeren helmeen, maailman
kauneimpaan hiekkarantaan ja sen kiehtovaan historiaan.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.f
i