keskiviikko 10. lokakuuta 2012





VANHASSA VARA PAREMPI

Allaolevat ajatukset voisivat olla omiani, vaikka ne on kirjoittanut joku toinen. Ei viestin välittäjäkään tiennyt, kuka, mutta viisaita ovat ajatukset. Teksti pukeutuu rukouksen muotoon ja se osuu tarkasti myös meihin, joilla on taivallettavana vielä kappaleen matkaa vanhuuteen. Kunpa rukouksen pyynnöt saisivat tulla itse kunkin osalta täydeksi todeksi.

Kas näin:

Olen tulossa vanhaksi....

Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa

vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja

ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja
joka tilaisuudessa.

Vapauta minut halustani järjestellä kaikkien muiden asioita.

Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyyden-

tuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston,

on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän

Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni
loppuun saakka.

Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta

ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen.
Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka
ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä
pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi
voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä
kärsivällisin mielin.

Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä
muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha
ihminen on paholaisen suurimpia töitä.

Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus.
Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää
ainoatakaanniistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti