Hanskin blogi on kuin entisaikain sanomalehti: laahaa vuorokauden ajastaan jäljessä ja muistelee menneitä. Marilyn Monroen 5. 8. 1962 tapahtunutta kuolemaa käsiteltiin ensimmäisen atomipommin pudotuksen muistopäivänä 6. 8; ydinsodan kauhuja 7. 8. Sille päivämäärälle ei ole osunut mitään mainittavaa.
Elokuun kolmattatoistakin on saatu viettää suuremmitta onnettomuuksitta. Niin myös silloin, kun 13:nneksi on sattunut perjantai. Esimerkiksi porissa koettu Suomen suurin kaupunkitulva kasteli katujamme 12. eikä 13. elokuuta. Se kasteli paljon muutakin, turmeli koteja, rikkoi ajoneuvoja ja täytti tunnelit. Viemärit eivät vetäneet kolmen tunnin aikana satanutta, koko elokuun sademäärää vastannutta rankkasadetta sisäänsä. Kukaan ei kuollut, mutta aineelliset vahingot maksettiin miljoonilla. Enempää kaupunki kuin sen tulvasta kärsineet asukkaat eivät saaneet täysimääräisiä korvauksia.
Miten ihmeellä muistin tulvan päivämäärän olleen sama kuin tänään? Muistiani kehutaan hyväksi ja omat mielikuvat katastrofista ovat selkeät. Muistan yleensä nimet ja numerot paremmin kuin tapahtumat. Tässä tapauksessa päin vastoin.
Olimme - kuinkas muuten - linturetkellä, kun sade alkoi. Retkeilemme jonkin verran sateellakin, mutta silloin vettä ryöppysi päällemme kuin koskesta. Täytyi jättää Kyläsaaren hanhet, kuovit ja kyyhkyset. Ehdotin, että jatkaisimme sentään retkeä. Jospa lähempänä Porin keskustaa sataisi vähemmän. Kyläsaaren pellot sijaitsevat sieltä kymmenen kilometriä länteen.
Ehdotus osoittautui pian mahdollisimman huonoksi. Mitä lähemmäs keskustaa ajoimme, sitä läpitunkemattomampi vesimuuri jökötti edessä. Siinä vaiheessa, kun Pirjo ei nähnyt mitään sen läpi ja joutui koukkaamaan jalkakäytävien kautta ohi järvenä lainehtivan ajoradan, oli aika luovuttaa. Etten sanoisi: korkea aika.
Vaikka pääsimme kaatosateesta kuin koirat veräjästä, muistutimme uitettua koiraa syöksyessämme neljän metrin matkan autosta kodin ulko-ovelle. Väärä päivämäärä iskostui mieleen myöhemmin. Ei Suomen suurinta kaupunkitulvaa tullut niin erityisenä pidetyksi, ennen kuin Käppärässä, Karjarannassa, Toejoella ja Pormestarinluodossa asuvat tuttavat kertoivat kauhunhetkistään.
Olenko ehkä sittenkin taikauskoinen? En tiennyt olevani ja kiistän, jos joku niin väittää. Ja silti pyörii mielessä tuo perjantai ja 13. päivä, vaikkei 13. päivä sinä vuonna edes ollut perjantai.
Tiede-lehdessä osoitettiin, etttä maailman kauheimmat katastrofit ovat järkiään sattuneet jonain muuna päivänä kuin perjantaina. Erityisesti anglosaksista maailmaa vaivaava numeron 13 pelko on niin ikään aiheeton. Sillä on yhtä vähän yhteyttä reaalimaailman tapauksiin kuin horoskoopeilla kohtaloihimme. Jos uskoisin horoskooppiin, täytyisi minun pelätä henkeni edestä juuri nyt. Olen rapu ja ravustuskausi jatkuu vielä kauan.
Ravuista enemmän huomenna. Tässä hieman sadetta. Sokean kitaristin, Jose Felicianon kauniin sävelmän laulaa suomeksi Suominen: Markku Suominen.
http://www.youtube.com/watch?v
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Elokuun kolmattatoistakin on saatu viettää suuremmitta onnettomuuksitta. Niin myös silloin, kun 13:nneksi on sattunut perjantai. Esimerkiksi porissa koettu Suomen suurin kaupunkitulva kasteli katujamme 12. eikä 13. elokuuta. Se kasteli paljon muutakin, turmeli koteja, rikkoi ajoneuvoja ja täytti tunnelit. Viemärit eivät vetäneet kolmen tunnin aikana satanutta, koko elokuun sademäärää vastannutta rankkasadetta sisäänsä. Kukaan ei kuollut, mutta aineelliset vahingot maksettiin miljoonilla. Enempää kaupunki kuin sen tulvasta kärsineet asukkaat eivät saaneet täysimääräisiä korvauksia.
Miten ihmeellä muistin tulvan päivämäärän olleen sama kuin tänään? Muistiani kehutaan hyväksi ja omat mielikuvat katastrofista ovat selkeät. Muistan yleensä nimet ja numerot paremmin kuin tapahtumat. Tässä tapauksessa päin vastoin.
Olimme - kuinkas muuten - linturetkellä, kun sade alkoi. Retkeilemme jonkin verran sateellakin, mutta silloin vettä ryöppysi päällemme kuin koskesta. Täytyi jättää Kyläsaaren hanhet, kuovit ja kyyhkyset. Ehdotin, että jatkaisimme sentään retkeä. Jospa lähempänä Porin keskustaa sataisi vähemmän. Kyläsaaren pellot sijaitsevat sieltä kymmenen kilometriä länteen.
Ehdotus osoittautui pian mahdollisimman huonoksi. Mitä lähemmäs keskustaa ajoimme, sitä läpitunkemattomampi vesimuuri jökötti edessä. Siinä vaiheessa, kun Pirjo ei nähnyt mitään sen läpi ja joutui koukkaamaan jalkakäytävien kautta ohi järvenä lainehtivan ajoradan, oli aika luovuttaa. Etten sanoisi: korkea aika.
Vaikka pääsimme kaatosateesta kuin koirat veräjästä, muistutimme uitettua koiraa syöksyessämme neljän metrin matkan autosta kodin ulko-ovelle. Väärä päivämäärä iskostui mieleen myöhemmin. Ei Suomen suurinta kaupunkitulvaa tullut niin erityisenä pidetyksi, ennen kuin Käppärässä, Karjarannassa, Toejoella ja Pormestarinluodossa asuvat tuttavat kertoivat kauhunhetkistään.
Olenko ehkä sittenkin taikauskoinen? En tiennyt olevani ja kiistän, jos joku niin väittää. Ja silti pyörii mielessä tuo perjantai ja 13. päivä, vaikkei 13. päivä sinä vuonna edes ollut perjantai.
Tiede-lehdessä osoitettiin, etttä maailman kauheimmat katastrofit ovat järkiään sattuneet jonain muuna päivänä kuin perjantaina. Erityisesti anglosaksista maailmaa vaivaava numeron 13 pelko on niin ikään aiheeton. Sillä on yhtä vähän yhteyttä reaalimaailman tapauksiin kuin horoskoopeilla kohtaloihimme. Jos uskoisin horoskooppiin, täytyisi minun pelätä henkeni edestä juuri nyt. Olen rapu ja ravustuskausi jatkuu vielä kauan.
Ravuista enemmän huomenna. Tässä hieman sadetta. Sokean kitaristin, Jose Felicianon kauniin sävelmän laulaa suomeksi Suominen: Markku Suominen.
http://www.youtube.com/watch?v
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
YouTube - Videoita tästä sähköpostista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti