lauantai 4. elokuuta 2012

Pori ei kuole jatsien jälkeen. Himmaa hiukan, mutta tekemistä riittää yllin kyllin sekä porilaiselle että turistille. Me kaksi Helsingissä lapsuutemme ja nuoruutemme elänyttä "stadilaista", vaimo ja minä, podemme runsauden pulaa Pirjon jokaisena vapaapäivänä. Satakunnan Kansan  haastattelemien ulkomaalaisten nuorten  kokemukset veivät samaan suuntaan (SK/4. 8. 2012) Hekin arvostavat eniten monikasvoisen luontomme kauneutta. Tietäisivätpä turistit yleisemmin, miten upea Porin maisemien kirjo on.

Mennäkö marjaan? Tehdäkö linturetki Yyterin lietteille? Kirjurin ja Yyterin uimarannatkin houkuttelivat viime perjantaina. Valitsimme torin, mutta yhtä hyvin olisimme voineet käydä moikkaamassa tuttuja museossa, taidemuseossa, kirjastossa, Kehräämössä, Promenadikeskuksessa. Urheiluväelle on kaikkea surfista melontaan, ratsastuksesta beachvolleyhyn jne. Vain sairaus tai mielikuvituksen köyhyys estäisi sukellukset Porin kesään. Pori folk soi ensi viikolla.

Nykyinen turisti kaipaa lomaltaan levon lisäksi virikkeitä. On oltava ohjelmaa helle- ja sadepäivään. Pori täyttää toiveet komeasti. Eikä tänne ohjaudu silti niitä turistivirtoja, jotka elvyttävät tunnetumpien kohteiden taloutta. Emme ole osanneet hioa helmiämme kyllin kirkkaiksi.

Pelkään uskon puutteesta ja pessimismistä johtuvan jähmeyden jäädyttävän ideat. Esimerkiksi Yyteriin ei rakennettu ehdottamaani hiekkalinnaa ennen kuin Lappeenrantaan nousi sellainen. Ei sitä ole pystytetty dyyneille vieläkään, vaikka tuoren tutkimuksen mukaan isokin pytinki on mahdollinen. Vettä tarvitaan vain prosentti rakennelman massasta. Jopa usean hiekasta (Yyterissä lähinnä hiedasta ja hiesusta) koostuva  muodostelma Legolandin tapaan on mahdollinen. Luonnon omista materiaaleista koostuvana se ei rasita ympäristöä.

Toinen ilmainen idea Porin yrittäjille ja matkailutoimelle on vahvan rock- iskelmä- ja jazz-perinteemme hyödynnys. Ehdotin kauan sitten valtuustossa rock/jazz-museota. Ehdotus meni läpi kaikissa käsittelyissä. Siitä innostuttiin ohi puoluerajojen. Kuka lie sulkenut paperin alimpaan pöytälaatikkoon ja pannut avaimen taskuunsa, kun mitään ei ole tapahtunut? No, suunniteltiinhan Porinsiltaa 1860-luvulta alkaen. Se avattiin vuonna 1926.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti