Ei voi olla kehumatta emeritus-professori Paavo Castrenin valtavaa tietomäärää; ei liioin hänen kykyään jakaa se yhteisen rahvaan iloksi. Vivahteikkaalla tavalla sujuvakynäiset kirjansa ovat kansantajuista luettavaa. Kiinnostipa antiikin kulttuuri sinua tai ei, tempaudut Castrenin mukana maanosamme historian pyörteeseen, niin kiinnostavia yhteyksiä ammoisten aikojen ja nykymenon välille professori punoo.

Mikä on Castrenin punoessa? Yllättävän monien meille tuttujen ilmiöiden juuret ovat pitkiä. Nimemme, tapamme, ruoka- ja juomakulttuurimme ja niin, jopa oikeustajumme ovat syvästi eurooppalaista perua. Aasialaisia emme ole, amerikkalaisiksi emme (vaikka paine on kova) tule. Rooman, Kreikan ja kristinuskon perintö on kauan vaikuttanut niinkin syrjäisessä kolkassa kuin isänmaassamme.

Castren huomauttaa, ettei kaikki eurooppalaisuus ansaitse kiitosta. Esimerkiksi suvaitsevaisuus ei ole kuulunut poliittisten enempää kuin kirkollisten johtajien hyveisiin. Vastavirtaan uiva kapinallinen on ollut tapana nujertaa vähintään henkisesti, useimmiten miekkaa tuppeen laittamatta. Tasa-arvosta oltiin kaukana niin antiikin Ateenassa kuin Rooman valtakunnassa. Ylempiarvoinen väki eli omassa, vallan- ja vauraudentäyteisessä ympäristössään usein eristäytyneenä työn raskaan raatajista. Elämäntyylit riippuivat ja riippuvat yhä pitkälti henkilön sosiaalisesta asemasta. Roomalaisen senaattorin palkka, sata tuhatta sestertiusta kuussa, vastasi nykyrahassa kuutta sataa miljoonaa euroa.

Poliittinen ja taloudellinen vallasväki on aina halunnut pysyä arvostelun ulottumattomissa. Paavo Castren kertoi tästä hemaisevan esimerkin Loviisan rauhanseminaarissa. Hän aloitti tapansa mukaan kaukaa. Homeros kuuluu kertoneen, kuinka Troijaa  piirittävien joukkojen keskuudessa syntyi eripuraa. Kapinaa johti rujo, kyttyräselkäinen rivisotilas. Tämän arvostellessa vahvoin sanoin päällystön etuoikeuksia tempasi yksi upseereista, maineikas Odysseus, vyöltään raskaan valtikkansa. Sillä hän sitten täräytti rauhanhäiritsijää suoraan kyttyrään. Mies lyyhistyi maahan. Isku vaiensi miehen ja kapinan. Homeros pidättyy kertomasta, kuoliko kyttyräselkä.

Mutta Castren jatkoi. Hän oli katsellut TV-ohjelmaa, jossa neljä suomalaista vallankäyttäjää keskusteli ajankohtaisista asioista. Kaikki olivat kokeneet sodan kauhut lapsina ja nyt he tuntuivat toivovan nuorisollemme samaa kohtaloa. Ihanteena he vaalivat jatkuvaa taloudellista kasvua, jonka varmistamiseksi ihmisten tulisi tyytyä osaansa talouselämän uutterina, kaikki voimavaransa uhraavina rattaina. Singapore mainittiin useaan kertaan esikuvallisena yhteiskuntana.

Tänään Singapore on vaihtunut Kiinaan. Ne suunnilleen tuhat suomalaista vallanpitäjää ja rahakeisaria, jotka käytännössä hyvä veli-järjestelmineen päättävät asioistamme, ylistävät kilvan idän jättiläistä. 14-tuntiset työpäivät siis, ei lakko-oikeutta, minimipalkkaamme pienemmät tilit, kiivas työtahti - siinäkö tosiaan onnemme avaimet?

Kiinalainen ja singaporelainen meno takaisi kilpailukyvyn. Yhtä vuoren varmasti pelin nappuloita olisi 99 % kansasta. Voitot jaetaan aina pelaajien, ei nappuloiden kesken.

Kun Castren näitä ääneen pohdiskellut oli, luonnehti rauhanseminaariin osallistunut teollisuusmies esitelmää (ja sen pitäjää) imbesilliksi. Valtikan mäjäys kyttyrään ja isku vyön alle ovat sukua toisilleen.

Pidätyn toistaiseksi kertomasta lisää esimerkkejä Castrenin mietteistä. Jos antiikin kiehtova piiri ja omat juuresi kiinnostavat sinua, lue varsinkin teos "Maassa maan tavalla - eurooppalaisten tapojen juuret."  Uskon, että vakuutut.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi