tiistai 10. heinäkuuta 2012


Sanovatko nimet Seppo Suikkanen, Samuli Moilanen ja Matti Heroja teille mitään? Minulle eivät sanoneet, ennen kuin kuulin miesten esityksiä Kari Luukkosen kunniaksi pidetyssä tilaisuudessa Tohmajärvellä. Havaitsin herrat mestareiksi. Salintäysi yleisö, pari sataa korvaparia, yhtynee mielipiteeseen, sillä komeasti lauloi Moilanen, virtuoosina vei viuluaan Suikkanen. Herojan sormet liikkuivat kosketti milla kuin leikkivät laineet hopeanhohtoisen järven rantakivien välissä.

Entä juhlakalu itse? Pelkään, että nimi Kari Luukkonen sytyttää lampun lähinnä kotkalaisten ja tohmajärveläisten vintillä. Edelliset muistavat konserttimestarinsa, jälkimmäiset tuntevat kunnan kulttuurielämän keskushahmon, jonka monipuolinen vaikutus tuntuu kyllä laajemminkin. Ennen kuin Karin opiskelutoveri Suikkanen soitti  Vittorio Montin Csardaksen, hän ylisti: "Tämän soittaa Suomessa parhaiten Kari Luukkonen."  Ei ole helppo kuvitella, kuinka Csardas tanssisi maestron jousella, kun jo Suikkasen tulkinta oli huikea.

Mutta ei vanha viuluniekka enää soita. MS-taudin runtelemat kädet pysyivät alhaalla tervehtiessäni häntä ennen tilaisuuden alkua. Me emme myöskään nähneet toisiamme. Kari on sokea, minkä lisäksi puhekyky on kadonnut. Aika moni kokisi olevansa kuollut tai ehkä elävä ruumis tuossa tilanteessa. Rajat käyvät ahtaiksi, kun paljon puuttuu.

Mutta eivät Karin rajat. Päin vastoin: mies rikkoo niitä yhä ystäviensä iloksi ja pohjoiskarjalaisen taide-elämän hyödyksi. Karia käsittelevä kirja julkistettiin samassa kansanjuhlassa. Ilmapiiri oli kaikkea muuta kuin surkea.

Tulee toki mietityksi, miten näkö- puhe- ja liikuntakyvytön ihminen pystyy antamaan ympäristölleen noin paljon. Monethan yksikin vamma masentaa maan rakoon. Heitä ei sovi syyllistää - minkäpä vammalle voi. Esimerkkiä Kari Luukkosesta saan toki pyytää teitä ottamaan. Ei niin huonoa tilannetta, ettei jotain voisi kanssakulkijoille antaa. Kari antoi meille hienon juhlan. Sinulle, hyvä lukijani, hän antaa nyt kissanpennun:

http://www.youtube.com/watch?v=hkbsCiES0gM


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
YouTube - Videoita tästä sähköpostista

1 kommentti:

  1. Kiitos Hannes Tiiralle hienosta kirjoituksesta. Näkökykyni on tullut paremmaksi, mutta jännittävissä tilanteissa se heikkenee palautuen taas jännityksen mentyä ohi. Puhekin sujuu, vaikka ääni on joskus hiljainen.

    Kiitos, että minulla on ystäviä, jotka auttavat minua järjestämään näitä juhlia. Lämmin kiitos myös yleisölle. Tervetuloa vastakin!

    Terveisin Kari Luukkonen, Tohmajärvi

    VastaaPoista