perjantai 3. elokuuta 2012

Näkövammaisten keskusliitto ylläpitää postirobottia mahdollistaakseen sähköpostin käytön sokeille ja vaikeasti heikkonäköisille. Voimme lähettää ja vastaanottaa viestejä. Internetiinkin pääsemme ja onpa youtubekin ulottuvillamme.

Yksi keskeisistä sähköpostipalveluista ovat keskustelupalstat. Niitä sanotaan alueiksi. On alueita eri aihepiireistä. Niihin voi liittyä kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Esim. minä keskustelen alueilla luonto, uskonto, kulttuuri, kirjasto ja visailu.

Mielipiteiden vaihto alueilla lämpenee  aika ajoin kuumaksi. Joskus putoaa keskustelu tasolle, josta ylläpitäjä, Nkl:n  tiedonhallintapalvelu, joutuu huomauttamaan. Näin on käynyt viime aikoina palstalla nimeltä uskonto. Siellän riehuvat erityisesti jehovantodistajat ja heidän vastustajansa. Ylläpitäjä, siis tuo THP jo puuttui asiaan, kun riitely  meni parjaukseksi eikä henkilöön kohdistuvia loukkauksia kartetktu.

Otin pappina kantaa seuraavasti:

USKONTO / Hannes Tiira  03.08.12 4:35
Toisten vakaumuksen kunnioittamisesta [11947]

Kehottiko THP meitä kunnioittamaan nimen omaan toistemme vakaumusta vai vain
toisiamme? Jos vakaumusta kunnioittamaan kannusti, en täysin yhdy
ajatukseen. Vakaumus kas voi olla millainen tahansa. On yleisinhimilliseltä
kannalta erittäin vahingollisia vakaumuksia kuten fasismi, rasismi,
kansalliskiihko ja uskonnollinen suvaitsemattomuus. Kunnioitettuina ja
noudatettuina nämä johtavat  ihmisarvon loukkauksiin, pahimmillaan
verenvuodatukseen, jopa sotiin. En tahdo olla mukana kunnioittamassa
tällaisia vakaumuksia.

Jehovantodistajien opissa on hyvää ehdoton pidättyminen väkivallasta. Jos
minun olisi tarvinnut valita ase- tai siviilipalvelus, olisin empimättä
valinnut jälkimmäisen. Hyväksyn jopa totaalikieltäytymisen aseista. Ihmisiä
ei ole luotu tappamaan toisiaan. Sodat ovat saatanasta.

Kummallisia, vaikkeivät pelastuksen kannalta oleellisia, ovat
jehovantodistajien ristiä, juhlapyhiä ja joitakin Raamatun sanoja koskevat
näkemykset. Jos heidän mielestään risti on paalu eikä joulua kannata
viettää, niin mikäpä siinä. Pitäkööt ristiä paaluna ja jättäkööt riisipuurot
keittämättä joulukuun 24:ntenä. Älkööt silti vaatiko, että minun tulee tehdä
samoin. Tällaisia sanotaan teologiassa adiafora-asioiksi, suomennettuna
suunnilleen sivuseikoiksi.

Iäisen kohtalomme kannalta kristinuskon ja jehovantodistajien vakavimmat
erimielisyydet liittyvät Jeesuksen persoonaan ja taivaaseen. Jos todistajat
olisivat oikeassa, ei Jeesus enempää kuin Pyhä Henki olisi Jumala. Minulle
Jumala on kolmiyhteinen ja Jeesus nimen omaan ristiinnaulittu ja ylösnoussut
Vapahtaja.

Taivaaseen pääsee jehovantodistajien mukaan 144000 henkilöä, kaikki heidän
omasta piiristään. Luku täyttyi kauan sitten. Muut jehovantodistajat elävät
kuoltuaan  mielestään maanpäällisessä paratiisissa. Helvettiä ei ole, mutta
meidän muiden olemassaolo päättyy kuolemaan. Tällaista ajatusta en voi
kunnioittaa. Se pitää muun muassa sisällään ajatuksen, että
jehovantodistajat olisi ainoa oikea uskonto. On aina vaarallista, jos jokin
uskonto- tai kirkkokunta opettaa noin.

Jos THP tarkoitti, että pitää kunnioittaa lähimmäisiä ihmisinä, liikkuu se
oikealla asialla. Toistan jankutukseen asti näkemystäni, että oppi ja sen
kannattajat ovat eri asia. Jehovantodistajien oppi on outo, joissakin
verenvaihtoasioissa jopa vahingollinen. Jehovantodistajia henkilöinä haluan
sen sijaan kunnioittaa. Se onkin helppoa, koska tuntemissani ja tietämissäni
todistajissa on hyviäkin puolia. Erkki-vaari vaikuttaa tietomieheltä ja
luonto on hänelle sekä tuttu että rakas. Kati on ilmeisen älykäs henkilö ja
väittelijänä pienistä hermostumisista huolimatta taitava. Se ristikonlaatija
Aulis Lehto on tosi sanavalmis kaveri ja mukava seuramies. Ei minulla ole
mitään syytä vihata näitä henkilöitä.

Kysyt ehkä, rakastanko kaikkia lähimmäisiä? Ikävä kyllä en. Kunnioitan, jopa
arvostan, mutta rakkauteen asti yltää pohjimmiltaan vain Jumala.
Tanskalainen pappi ja näytelmäkirjailija Kaj Munk, jonka natsit raastoivat
kotoaan ja teloittivat, sanoi: "Jumala ei vihaa edes Adolf Hitleriä."

Vaikkemme pysty rakastamaan sillä rakkaudella, jolla Jumala meitä rakasti,
olkoon se pyrkimyksemme suunta kuitenkin. Tähän Jeesus meitä voimakkaasti
kehottaa. Jokainen rakkaudeton tekomme ja vihamielinen sanamme on uusi naula
hänen ristiinsä.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti