Joka päivä ei lauluja synny. Eilinen oli juuri sellainen päivä: vaimolla vapaata, itsellä iso tarve päästä ulos ihmisten ilmoille. Kroppakin kronasi, vaati liikuntaa. Sisäpossun täytyi kerta kaikkiaan tehdä se lenkeistä raskain: sohvalta ulko-oven kautta ulos.

Siis Yyteriin. Harvoin me porilaiset isoilla sannoilla käymme. Se on enemmän turistien paikka. Kaupungin kuuluisin  nähtävyys, valkeiden dyynien valtakunta, on  kansallismaisema. Miksi puhumme ja kirjoitamme siitä kuin ongelmasta?

Jos porilaisia  uskoo, luulee kolmasosan suomalaisista olevan väärässä. Noin suuri osa heistä äänesti Yyterin maamme parhaaksi hiekkarannaksi. Kaiken maailman Kalajokien prosentit jäivät alle kymmenen.

Aarre kelpaa muille, meillekö se on hiomaton ja siksi arvoton helmi? Minä en ajattele noin. Yyteri on ihana sellaisena kuin sen eilen koimme. Mäntyjen ja rantavehnän reunustama reitti ylös Keisarinpankille, sieltä puinen lankonki rantaan, dyynien hiekkameri upottavana uupuneiden jalkojen alla, vanha uimakoppi kallellaan. Tilaa riittää. Muutama perhe tai seurue siellä täällä nauttimassa elokuun auringosta. Tunnelma kaukana hellepäivän huopa- ja patjaslummin ahtaudesta. Me oikaisimme pitkäksemme lähelle vesirajaa. Huomisen huolet huuhtoutuivat aaltojen autuuteen. Nyt nautittiin.

Rantavesistä kuului lasten kiljahtelua. Rantapallo lensi luoksemme. Pieni tyttö kipaisi hakemaan. Hän huusi rantavedessä käsipohjaa polskuttavalle pojalle jotain saksaksi. Ruotsia puhuvat neitoset tulivat paluumatkalla vastaan. Tuoksuivat voiteille, merelle, auringolle. 30 vuotta ja 40 kiloa sitten olisin...

Ja mitä tähän enää kaipaa lisää? Tuskin mitään, mutta Porissa vaikuttaa liikemiehiä ja oikeistopoliitikkoja, jotka tekisivät Yyteristä meluisan menomestan. He hioisivat helmen huvikeskukseksi. Köysirataa, maailmanpyörää, pelikasinoa, vesiskootterirataa - kaiken karvaista on ehdoteltu. Minäkin hiekkamaata, mutta se pitäisi rakentaa lasten ja Yyterin ehdoilla. Suuren tyylin kansainvälinen beach center ei tänne sovi. Jos sellaisen teemme,. tulemme tuhonneeksi jotain Suomen oloissa ainutlaatuista. Kadotamme kansallismaiseman.

Vaan näitäpä ei tarvinnut murehtia eilisen raukeudessa. Ei näitä eikä muutakaan. Milloin viimeksi olisin viettänyt päivän vailla pelkoa ja tuskaa? Kun kerran kuollakin täytyy, mieluiten sitten täällä. Suloista  olisi vanhan, väsyneen miehen liukua Yyterin kesästä ikisuveen.




Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi