- Itku pitkästä ilosta, parku paljon naurannasta.

Aivan vanhan sananlaskun kaavaa ei noudatellut sanaseppopäivien jälkeinen maanantaini. Paremminkin toteutui Froikkarien toteamus: "jotkut päivät on kultaa, toiset kiveä on."

Maanantai oli kai sitten sitä kiveä. Sora rouskui sielussa, kun unet menivät pätkätöiksi, muista töistä ei tullut lasta eikä kissaa ja keljutti koko ajan. Teki mieli ihmisten ilmoille, vaikka siellä oli hilluttu koko viikonloppu. Tai edes marjaan, grillaamaan, linturetkelle... Ei niihinkään. Mitäs järjestin nukkumiset unipillereillä siellä Uudessakaupungissa. Minun tapani maksella jälkilasku isosta kivasta on juuri unettomuus.

Väsynyt on sikäli ristiriitainen tapaus, että hän käy kärsiesssään kärsimättömäksi. Täytyy kaksin käsin pitää mölyt ja pölyt mahassa, ettei alkaisi viskoa niitä ympäristöön. Pienikin hankala sana tai teko pahaa-aavistamattoman kaverin taholta saa otteen lipeämään. Vaivalla pidätelty kiukku laukeaa ärähdyksen ja tiuskaisun kautta negatiiviseksi marinapuheeksi. Monet riidat otellaan kahden väsyneen kesken. Heidän ei ole helppo sietää toisiaan. Myöhemmin kyllä nolottaa.

Jos äskeinen tuntuu tutulta, on ehkä parempikin, ettet ilman pakottavaa syytä hakeudu huonosti nukkuneena ihmisten seuraan. Jätä myös kirjoittamatta se haukkumakirje tai valitus, jonka olit aina tahtonut kirjoittaa, mutta jonka parempi sinäsi on tähän asti estänyt. Sanottuja sanoja ei saa takaisin, vielä vähemmän kirjoitettuja.

Palaan minulle rakkaaseen herraan nimeltä H. Tiira. Eilinen väsymykseni ei, Luojan kiitos, koitunut ongelmaksi muille kuin itselleni. Esimerkiksi peruskiltti Vaimo välttyi pahan tuulen puuskiltani. Hyvä niin, sillä kovasti ne teettävät hänelläkin töitä seurakunnassa eikä lepoon jää riittävästi aikaa. Häntä väsyttää paljo työ, minua levoton yö.

Kun näköala kapenee, mieli käpertyy kuoreen ja mustat mietteet valtaavat sisimmän, on sinunkin lohdullinen kuulla tämä laulu:

http://www.youtube.com/watch?v=TfBnOBDGt6E

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Sanaristikkoseura Sanaseppojen kesäpäivät pidettiin viime viikon päätteeksi Uudessakaupungissa. Sanailimme, visailimme, ristikoita ratkaisimme. Vaikka pähkinät tällaisessa tapahtumassa ovat sieltä kovakuorisemmasta päästä, niin kylläpä vain niille särkijät löytyivät. Älyt välähtelivät kilvan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nähtyjen salamoiden kanssa.

Siis salamoiden, ei salamien. Näin päätimme liikuttavan yksimielisesti pöydässä, jossa kahden ex-puheenjohtajan, Tapio Eerolan ja meikäläisen lisäksi istuivat iltaa ristikonlaatija Pekka Joutsi, pokerimiljonääri Ilari Sahamiehen isä Arto sekä vaihteleva katras naisellisempia suunsa soittajia. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus taitaa sallia salamienkin välähtelyn. Mitäpä se ei nykyään sallisi.

Se sanailuista. Minä viihdyin kuten aina, mutta kaunein ansio siitä kuuluu tällä kertaa hotelli Aqvariuksen henkilökunnalle. Sokeaa hotellivierasta kohdeltiin esimerkillisesti. Numeroa tekemättä, erikseen pyytämättä ja kuin luonnollisena asiana tuli Tina Lakso kysymään,mikä apu on tarpeen. Opastusta en tarvinnut, sanasepot liikkuvat enimmäkseen porukkoina. Mutta tuo ruuanhaku, sehän meille täyssokeille tuppaa käymään ongelmaksi etenkin seisovasta ppöydästä. Ellei antimien asettelu pöydälle toistu samanlaisena ateriasta toiseen, ei sokea hae itse sapuskaansa. Hän joko tassuttelee näkevän perässä vastaillen  "otatko tätä"-kysymyksiin tai istahtaa tyyriisti yhtä seisovan mutta yleensä pienemmän pöydän ääreen vartoomaan evästä.

Kuulun ruuan vartoojiin. Ravintolaruuat ovat Suomessa aina niin hyviä, että pyyntöni on lyhyt "Tuo mitä tahansa paitsi sikaa."  Katja, Jaana, Eveliina ja Kristiina täyttivät toiveen hymyillen. Sitä paitsi he kestivät tyynesti niin sanottua huumoriani, samaa, jota vaimo ei ole kestänyt enää vuosikymmeniin. Sain sanan sanasta, kaks parhaasta. Jotenkin tuntui, että kiireensä keskellä nuo nuoret naiset peräti tykkäsivät palvella sokeaa. En tuntenut olevani erikoistapaus saati kummajainen.

Terassilla palvelu ulottui Joutsin, Eerolan, Tiiran ja Sahamiehen pöytään asti. Ei meidän tarvinnut toisten tavoin  ravata tiskin ja tuolin väliä tuoppi käpälässä. Tina toi, Tina vei. Niin mutkatonta oli asiakaspalvelu, että päätimme palkita tarjoilijat heidän nimiensä anagrammeilla. Arto Sahamies töihin ja tällaista syntyi: Tina Lakso = lasitanko, Katja Lorjo = Jorokaljat, Jaana Vartio, tuota hymmm, tämä menee sitten Arton piikkiin = naitava orja.

Miksikö tällaista? No siksi, että en muista kotvaan olleeni niin vähän sokea kuin Uudenkaupungin sanaseppopäivillä. Kaiken lisäksi sain kuuman vihjeen. On kuulemma olemassa opastavia miniponeja. Sokea engelsmanni kuuluu kehuneen sellaista telkkarissa. Ryhdyn tutkimaan asiaa omalta osaltani. Jos miniponin hankinta onnistuu käytännössä, hirnahtelee Tiiratorpassa ehkä piankin turvallinen ystävä.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Tänään ne vihdoin alkavat. Lontoossa pidetään kuulemma jotkut isommat kisat. On pidetty kahdesti ennenkin, mutta sanaristikkoseura Sanaseppojen kesäpäivät ovat jo 32:nnet. Ne taas pidetään Suomen New Yorkissa, vai Novgorodko tuo Suomen manteren läntisin kaupunki on. Käännetäänpä kumpi tahansa, saadaan tulokseksi Uusikaupunki.
Thames-joen molemmin puolin kilvataan yli 20 urheilumuodossa. Lajeja on moninkertainen määrä. Niin mitalit sitten ripustetaan aika monen jäntevän nuorukaisen ja neitosen kaulaan. Toivotaan, että saajien joukkoon mahtuu muutama suomalainenkin. Meistähän tulee kovin isänmaallisia isojen kisojen aikaan, vaikkemme erityisen sellaisia muulloin olisi. Kannustamme kansalaisiamme kukistamaan varsinkin ruotsalaiset ja venäläiset. Russo- ja svekofobia eli venäläis- ja ruotsalaispelko ovat yhä voimissaan, eikä aina vältytä kostonhimoisilta sävyiltä huutosakkien "huumorissa." Kaunaisuusaste kasvaa suhteessa nautitun alkoholin määrään.

Sanaseppopäivillä palkinnot jaetaan suomalaisten kesken. Meillä on lievä kotikenttäetu. Kaikki n. 30 osanottajaa näet ovat suomalaisia ja "rääkättävänä" on suomen kieli. Kaikkiaan kesäpäiviin osallistuu tänä vuonna ennätykselliset 60 ristikoiden ja sanatehtävien ratkojaa.

Jos urheilulajisi on aivovoimistelu, koetapa hoksata vastaukset kohta laatimiini kysymyksiin. Olen vuosikausia laatinut kysymykset (Ja Pekka Joutsi kehikot) piilosanan SM-kisaan, mutta älkää unta nähkö, että nämä olisivat ne huomiset. Rattoisia anagrammeja, sanakätköjä, ekatiiveja ja mielleyhtymiä toivottavasti kuitenkin.

Jos joku äkkää vastaukset kaikkiin kysymyksiin, saa hän postilähetyksenä jommankumman uusimmista kirjoistani: Kirjurinluoto - keidas keskellä kaupunkia tai Senat sakaisin - sanaleikkien ja -tehtävien käsikirja.

Tässä pähkinät:

1. Moi diplomi-insinööri! Sulla on nimipäivä tänään. 5 kirjainta

2. Katsopa Almilaa. Mies oli värikäs oopperanjohtaja. 4

3. Virta oli laulajana alansa valio. 5

4. Ei nimimerkki olisi ollut Nuortevalle pakollinen. Hän oli sille uskollinen. 4

5. Muotitietoinen ies, ensimmäiset vaihtaen Pakkanen. 4

6. Uivelo sekosi, kun edellisten nimipäiväkaiman näki. 6

7. Vastaus tähän ei muutu Hovissa. 4

8. En sanele historiaan vastalausetta, vaikka kaunis kreikatar perääntyy. 6

9. Näimme 1989 telkkarista, ettei vihattu romaniatar armoa anele, pikemminkin päin vastoin. 5

10. Useat uteliaat sanasepot istahtavat komeisiin autoihinsa uskoakseni päästäkseen uittamaan näiden kysyjän Itämeressä. 12

Hirnuu Hanski


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Missä noita oivallisia dekkarikirjailijoita askarrellaan? Varmaan isiensä ja äitiensä sängyissä, ellei näin kesäaikaan sitten kahden hengen teltoissa, jotka yhdeksän kuukauden kuluttua vaihdetaan lastenvaunuihin. Mutta eiväthän he niissä kirjoita. Synnytyslaitoksen ja esikoisdekkarin välillä täytyy tapahtua jotain, mitä, nyyh, minulle ei tapahtunut. Vai saivatko he lahjana geenin jalostettavaksi päämäärätietoisella ahkeruudella?

Seppo Jokinen, Matti Yrjänä Joensuu, Ilkka ja Matti Remes, Reijo Mäki, Pirkko Arhippa, Markku Ropponen, Outi Pakkanen, Juha Numminen, Leena Lehtolainen, Tuula Matintupa, Jarkko Sipilä: kyllä heitä Suomessa riittää. Viimeksi tutustuin herraan nimeltä Mikko Vuori. Tero Somppi panee esikoisdekkarissaan Vuoren selvittämään, kuka murhasi Asikaisen. Vuonna 2005 ilmestynyt esikoinen on wikipedian mukaan saanut seurakseen puoli tusinaa jännitysromaania. Lukekaapa.

Somppi tuskin pillastuu, jos referoin Asikais-kirjan juonta. Se on nimittäin nerokas. Murhaajaksi osoittautuu nuorehko nainen, jonka  persoona on harvinaisella tavalla jakaantunut. Hänen skitsofreniansa ilmenee pakkomielteenä toteuttaa Mika Waltarin komisario Palmu-elokuvien murhat. Palmu-kirjoja on kolme ja kolme murhaa nainen myös ehtii tehdä. Elokuvana olisi muuten neljäskin, Vodkaa komisario Palmu-niminen, mutta se perustuu vain löyhästi Waltarin dekkareihin.

Viimeinen murha on turha. Se jää painamaan erityisestipäähenkilön esimiehen mieltä, tämä kun ei usko nuoren Vuoren  kieltämättä huikeaan teoriaan. Sinnikäs poliisi siirtää vuoria saadakseen edes tutkia juttua, niin vähän häneen luotetaan. Mies tekee työtään perhe-elämän, oman kukkaron ja läheisten ihmissuhteiden kustannuksella.

Kirjassa miellytti erityisesti sairasta naista kohtaan osoitettu ymmärrys. Ei joukkomurhaajan tekoja voi hyväksyä, mutta tässä tapauksessa jos missä veritekojen tekijä on uhri itsekin.

Somppi ei kyynelehdi eikä romantisoi. Hänen tekstistään huokuu karhean asiallinen lämpö väheksyttyjä, syrjittyjä, marginaaliin ajautuneita kohtaan. Olen - tosin vasta yhden teoksen perusteella - eri mieltä eräästä seikasta sekä Sompin itsensä että kirja-arvostelijoiden kanssa. Kirja ei tuo mieleen Ilkka Remestä eikä Taavi Soininvaaraa. Jarkko Sipilän ehkä, mutta löydämme uhreilta tuntuvia rikollisia enemmän Seppo Jokisen, Matti Yrjänä Joensuun ja Leena Lehtolaisen kirjoista kuin kovemman dekkarin puolelta.

Kysymyksistä vaikeimpiin kuuluu, paljonko rikoksessa on syyllisyyttä. Esimerkiksi skitsofreeni ei mahda mitään sairaudelleen. Silti hän on erittäin vaarallinen. Skitsofreenimiesten alttius väkivaltaan kymmen- ja -naisten satakertaistuu normaalista. Entä koulusurmaajat? Äärimmilleenkö heitä kiusattiin ja syrjittiin? Perhehelvetissä kituvat naiset ja miehet? Täytyy tietysti valita muu keino kuin väkivalta lääkkeeksi yksilöön kohdistuvaan pahuuteen. Se vain on helpommin sanottu kuin tehty. Olemmeko me enemmän tai vähemmän uhreja kaikki tyynni?

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Voi voi tuota Jaakkoa, mitä meni tekemään? Heitti kylmän kiven järveen, vaikkeivät vedet ole edes olleet erityisen lämpimiä tänä vuonna. Eivät liioin ilmat. Helleaalto on jämähtänyt kauas maamme rajojen ulkopuolelle niin, ettei elohopea ole jaksanut taapertaa 25 asteen yläpuolelle monellakaan paikkakunnalla. Ei varsinkaan varjossa.

Meteorologit kyllä vapauttavat Jaakon vastuusta. Järvivedet alkavat tiettävästi kylmetä vasta elokuussa, merivesi vielä myöhemmin. Kuuma putki voi ihan hyvin nostaa uimavesien lämpötilaa niin, että aremmat voivat heittää kuuluisan talviturkin pois Jaakon päivän jälkeen.

Olematta avantouimari minä  paiskasin turkkini Tohmajärven Kangaslampeen jo kuukausi sitten. En muutenkaan jaksa hymyillä kilpaa auringon ja TV:n sääennustajan kanssa, milloin lämpösiä saamamme pitää. Hakeudun helteellä varjoon. Joka kevät pelkään alkavaa kesää toivoen, että tukahduttava kuumuus ei löytäisi tietä Poriin. Ja jos löytäisikin, ei viikkotolkulla meitä piinaisi.

Tänä kesänä toiveeni tuntuu toteutuvan. Ilmastonmuutoksen myötä ääri-ilmiöt yleistyvät. Moni vanha, sydänvikainen ja/tai ylipainoinen saa osakseen kärsimystä. Näemme (ja sokean tapauksessa) koemme vihollisemme nousevan yhä useampana aamuna.

Hyvä sentään, että nousee. Se vasta vitsihalut sammuttaisi, ellei enää nousisi.

Minulle siis sopii viileä kesä. Vilukissa ei saa lämmöstä tarpeekseen. Viljelijä toivoo sadetta ennen juhannusta, lomalainen ei ollenkaan, poliisi riehujuhlien aikaan, palomies koko kesän. Emme voi vaikuttaa näihin, joten tyydytään siihen, mitä idästä, lännestä ja hylhäältä annetaan.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Suoristapa etusormesi syyttämään kaveria siinä edessäsi. Huomaat, että kolme sormea jää väkisinkin osoittamaan itseesi päin. Vain peukalo voi valita paikkansa.

Kuinka usein olenkaan huomannut säännön todeksi omalla kohdallani. Sain havainnollisen esimerkin asiasta viime sunnuntaina, kun vietimme sydänsuven pimenevää iltaa jatsien päätösjameissa. Varasimme kahden hengen pöydän Porin suomalaiselta klubilta saadaksemme kuunnella jazzia aivan kahden. Alkoholin kanssa läträävää möykkäporukkaa emme seuraksemme kaivanneet. Ei liioin kikattavasti tyhjäpäinen naislauma mahtunut toivomuslistallemme. Kunpa lähinnä ryyppäämään ja tuttuja tapaamaan tullut väki  pysyisi poissa lähipöydistäkin. Me halusimme kuunnella musiikkia.

- On täällä kahden hengen pöytiäkin. Esimerkiksi tuolla markiisin alla oikein mukava", sanoi tarjoilija ja ohjasi meidät neljän hengen pöytään. Olin vähällä ryhtyä rähjäämään ratkaisusta, kun taakseni ilmaantui kaksi mukavan oloista miestä, rento ja filosofinen. Kuuluivat etsivän paikkaa. Sellainen klubilta tässä vaiheessa puuttui, ellei otettu hhuomioon kahta tyhjää tuolia Tiirojen vieressä. Sekä pyhät että pahat puheensa unohtaen kumpikin Tiiira viittoili miehet seuraansa.

Illasta tuli ikimuistoinen. Rento kaveri osoittautui hyvin muistamani Jaana-nimisen rippikoululaiseni isäksi, filosofinen tytön serkuksi. Myöhemmin liittyi seuraamme Jaana itse. Hänelle vedettiin ylimääräinen tuoli alle ja paiskattiin kanaleipä eteen. Minä lipittelin harvakseltaan bloody maryani ja viihdyin. Viihdyinpä viihtymästä päästyäni, sillä niin antoisaa, monipuolista, älyllistä ja lopulta syvällistä keskustelua en muista käyneeni vuosiin. Ennen kaikkea kaikki viisi olimme aidosti kiinnostuneita toisistamme ja toistemme ajatuksista. Aaltopituus oli tasan tarkkaan sama. Jaana sai ex-rippipappinsa nielemään kyyneliä kertomalla, kuinka paljon opetukseni oli hänelle merkinnyt.

Filosofi osoittautui historian opettajaksi ja rento reiska juristiksi. Huumori oli jälkimmäisellä niin lähellä makuani, että tunsin kuin sisareni kanssa tanssisin. Filosofi esitti näkemyksiä, joita olette lukeneet blogistani pitkin suvea, hänen muotoileminaan tosin pidemmälle ja syvemmälle mietittyinä.

En rasita sinua luettelemalla keskustelun aiheet, sillä tarinan opetus asuu muualla. Jazzia näet ei tullut kuunnelluksi ensinkään. Ted Curson, Jyrki Kangas, Marian Petrescu, Reiska Laine ja kumppanit olisivat ansainneet edes jonkin verran huomiota. Kävin kyllä tauolla tervehtimässä Tediä, ojensinpa hänelle Kirjurinluoto-kirjanikin kiitokseksi kymmenistä mahtavista elämyksistä hänen trumpettinsa toitannassa.

Siinä illan jazz-osuus. Koko viikon olin mäkättänyt niistä, jotka tulevat konsertteihin malttamatta kuunnella. Viittä vaille, etten ääneen ärähtänyt Repe Helismaata tulkinneiden Teemu Niemelän ja Vesa Haltsosen  esityksessä lähelläni kuulumisiaan kailottaneelle naiselle. Vaikka keskustelumme päätösjameissa oli kaukana  tyhjännaurannasta, aloin hieman enemmän ymmärtää jamien olemusta, eivät ne mitään sinfoniakonsertteja ole.

Jameista sitten tämäkin. Ted ja Tedin trumpetti:

http://www.youtube.com/watch?v=WwczfN2O4vI



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Virke: "Raamattu on totta, koska Raamatussa
sanotaan niin" on kehäpäättelyä. Jeesus sanoi saman asian näin: "Jos
minä itsestäni todistan, ei todistukseni ole pätevä." Ja suomalainen
sananlasku: Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Koska väitteeltä puuttuu todistusvoima, on voimaa lähdettävä hakemaan toista
tietä. Kysymmme siis, onko Raamattu totta? Vastausta tulee etsiä Pyhän
Kirjan ulkopuolelta, sillä jokainen ohjeelliseksi tarkoitettu teos tietenkin
väittää olevansa totta. Kuulostaisi oudon puoleiselta, jos vaikka Koraanissa
tai Marxin Pääomassa lukisi, että kyllä me tässä kaikenlaista
kirjoittelemme, mutta älkää ihmeessä luulko, että me täällä totta haastamme.
Ei, me valehtelemme niin että korvat heiluu.

Etsisin Raamatun totuusarvoa tieteen, yleisen kokemuksen ja käytännön
vaikutusten suunnalta. Tiede ei ole liki pitäenkään aukoton systeemi. Mitä
syvemmin alaansa tunteva tiedehenkilö, sitä auliimmin hän myöntää
tietämättömyytensä. Tieteen kaikkiselittävyydellä elämöivät eniten ne, jotka
sitä ja sen olemusta pintapuolisimmin tuntevat.

Tutkimuksen tulokset muuttuvat kaiken aikaa. Mikä eilen oli totta, ei tänään
pidä paikkansa. Uusi tutkimus kumosi aiemmat olettamukset. Itse asiassa me
tiedämme varsin vähän. Maailmankaikkeus on suuri arvoitus: Onko siellä muuta
elämää kuin elämä pienellä, aurinkoa kiertävällä planeetalla nimeltä Maa?
Entä onko avaruus valtava tyhjiö? Näin on viime aikoihin asti oletettu. Nyt
monet vakavastiotettavat fyysikot epäilevät asiaa. Mikä on mustan aineen,
antimaterian  tai meille vielä täysin tuntemattomien hiukkasten rooli? Niin,
ja mitkä voimat säätelevät kappaleiden suhteita. Suhteellisuusteoriasta asti
on "Tiedetty", että niitä on neljä. Kun Higgsin hiukkanen äskettäin
(todennäköisesti) todennettiin, on alettu puhua 5 - 11:stä voimasta.
Ulottuvuuksienkin määrä kasvaisi.

Lähes yhtä arvoituksellinen on planeetta maa. Tunnemme kotipallomme niin
huonosti, että esim. maanjäristyksiä, suurtulvia, tulivuorenpurkauksia ja
hirmumyrskyjä on mahdotonta ennustaa. Askelia ennustettavuuteen on otettu,
mutta yhä tuovat luonnonvoimat meille yllätyksiä. Säät nähdään joltisellakin
tarkkuudella parin päivän päähän. Siitä alkaa epävarmuus.

Luetteloa tieteen haasteista voisi jatkaa syöväntorjuntaan, merenalaisten
syvyyksien elämänmuotoihin, talouden vaihteleviin suhdanteisiin.
Ekonomistien prognoosit kuulostavat lähinnä meedioiden hakuammunnalta.

Näillä varauksilla tiede sekä tukee että ei tue Raamatun totuusarvoa. Monet
Raamatun kertomukset on osoitettu kansa- maan- ja historiatieteen keinoin
tosiksi. Paljon siitä, mitä Biblia kertoo tapahtuneen, on oikeasti
tapahtunut. Esim. Qumranin löydöt ja Petran kaivaukset vahvistavat väitteen.
Kun Raamattu toisaalta on uskon kirja eikä oppikirja, on osa tekstistä
ymmärrettävä symbolisesti. Niitä ei ole edes tarkoitettu reaalimaailman
kuvauksiksi.

Nykytietämyksen mukaan Raamatussa on kyllä selviä asiavirheitäkin. Joidenkin
kuningasten hallitusajat heittävät 5 - 12 vuodella, vedenpaisumus ei
koskenut koko maailmaa vaan vain Lähiitää, persialaiset eivät suhtautuneet
Juudan kansaan niin suopeasti kuin Esterin kirja antaa ymmärtää.

Jotkut Raamatun paikat on tarkoituksellisesti puettu tarinan, jopa sadun ja
legendan muotoon. Kertomukset tähtäävät samaan päämäärään kuin koko
Raamattu: uskon heräämiseen ihmisessä. Leiritulilla kohmeisia käsiään
lämmittelevät paimenet olisivat hyvin vähän innostuneet todisteluista,
tarinan henki ja ilmapiiri merkitsi enemmän. Yhteys Jumalaan syntyi tätäkin
kautta ja se oli yksilön kannalta ihana asia.

Yleinen kokemus todistaa, että miljardit ihmiset ovat saaneet lohdun ja
elämän puitteet Raamatusta. Raamatun sana, olipa tieteellisesti pätevää tai
ei, on avannut solmuja, jotka ilman tätä kokemusta tuhoaisivat yksilön.
Ennen kaikkea luottamus Jumalaan poistaa pelon. "Älkää peljätkö", sanotaan
Raamatussa 365 kertaa. Yksi lohdutus vuoden jokaiselle päivälle.

Käytännön vaikutukset ovat olleet pääsääntöisesti hyvät. Toki on
kristinuskoa käytetty väärin niin kuin kaikkia muitakin uskontoja. On jopa
sodittu ristilipun alla. Kokonaisuutena on kristinusko vaikuttanut
länsimaiseen lainsäädäntöön ja yhteiskuntaan erittäin keskeisellä tavalla.
Maat, joissa kristinusko on valtauskonto, ovat järkiään maailman
demokraattisimpia maita. Lähimmäisenrakkauden periaate toteutuu mm. Suomen
lainsäädännössä julmien rangaistusten poissaolona ja sosiaalisen
oikeudenmukaisuuden vaatimuksena. Kristilliset periaatteet läpäisevät
yhteiskunnan niin, että heikkoa, sairasta ja köyhää tuetaan. Ei toki tueta
riittävästi mutta suunnattomasti enemmän kuin esim. muiden uskontojen
hallitsemissa Aasian maissa.

Pitkien pohdintojen uuvuttama lukija ei lopulta saa minulta parempaa
vastausta kuin: uskon kannalta Raamattu on totta, epäuskon kannalta ei. Jää
aina uskon varaan, missä määrin haluamme nähdä Raamatun totuudellisena
Kirjana. Minua eivät sen jotkin ristiriidat häiritse, eivätpä
asiavirheetkään. Suuri Linja, valtava uutinen Jeesuksesta kas asuu juuri
Raamatussa. Hänen kauttaan avautuu toinen, aistein tavoittamaton
todellisuus. Se on uskon todellisuus, josta kuka tahansa pääsee osalliseksi.
Aistiemme tavoittamattomissa on jotain, mikä minulle on totta, ateistille ei.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Media on ottanut kirkon paikan moraalinvartijana ja häpeärangaistusten jakajana. Lehdet ja telkkari vahtivat lähinnä julkkisten moraalia. Sitä vastoin kaikkeen kansaan ulottuu se aiemmin kirkolle kuulunut valta, jota tänään käyttävät terveysfasistit. Ei enää pappi vaan lääkäri uhkaa sinua hirveillä asioilla, jos jatkat turmiollisten nautintojen tiellä. Maanpäällinen helvetti on oleva ennen niin iloisen syöpön, juopon ja varsinkin tupakoitsijan kohtalo.

Lienette nähneet vanhojen kirkkojen seinillä kuvia, joissa syntisen käy todella kalpaten. Liekit nuolevat hänen ihoaan pikkupirujen korvennellessa kekäleillä selkäpiitä. Joku lyö julmannnäköisellä piikkikarahkalla päähän. Taustalla hohottaa häijyilmeinen hiilihankomies, itse pääperkele, jonka kidutuskammiosta sinulla ei poispääsyä ole. Nämä kuvat säikyttivät lukutaidottoman porukan pois paheista. Millaista hirmuvaltaa kirkko silloin käyttikään.

Nyt ovat kuvat ja kuvien näyttäjät vaihtuneet toisiin. Ei enää piruja ja perkeleitä; ei vaan mustuneita keuhkoja, syöpyneitä suolia, pernoja tunkemassa ulos suusta, ihmisiä oksentamassa sisäelimiään sairaalavuoteen lakanalle. Huonosta elämästä seuranneiden sairauksien ääri- ja viimevaiheet ovat rumaa katseltavaa.

Paatuneimpiin syntisiin ei kuvakaan tehoa. Ei myöskään sana. Oli keskiajalla niitä, jotka kaikista kirkollisen pakkovallan uhkauksista piittaamatta viettivät iloista elämää. Kirkko hylkäsi heidät. Hylkäsi myös yhteiskunta, sillä useimmat ihmiset oli peloteltu sulkemaan synnintekijä yhteisön ulkopuolelle.

Tämän päivän syntisen, ts. sporttisten ihanteiden vastaista elämää viettävän hylkää terveydenhoitojärjestelmä. Et saa asianmukaista hoitoa, jos sairastut omasta syystäsi. Vielä ei tosin jätetä tupakoitsijoitakaan kokonaan hoitamatta, mutta ans kattoo kuin jatkossa? Rahojen vähetessä on alettu puhua jo priorisoinnista. Samassa rytäkässä jätettäisiin kyllä kiltitkin jonon häntäpäähän, jos sattuvat olemaan vanhoja. Rikkaat vanhat hoitaa toki yksityinen terveyssektori.

Lähestyn kysymystä, keillä on valta maassamme. Perustuslain mukaan se on kansalla, jota edustaa valtiopäiville kokoontuva eduskunta. Tuo on käytännössä kuollut kirjain. Ei eduskunnalla ole yksilön elämän ja kuoleman avaimia. Ei eduskunta muodosta yleistä mielipidettä eikä asenneilmapiiriä. Avaimia heiluttaa käsissään se ylilääkäri, joka päättää hoidetaanko potilas hyvin, huonosti vai ei ollenkaan. Yleisen mielipiteen taas muodostaa media. Nämä ovat mielestäni hyviä ehdokkaita todellisiksi vallankäyttäjiksemme. Rimpuile siinä pieni ihminen sitten vastaan, niin järjestelmän hampaisiin jauhaudut. Sinun ei anneta rangaistuksetta nauttia elämästä.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Suomi-areenan ohjelmaan kuului myös se Mikko Alatalon konsertti, jossa hän ilmoitti jättävänsä eduskunnan istuttuaan tämän kauden loppuun. "Kaksitoista vuotta kusitolppana riittää", veisteli maalaispoika vain puoleksi tosissaan. Hän on ollut julkkis niin kauan, ettei median huomio tusinaan edustajavuoteen rajoitu. Media alkaa kytätä ihmisen edesottamuksia heti, kun hänestä tulee jokseenkin tunnettu. Moraalia vahditaan, hairahdukset tuomitaan ja epäonnistumisilla herkutellaan. Mitä korkeammalta pää putoaa, sitä mojovammat otsikot kolahduksen kaiken kansan tietoon kaiuttavat. Toisaalta, ei niin nuhteetonta julkkista, ettei hänestä jotain arveluttavaa väännetyksi saa.

Ennen vanhaan häpeärangaistukset rapsautti kirkko. Kaidalta tieltä eksynyt istutettiin jalkapuuhun tai häpeäpenkkiin, jyräyttipä jymäkkä saarnamieskin joskus tuomionsa tapain turmelukselle. Ei välttämättä epäröity mainita synnintekijää nimeltä.

Lehdistö ja sähköiset tiedotusvälineet ovat ottaneet kirkon roolin moraalin vartijoina. Rajut paljastukset myyvät parhaiten. Kannattaa siis keinoja kaihtamatta etsiä aihetta pöyristellä tai ainakin paheksua ihmisten tekemisiä. Jos tangokuningas kärähtää ratista, iloitsee lehdistö enemmän kuin jos sinulle tai minulle noin kävisi. Jaa, tosin sokea pappi promillet veressä autoilemassa, hymmm, kyllä siitäkin jutun juurta joksikin aikaa irtoaisi.

Toimittajat tuskin kiinnostuvat Matti Virtasen syrjähypyistä, vaikka ne johtaisivat avio/avoeroon. Omia syrjähyppyjään he harvoin minään syntinä pitävät. Vaan auta armias, jos piispa, poliitikko tai korkea poliisiviranomainen häntäheikiksi osoittautuu. Silloin pannaan painokoneet laulamaan. Ei väliä, vaikkei kaikki jutussa täysin olisi totta. KUnhan sen verran pidetään silmällä, ettei kunnianloukkaussyytettä päästä nostamaan. Ja ainako väliä edes sillä. Mehukkaasta paljastuksesta kestää kyllä maksaa sakot, jos irtonumeromyynnin hyppäyksenomainen nousupiikki  runsaasti kattaa laskun.

Häväistysjuttuja tehdään ja julkkisten elämää vahditaan niin kauan, kuin ostajat äänestävät sellaisen puolesta kukkaroillaan. Viime kädessä häpeärangaistukset rapsauttaakin jokainen, joka nauttii toisten virheistä. Monilla meistä on kaksi moraalia: itselle ja paremmin menestyneille tarkoitettu. Mitä itseltä ei vaadi, sitä edellyttää papilta, opeolta ja poliiisilta. Kuinka helppoa onkaan olla se nuhteeton, joka heittää ensimmäisen kiven. Mahtaako häneen sattua, johon kivi osui.





Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Meitä porilaisia hemmotellaan jatsien aikana myös viisailla ajatuksilla. Suomi-areenan keskustelut ovat toki muidenkin tavoitettavissa, mutta heidän on tultava Kokemäenjoen äyräille tai avattava telkkari. Me etuoikeutetut sen sijaan kärsimme jopa sen wanhan aasin ongelmasta, joka seisoi kahden heinäkasan välissä osaamatta päättää, kumpaan ensiksi turpansa upottaa.

Aasi kuoli nälkään. Pyöritteli kahta vaihtoehtoa mielessään liian kauan. Meidän ei toivottavasti käy yhtä kohtalokkaasti. Jos niin uhkaa tapahtua, saamme suosia maan johtavien  vaikuttajien ja ajattelijoiden näkemysten sijasta satoja mahantäyttöön omistautuneita myyntipisteitä. Maku ei ole aivan niin helvetillinen kuin hinnat. Ja kun joka puolella vielä musiikki askelet rytmittää, menee meno monen makuun melkoisen monimuotoiseksi. Ei tätä ihminen tukehtumatta viikkoa kauempaa kestäisi.
Märehdin eilen areenalla kuultua kanssanne laajemmin tuonnempana. Nyt vain muuan mieleen jäänyt yksityiskohta: sanojen vesittyminen.

Piispa Björn Vikström, meppi Eija-Riitta Korhola, kirjailija Leena Lehtolainen ja itseään julkisyntiseksi haukkunut kolumnisti Jukka Relander puivat aihetta "Milloin maailmasta tuli synnitön?"  Sitä ei maailmasta panelistien mukaan ollut toki tullut. Synnin  tunto on kuulemma säilynyt, onpa jotain jo pienen lapsen elämään kuuluvaa. Lähes jokainen tietää, milloin on tehnyt väärin. Epäoikeudenmukaisuutta emme hyväksy ja häpeääkin osaamme tuntea.

Jukka Relander kiteytti kiinnostavasti: armo ei kuulu kenellekään." Totutusti ajattelemme päin vastoin. "Armo kuuluu kaikille" tai vähintään "Armo kuuluu syntisille." Relanderin huomioon, ettei armo olisi armoa, jos meidän kuuluisi saada se, on pienen miettimisen jälkeen kevyt yhtyä. Armahtaja kyllä armahtaa väärin tehneen, muttei tämä voi vaatia Häntä, siis Jumalaa, niin tekemään.

Tuosta sanojen vesittymisestä on sana "Synti" yksi oiva esimerkki. Synnin kauheutta ja tuhovoimaisuutta ei ole jäljellä häivääkään, kun mediassa puoli leikillään käytetään tätä sanaa. Jossain naistenlehdessä kuuluu luetellun meikkaajan seitsemän syntiä. "Näin hienona päivänä olisi synti pysytellä sisällä."  Kuten huomaamme, arjen puheenparressakin se vesittyy.
Porissa löydettiin parempi sana kuvaamaan todellista syntiä. Se on pahuus. Eino Leino tosin runoaa: "paha ei kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista."  Kyllä meissä jokaisessa silti enemmän tai vähemmän pahuutta on, joissakuissa pelottavan paljon. Anders Breiviikin nimi mainittiin paneelipöydän takana useita kertoja.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Pidän lähes kaikista Tapio Rautavaaran lauluista, mutta dekkarikirjailija
Markku Ropponen muistutti yhdestä, josta en pidä. Ropposen uusimmassa,
Kuhala ja Yöjuna-nimisessä yllätämme päähenkilön katumasta istumisiaan
kylmillä alustoilla, uimisiaan kylmissä vesissä ja yleensä kaikkea, mikä
johti kivuliaisiin virtsatievaivoihin vanhemmiten. "En päivääkään vaihtaisi
pois", naurahtaa Kuhala siitin sinisenä ja kipu kiivaana kiveksissä.

Yhdynpä ihan tuoltakin osalta Ropposen sarkasmiin. Kokemusta niin alapään
kuin muihinkin vaivoihin syyllisistä teoista on. Tosin ei eturauhastulehdus
ensisijaisesti kylmettymisestä johdu, mutta paljon on tullut tehdyksi
terveydelle haitallisia tekoja. Kadun esimerkiksi päivää, jona poltin
ensimmäisen tupakkani. Se alkoi maistua heti ja maistuu yhä. Kadun myös
päivää, jona hain kappalaisen virkaa Laitilan seurakunnasta. Sain viran ja
aivan hirveän esimiehen. Hermot olivat häneltä riekaleina ja otteet kuin
tyrannin. Nöyrempi mies kuin minä olisi kestänyt ääneti sitä rääkkiä. Kadun
lähes jokaista Laitilan päivää. Osasin kas ilkeä olla itsekin. Toivottavasti
uskon tulet eivät sammuneet kanakaupungissa, kun papit riitelivät.

Luettelo vaihtoon menevistä päivistäni venyisi pitkäksi. Koska ongelma on
teoreettinen eikä pilattua päivää saa takaisin, tuon esiin laulun huonoimman
kohdan. "Väärin jos tein, suon senkin itsellein."  Onko teidän mielestänne
oikein sallia itselleen väärinteot? Pikemminkin kai pitäisi pyytää anteeksi,
jos on tehnyt vääryyttä jollekulle. Hyvä olisi mahdollisuuksien mukaan olla
tekemättä väärin.

Monissa iskelmissä on paljon viisauttakin. Joidenkin filosofia on tuollaista
puolivillaista, ei pohjaan asti ajateltua. Hyvin suosittu, mielestäni
asennevikainen laulu on myös Vladimir Vysotskin "Ystävän laulu."  Ei
suomennoksessa kuvata ystävyys- vaan enemmänkin hoitosuhdetta, mutta siitä
enemmän myöhemmin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

- Ei Jumala laiskoja elätä.

- Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.

- Vaan ei riennä riemuksemme leipä miesten maatessa.

Tuossa tunnettuja toteamuksia, joilla ihmisiä on kauan kannustettu ahkeruuteen. Suoremmin sanottuna heitä on piiskattu töihin. Niin luova kuin varsinkin lomaileva laiskuus on yhä halveksittava pahe ainakin poliitikkojen ja rahavallan käyttäjien mielestä. Vai mitä muuta tarkoittavat puheet työurien pidentämisestä, työn tehostamisesta ja talouskasvun siunauksellisuudesta?

Ihmisen arvo riippuu tuossa ajattelutavassa hänen tuottavuudestaan. Ellet jaksa, pysty etkä osaa, olet yhteiskunnan elätti. Työteliäät kunnon ihmiset rahoittavat joutenolosi. Jako menestyjiin ja luusereihin on viime aikoina vieläpä terävöitynyt.

On ahkeruuden ihannoinnissa jotain perimmäisempääkin. Karut pohjoiset olomme edellyttivät esi-isiltä raivuuhenkistä raadantaa. Nälkä tuli ja kuolo korjasi, ellei Jussi kuokkinut suota. Vaariemme ja mummiemme täytyi ponnistella sodan runteleman maan jälleenrakentamiseksi. Siinä leikissä ei vapaamatkustajia palkittu. Oli isänmaallinen velvollisuus lypsää, kyntää ja lyödä lekalla alasinta.

Maa tietenkin vaurastui, mutta asenteet eivät muuttuneet. Raivaamme yhä mielessämme sitä suota osaamatta edes lomalla armahtaa itseämme. Esimerkiksi minun ei olisi mikään pakko kirjoitella näitä blogeja, ei suunnitella seuraavaa kirjaa, koota lehteä  eikä rientää soittamaan poskea kymmenissä Suomi -areenan tapahtumissa. Halu olla hyödyllinen ajaa tekemään noin, vaikka periaatteessa olen lomalla.

Ahkeruuden ja erityisesti hyödyllisyyden vaatimus nousee paitsi pitkästä perinteestä myös ihan meidän sisältämme. Eniten pelkäämme, että joudumme täysin toisten avun varaan. Jos ja kun toimintakyky rapistuu, koittaa pakkolaiskuuden aika. Ei voi toimia vaikka haluaisi. Silloin koemme itsemme hyödyttömiksi eläteiksi. Mikä pahinta, monet muutkin kokevat meidät niiksi. Ikään kuin ihmiseltä puuttuisi itseisarvo. Ikään kuin hän olisi vain tuottamiensa hyödyllisten tekojen summa.

Lepo, vieläpä laiskottelu on todettu monin tutkimuksin välttämättömäksi. Joka ei ollenkaan osaa levätä, väsyy ennen aikojaan. Hyvin harva saa itsestään tehot irti yötä päivää. Sitä ei pitäisi edes yrittää, odottaahan työnarkomaania henkinen tuho.

On todella vaikeaa mitoittaa työ ja lepo oikeaan suhteeseen. Koetanpa kuitenkin. Siksi bloki päättyy tämän päivän osalta tähän. Menen kuuntelemaan Markku Ropposen dekkaria Kuhala ja yöjuna.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Tyttö ja kaksi poikaa riitelivät rajusti näkövammaisten facebook-sivustolla. Tyttö pyysi anteeksi. Toinen poika antoi, toinen ei. Se anteeksiantamaton ja -pyytämätön kertoi minulle, että voi mennä viisitoista vuotta, ennen kuin hän pystyy anteeksi antamaan. Saas nähdä, kuinka kauan saamme odottaa pojan anteeksipyyntöä. Hänellä olisi siihen mielestäni yhtä paljon syytä kuin tytölläkin.

No minä kristittynä tietysti kehuin tyttöä oikeasta asenteesta. Nasaretin mieshän kehotti pyytämään ja antamaan anteeksi käytännössä loputtomiin. Kokemuksesta taas tiedämme, kuinka ihanasti sovinnonteko keventää mieltä.

En ole moittinut poikaa julkisesti. Hiljaa paitani sisällä olen vain ihmetellyt, miksi kaveri kantaa mieluummin taakkaa kuin keventää kuormaa sopimalla asiat. Mutta kun sitten käänsin huomion riitelijöistä itseeni, ihmettelin jo paljon vähemmän. Mikä minä olen tuomitsemaan ketään, kun sekä anteeksiantamisen että -pyytämisen taito on itselläkin kovin kehno. Mitä läheisempi ihminen, sitä vaikeampi minun tuntuu olevan yltää noihin päämääriin. Ajattelen erityisesti äitiäni mutta on heitä muitakin.

Myönnän edelleen paheksuvani pojan kovapintaisuutta. Toisaalta hän on rehellinen; paljon rehellisempi kuin ne, jotka sanovat antavansa anteeksi, mutta jäävät jopa vuosikausiksi jurnuttamaan kokemiaan loukkauksia. "Anteeksi annan mutta unohtaa en voi"-lause on yleinen. Se sisältää kuitenkin ristiriidan. Oikea anteeksianto kas vaatii unohduksen. Meidän tulisi oikeasti unohtaa kärsimämme vääryys. Kuka siihen kykenee, on sitten toinen asia. Jeesus pystyi, mutta Hän onkin Vapahtaja. Ihmiseltä työ jää puolitiehen, vaikka sovun kyynelet ovat kyynelistä suloisimmat.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Sukunimeni pitäisi olla Tyry. Se se olikin kolmen varhaisimman elinvuoteni ajan. Kun isän ja äidin avioero astui voimaan 1958, nimi muuttui Tiiraksi. Äiti otti tyttönimensä takaisin eikä kolmevuotiaalta kysytä, minkäniminen hän tahtoo olla. Minut ja kaksivuotias veljeni määrättiin äidille ja sillä siisti.

Vähemmän siisti on tarinan jatko. Likaisin Tiiranpesän, jos valaisisin vanhempieni avioeron jälkeisiä kohtaamisia muistamini esimerkein. Pidätyn tekemästä niin siksikin, että muistot tuntuvat yhä kiivaana kipuna sydänalassa. En ilmeisestivielä 57-vuotiaana ole kasvanut aikuiseksi, koska vihaan äitiäni noiden muistojen vuoksi ja muutenkin. Pitäisi jo antaa anteeksi, että äiti käytännössä riisti minulta mahdollisuuden tavata isää lapsuus- ja nuoruusvuosinani. Harvat tapaamiset jäivät lyhyiksi, koska Ilmari Tyry tosiasiassa ajettiin ulos talosta katsomasta poikiaan. Kukaan Tyry-niminen ei ollut tervetullut Aira Tiiran näköpiiriin.

Otin yhteyttä isä Ilmariin vasta päästyäni 350 kilometrin päähän äidistä. Soitto kesäteologin boxista Varkauden Kuoppakankaan seurakuntakeskuksessa johti pysyvään kosketukseen isän ja pojan välillä. Tuo yhteys säilyi lämpimänä ja antoisana vanhemman miehen kuolemaan asti. Ilmari Tyry kuoli 81-vuotiaana 27. helmikuuta 2012. Hän ei ollut pyhimys muttei likimainkaan se heittiö ja retalekaan, joksi ex-vaimonsa hänet mieleeni oli maalannut. Kiva mies, tykätty opettaja ja  kunnioitettu, paljon aikaankin saanut henkilö isäni oli.

Enemmittä kehuitta iloitsen siitä, ettei pitkä tauko katkaissut juuriani. Olen aikuisena tutustunut Tyryn veljesskvartetin kolmeen muuhunkin jäseneen: Toivoon, Olaviin ja kummisetä Pauliin. He ovat astuneet toiseen elämään kukin vuorollaan, mutta me Tyryn veljesten lapset kokoonnuimme toissapäivänä Jämsän Hassinkylässä kesäiseen juhlaan. Serkuksista olivat paikalla kaikki muut paitsi veljeni Eero. Toinen veli Vesa, Toivo Tyryn Markku, Rita (Hakala) ja Meku (Tyry-Manner) sekä Olavin Satu (Tyry-Salo) hyväksyivät minut täydeksi sukulaiseksi vaikka olen Tiira.

Eivätkä vain hyväksyneet vaan kaikin aistein havaittavasti tykkäsivät. Kahdeksan tuntia isoäiti Aino Tyryn (o.s.) Mäkinen) aikanaan ostaman Pekkalan talon tanhualla tulen muistamaan aina. Ilojuhlaa  siellä vietimme. Lohisoppa, yhteislaulu, karaoke, grillaus - sellaista tuhansien pihajuhlien ohjelmaa oli. Lisänä vaimoni ja minun suorittama kodinsiunaus. Mutta se ilmapiiri! Rohkenen kehaista, että me serkukset olemme rennon avointa, toisistamme oikeasti kiinnostunutta, luontevaa väkeä. Mistään vierastelusta tai pingotuksesta ei näkynyt häivääkään. Joukkoon ei ollut eksynyt jäykkiksiä eikä ilonpilaajia.

Olen viime päivien kokemusten jälkeen hieman enemmän jämsäläinen ja paljon enemmän Tyry kuin ennen.  Sukujuureni työntyvät vahvasti Jämsän historiaan. Ne ulottuvat sekä Tyryn että Mäkisen osalta kauas historiaan; niin kauas, että tarinat sukujen  vanhimmista vaiheista kuulostavat miltei sadulta. Tarun hohde kuultaa monien kertomusten läpi. Rasitan teitä niillä mutten vielä tänään. Sovimme nimittäin, että hankin haltuuni kaiken Tyryn ja Hassinkylän Mäkisten vaiheita koskevan aineiston kirjoittaakseni kirjan. Eiköhän noita anekdootteja blogiinkin lipsahtane. Materiaalista ei ole puutetta, käsittäähän pelkkä Isä Ilmarin jäämistökin hyllymetreittäin hänen keräämäänsä ja kirjoittamaansa tekstiä. Serkut  rohkaisivat kirjoittajaa suorapuheisuuteen ja avoimmuuteen. Mitä sitä menneitä kaunistelemaan. Pidän asenteesta ja aion vetää verhot  auki  kahden hyvin erilaisen tilan akkunoiden edestä. Toivottavasti saan kansien väliin paljon enemmän elämän makua kuin juuri lukemiisi, hieman väsyneisiin riveihin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

- tuntuu, kuin aurinko paistaisi tuon miehen sisälläkin.

Tiede-lehden kesäkuun numero luonnehti Peter Lundia noin kauniilla kuvatekstillä. Kauniilla ja osuvalla. Kas valoisa on professorin ilme ja aurinkoenergia tärkein tutkimuskohteensa. Rohkenisimmeko sanoa, että Peter Lund palvoo aurinkoa järjellisemmistä syistä kuin faarao Amenhoteb IV alias Eknaton muinoin.

Tapasin Lundin kymmenkunta vuotta sitten, kun keskustelu ydinvoimasta kiehui kuumana. Mies valloitti porilaisen yleisönsä sekä rennon poikamaisella esitystavallaan että ehdottoman pätevillä, vahvaan tutkimukseen perustuvilla näkemyksillään. Liiveissämme läikähti lievä ylpeyskin silloin. Peter Lund kävi koulunsa Porissa. Täältä ovat kotoisin hänen nykyään niin hyvin hallitsemansa fysiikan alkuopit.

Tiede-lehden artikkelista ilmeni, ettei professori ole antanut periksi, vaikka eduskunta myönsi luvan perustaa kaksi uutta ydinvoimalaa. Lundin (ja Hanneksen) mielestä päätös oli huono. Ei ole pakko matkustaa Shernobyliin, Fujijamaan eikä Harisburgiin asti omaksumaan tätä kantaa. Pelkät taloudellisetkin syyt puoltavat ydinvoiman vaihtoehtoja. Suomessa ei osata valmistaa ydinvoimaloiden komponentteja. Työ pitää tilata ulkomailta, josta myös leijonan osa työvoimasta tulee. Voimalan tarvitsema uraani on tuontitavaraa. Meiltäkin sitä tosin löytyy, mutta louhinnan ympäristövaikutukset olisivat kauheat. Kanadan uraanilouhokset muistuttavat kuun maisemaa.

Ydinvoimalat työllistävät valmiina 3000 - 4000 henkilöä. Rakennusvaiheessa tarvitaan hieman enemmän. Tuo rakennusvaihe onkin kestänyt Eurajoella kauan, sillä mitkään sopimukset Teollisuuden voiman ja ranskalaisen toimittajan välillä eivät ole pitäneet. Tavallaan hyvä lähialueen eli Porin ja Rauman seutujen kannalta. Kuitenkin Porissa valmistetaan myös titaanioksidia. Muutamalla grammalla sitä yhdistettä saa aikaan sata neliömetriä aurinkopaneelia.

Aurinkoenergian lisäksi Peter Lund lisäisi bio- ja tuulienergian käyttöä. Meillä on yllin kyllin käyttämätöntä biomateriaalia. Kovin aurinkoinen ei pohjoinen maamme kyllä ole, puhaltelevatpa täällä esim. Valtamerten rannikoihin verrattuna leppoisat tuuletkin. Jatkuvasti keksitään uusia, tehokkaita keinoja ottaa ilmaiset luonnonvoimat talteen. Tuulivoimalat pienenevät samalla kun tehot paranevat. Aurinkoa voidaan jo nyt jopa siirtää seudulta toiselle. Lund laskeekin, että vaihtoehtoiset energiaratkaisut työllistäisivät kymmenen kertaa niin paljon väkeä kuin ydinvoima. Suuronnettomuuden riski ja loppusijoitukseen liittyvät ongelmat väistyisivät.

Sitten tulee vielä tuo paljon puhuttu energian säästö. Ihmisten ei tarvitsisi luopua paljosta, eipä juuri mistään. Teollisuus näet pitää huolen säästöstä. Tekniset laitteet pyritään nykyään valmistamaan sähköpiheiksi. Vähän sähköä käyttävä jääkaappi, pakastin tai hella menee paremmin kaupaksi kuin energiasyöppö kodinkone menisi. Sähkön säästö on myyntivaltti.

Kuka sitten haluaa ydinvoimaa? Luulisi, ettei kukaan. Sitä rakennetaan nyt suurteollisuuden ja energiayhtiöiden vaatimuksesta. Peter Lund kertoi Tiede-lehdelle, että hänen ajatuksiaan arvostetaan, mutta päättäjät lukevat ahkerammin pääomapiirien rahoittamia tutkimuksia. Hän haaveilee kymmenestä tärkeästä ihmisestä. Jos kymmenen keskeistä vaikuttajaa käyttäisi järkeä, alettaisiin Suomessa suosia vaihtoehtoisia energiamuotoja. Unelman olisi syytä toteutua, sillä muuten voi käydä näinkin:
http://www.youtube.com/watch?v=z2E8kSRFsUc


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Sanovatko nimet Seppo Suikkanen, Samuli Moilanen ja Matti Heroja teille mitään? Minulle eivät sanoneet, ennen kuin kuulin miesten esityksiä Kari Luukkosen kunniaksi pidetyssä tilaisuudessa Tohmajärvellä. Havaitsin herrat mestareiksi. Salintäysi yleisö, pari sataa korvaparia, yhtynee mielipiteeseen, sillä komeasti lauloi Moilanen, virtuoosina vei viuluaan Suikkanen. Herojan sormet liikkuivat kosketti milla kuin leikkivät laineet hopeanhohtoisen järven rantakivien välissä.

Entä juhlakalu itse? Pelkään, että nimi Kari Luukkonen sytyttää lampun lähinnä kotkalaisten ja tohmajärveläisten vintillä. Edelliset muistavat konserttimestarinsa, jälkimmäiset tuntevat kunnan kulttuurielämän keskushahmon, jonka monipuolinen vaikutus tuntuu kyllä laajemminkin. Ennen kuin Karin opiskelutoveri Suikkanen soitti  Vittorio Montin Csardaksen, hän ylisti: "Tämän soittaa Suomessa parhaiten Kari Luukkonen."  Ei ole helppo kuvitella, kuinka Csardas tanssisi maestron jousella, kun jo Suikkasen tulkinta oli huikea.

Mutta ei vanha viuluniekka enää soita. MS-taudin runtelemat kädet pysyivät alhaalla tervehtiessäni häntä ennen tilaisuuden alkua. Me emme myöskään nähneet toisiamme. Kari on sokea, minkä lisäksi puhekyky on kadonnut. Aika moni kokisi olevansa kuollut tai ehkä elävä ruumis tuossa tilanteessa. Rajat käyvät ahtaiksi, kun paljon puuttuu.

Mutta eivät Karin rajat. Päin vastoin: mies rikkoo niitä yhä ystäviensä iloksi ja pohjoiskarjalaisen taide-elämän hyödyksi. Karia käsittelevä kirja julkistettiin samassa kansanjuhlassa. Ilmapiiri oli kaikkea muuta kuin surkea.

Tulee toki mietityksi, miten näkö- puhe- ja liikuntakyvytön ihminen pystyy antamaan ympäristölleen noin paljon. Monethan yksikin vamma masentaa maan rakoon. Heitä ei sovi syyllistää - minkäpä vammalle voi. Esimerkkiä Kari Luukkosesta saan toki pyytää teitä ottamaan. Ei niin huonoa tilannetta, ettei jotain voisi kanssakulkijoille antaa. Kari antoi meille hienon juhlan. Sinulle, hyvä lukijani, hän antaa nyt kissanpennun:

http://www.youtube.com/watch?v=hkbsCiES0gM


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

YouTube - Videoita tästä sähköpostista

Väitetään yleisesti, että talkooperinne on kadonnut Suomesta. Itsekkyys ja oman edun tavoittelu on astunut yhteisen tekemisen edelle ja tilalle. "Mitä minä tästä hyödyn?"  on nykyään tavallisempi kysymys kuin "missä voisin auttaa ollakseni hyödyksi kaikille?"  Pienetkin palvelukset hinnoitellaan. Kyllä tapahtuu, jos setelin kulma vilahtaa. Muuten ei tipu.

Näinkö on? Kysyjän äänessä särähtää epäilys. Voisin valaista monin aivan viime aikoina koetuin esimerkein sitä, että suuria ja kauniita poikkeuksia itsekkyyden säännöstä tehdään. Suomihan on kesätapahtumien suurvalta. Löytyneekö kartalta niemennotkoa, saarelmaa, jossa ei jonkinlaisia kesäkekkereitä pidetä? Kesäteatterit  antavat näytäntöjä yllättävän pienilläkin kylillä. Esiintyjät saavat onnistuessaan palkaksi yleisön suosion, järjestelypuoli ei välttämättä sitäkään. Niin kyläjuhlien kuin kaupunkifestarien moitteeton läpivienti edellyttää paljon näkymätöntä työtä. Lipunmyyjien, liikenteen ohjaajien, kahvinkeittäjien ja järjestysmiesten nimet painetaan harvoin ohjelmalehtisiin. Heillä on hiljaiset kädet.

Suurimmat kesäteatterit kai maksavat nimekkäimmille näyttelijöille ja ohjaajille. Amatöörit näyttelevät näyttelemisen ilosta. Sellaista kertoi Tohmajärven kesäteatterin uusi ohjaaja, viehättävä-ääninen (ah olisinpa 25 vuotta nuorempi) Mervi Venäläinen saadun harjoiteltaessa Kätkäläistä. Ilman iloa ja intoa tuskin kukaan olisi viitsinyt uhrata kaikkea liikenevää vapaa-aikaansa vuorosanojen opiskeluun. Näytelmää oli hiottu kuukausi tolkulla tahdin kiihtyessä viimeisellä viikolla ennen ensi-iltaa sellaiseksi, että "me oikeastaan asuimme täällä kesäteatterissa." Tohmajärvellä peittää näyttämöä sentään katos, ylellisyys, joka puuttuu useimmista näytäntöpaikoistamme. Täytyy koettaa pysyä väleissä Hänen kanssaan, joka säät ja ilmat säätää.

Tohmajärven tulos oli loistava. Simo Hämäläisen teksti eli estradilla kuin se ei olisi ollut tekstiä ollenkaan, vain aidon vauhdikasta ja tapahtumarikasta elämänmenoa syrjäseudulla. Raimo Bergman lienee  syntynyt Kätkäläiseksi. Pienikokoinen, hoikanjäntevä varsi, notkeat liikkeet. Ja suu kävi kuin sivuleikkurin terä. Bergman itkee ja nauraa kuin Kätkäläinen itse. Montakohan tuollaista kykyä suloinen Suomemme sulkee syliinsä tänäkin suvena.

Huomaatko, mihin syyllistyin? Kahta ylistin. Muut nimet unohdin. Tuskin nämäkään sanovat paljon muille kuin paikallisille, vaikka ansaitsisivat toki laajemman huomion. Vielä vähemmän kuin kesäteatteria tehdään työtä huomion, rahan tai muun omakohtaisen hyödyn vuoksi hengellisten kesäjuhlien eteen. Niissä muuten väkeä vasta paljon tarvitaan. Kymmenet tuhannet juhlavieraat otetaan vastaan yleensä kaikin paikkakunnalta irtoavin voimin, heijastuvatpa vaikutukset naapuripitäjiin asti. Me yövyimme Vaasassa, vaikka herättäjäjuhlat pidettiin 40 kilometrin päässä Isossakyrössä. Näiden tapahtumien valmistelu vie vuosia. Mikään taho ei pystyisi ostamaan juhlien edellyttämiä palveluja yksityiseltä yritykseltä. Talkootyö on suorastaan välttämätöntä. Olikin upeaa kuulla, että pohjalaiset olivat lähteneet kökkään mielellään.

Talkootyössä ei pyöri raha, maine eikä kunnia. Tarve, jota se tyydyttää, on näitä voimakkaampi. Me tahdomme pohjimmiltamme kaikki olla tarpeellisia. Saadessamme tehdä edes jotain yhteisen päämäärän hyväksi, tiedämme olleemme tarpeellisia. Kun urakka on tehty, valtaa hyvä tunne mielen: minäkin vielä kelpasin.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi