Näkövammaiset meilaajat suitsuttivat eilen Eino Leinon Aurinkolaululle. Hymyilevänä Apollona tunnettu runo on minunkin mielestäni upea, mutten yhdy sen kenties tunnetuimpaan säepariin. Sanat "paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista."  pitävät paikkansa vain osittain.

Niin havainnot itse kunkin tuttavapiiristä kuin tietomme historiasta vahvistavat väitteeni. Pahoja ihmisiä on. Ei tarvitse mennä Juudas Iskariotiin, Adolf Hitleriin, Idi Aminiin, Pol Potiin tai Josef Vissarionovits Zukasviliin, lempinimeltään Staliniin asti löytääkseen koko lailla pohjatonta pahuutta. On ihmisiä, joilta puuttuu kyky tuntea syyllisyyttä. Heitä sanotaan psykopaateiksi. Heitä lasketaan olevan noin prosentti väestöstä.

Joka sadas henkilö on kyvytön katumaan tekemisiään. He sallivat itselleen kaiken, löytävätpä helposti perustelut pahimmillekin tekosilleen. Kanssakulkijat ovat tälle tunnottomalle hyväksikäyttäjälle pelkkiä hänen tarpeidensa tyydyttäjiä. Kun  jokin menee vikaan, on syy poikkeuksetta muiden.
Emme välttämättä tunnista psykopaattia. Hän osaa tarvittaessa käyttäytyä hienosti ja menestyy yleensä hyvin. Ei hän ole se Leinon "heikompi toista." Aurinkolaulun ongelma onkin  siinä, että runoilija sekoittaa heikkouden ja pahuuden toisiinsa. Oikeasti pahat ihmiset ovat omalla tavallaan varsin vahvoja. Heikompiaan he sortavat.

Näistä asioista pitää puhua mieluummin hiljaa kuin meluten. Vaikka meistä useimpien omatunto toimii, emme aina näe pahuutta edes itsessämme. On raskasta myöntää tehneensä väärin. Etsimme mieluummin puolusteluja ja lieventäviä asianhaaroja ilkitöillemme kuin kauhistumme omaa ajoittaista pahuuttamme. Olosuhteista, toisten ihmisten teoista, sairaudesta tai vaikkapa lapsuus- ja nuoruuskokemuksistamme me kernaasti selitykset ylös kaivamme.

Kysyt, missä hyvyys? Sitä ei, toisin kuin Leino riimittelee, ole rinnassa jokaisen. Useimpien sentään. Kyllä keskuudessamme elää todella jaloja, ihania, kaunissieluisia ihmisiä. He vain harvoin tietävät olevansa jotain erityistä. Parasta, etteivät tiedäkään.

Hyvyys ilmenee pyyteettömänä palveluna ja aitona myötätuntona. Olen kuullut tarinan hyvin sävyisästä Helsingin sokeainkoulun hoitajasta. Kaikki pitivät hänestä ja kaikille hän jaksoi olla ystävällinen. Sokeita lapsia  hän rakasti koko lämpimän sydämensä voimalla. Kun hoitaja 26 vuoden palvelun jälkeen jäi eläkkeelle, huomattiin, että  hänelle oli unohdettu maksaa palkkaa. Ruuan hän sai koululta kuten oppilaat ja opettajatkin. Muuten, ties millä lienee elänyt.

Tarina saattaa jopa olla tosi. Jos niin on, lienee tutkinto taivaan portilla ollut hoitajan kohdalla läpihuutojuttu. Toisaalta: kyllä meillä pahemmillakin on mahdollisuutemme: Jeesus Kristus.




Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi