perjantai 31. elokuuta 2012

- Rajuutta se kysyy, kun tallukkaalla veteen astuu.

Älä kysy, mistä sananparsi on kotoisin. Minä kuulin sen vaimoltani, kun tein kaksi kovaa päätöstä: asettua sittenkin ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa 2012 ja aloittaa uuden kirjan kirjoitus. Ei muuten, mutta kun ratkaisut syntyivät samana päivänä, eilen.

On tässä pitkin vaalikautta tullut toitotetuksi haluttomuutta enää jatkaa kunnallispolitiikassa. 40 vuotta sitä lajia sai muka riittää. "Vanha sotaratsu" koki korskuntansa korskutuksi. Hirnahtelu Porin poliittisessa pilttuussa tuntui jo turhalta turvan turinalta. Hoitakoot homman hoikemmat.

Enemmittä hevosteluitta pyörsin päätöksen. Syitä on kolme: Yyteri - Kaanaan viimeisen palvelun, neuvolan lakkautus, Porin kulttuurin kuristuskuuri ja Pihlavan vahvan miehen, Ari Westerlundin vetäytyminen viisaan lepoon. Westerlund on tehnyt vuosikymmenet upeaa työtä mereisen Porin hyväksi. Kun hän nyt itsensä valjaista vapauttaa, pitää jonkun jatkaa juoksuaan. Koen olevani niitä harvoja, joilla täältä päin on aihetta kuvitella tulevansa valituksi valtuustoon. Rankasti unohdetun ja kehityksessä retuperälle jätetyn Pihlava - Yyteri - Mäntyluoto-alueen ihmisenä voisin ainakin harata vastaan, kun täältä palveluja poistaa yritetään.

Museon, taidemuseon, Pori sinfoniettan ja kirjastojen tilanne on säästö- ja leikkauskuurin takia todella huono. Eihän Pori ennenkään ole muusikkojaan, kirjailijoitaan eikä historian ystäviä hellinyt. Nyt (pitkälti kuvitellun) niukkuuden aikana on taidelaitostemme kestokyky viety äärirajoille. On uskomatonta, kuinka pienten määrärahojen puitteissa museo, orkesteri ja kirjastotkin toimivat. Silti niissä tehdään upeaa työtä. Pori on tunnettu kulttuurikaupunki.

Siksi siis ehdokkaaksi. Uusi kirja on täydennysosa v. 2005 ilmestyneeseen opukseeni Yyteri - hiekkarantojen kuningatar. Suomen suosituimman hiekkarannan liepeillä on tapahtunut paljon ykkösosan ilmestymisen jälkeen. On ollut beachfutista, Yyteri twistiä, Basebalssin konserttia ym. mukavaa. Toisaalta maakuntakaavasta on kiistelty ja tähtikudospistiäisen järsimää metsää kaadettu. Näistä tuonnempana, koska blogistia väsyttää. Kun ei vain olisi pyrkyä haukata liian iso pala. Elefantti on suuri syödä kerralla.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti