Väitetään yleisesti, että talkooperinne on kadonnut Suomesta. Itsekkyys ja oman edun tavoittelu on astunut yhteisen tekemisen edelle ja tilalle. "Mitä minä tästä hyödyn?"  on nykyään tavallisempi kysymys kuin "missä voisin auttaa ollakseni hyödyksi kaikille?"  Pienetkin palvelukset hinnoitellaan. Kyllä tapahtuu, jos setelin kulma vilahtaa. Muuten ei tipu.

Näinkö on? Kysyjän äänessä särähtää epäilys. Voisin valaista monin aivan viime aikoina koetuin esimerkein sitä, että suuria ja kauniita poikkeuksia itsekkyyden säännöstä tehdään. Suomihan on kesätapahtumien suurvalta. Löytyneekö kartalta niemennotkoa, saarelmaa, jossa ei jonkinlaisia kesäkekkereitä pidetä? Kesäteatterit  antavat näytäntöjä yllättävän pienilläkin kylillä. Esiintyjät saavat onnistuessaan palkaksi yleisön suosion, järjestelypuoli ei välttämättä sitäkään. Niin kyläjuhlien kuin kaupunkifestarien moitteeton läpivienti edellyttää paljon näkymätöntä työtä. Lipunmyyjien, liikenteen ohjaajien, kahvinkeittäjien ja järjestysmiesten nimet painetaan harvoin ohjelmalehtisiin. Heillä on hiljaiset kädet.

Suurimmat kesäteatterit kai maksavat nimekkäimmille näyttelijöille ja ohjaajille. Amatöörit näyttelevät näyttelemisen ilosta. Sellaista kertoi Tohmajärven kesäteatterin uusi ohjaaja, viehättävä-ääninen (ah olisinpa 25 vuotta nuorempi) Mervi Venäläinen saadun harjoiteltaessa Kätkäläistä. Ilman iloa ja intoa tuskin kukaan olisi viitsinyt uhrata kaikkea liikenevää vapaa-aikaansa vuorosanojen opiskeluun. Näytelmää oli hiottu kuukausi tolkulla tahdin kiihtyessä viimeisellä viikolla ennen ensi-iltaa sellaiseksi, että "me oikeastaan asuimme täällä kesäteatterissa." Tohmajärvellä peittää näyttämöä sentään katos, ylellisyys, joka puuttuu useimmista näytäntöpaikoistamme. Täytyy koettaa pysyä väleissä Hänen kanssaan, joka säät ja ilmat säätää.

Tohmajärven tulos oli loistava. Simo Hämäläisen teksti eli estradilla kuin se ei olisi ollut tekstiä ollenkaan, vain aidon vauhdikasta ja tapahtumarikasta elämänmenoa syrjäseudulla. Raimo Bergman lienee  syntynyt Kätkäläiseksi. Pienikokoinen, hoikanjäntevä varsi, notkeat liikkeet. Ja suu kävi kuin sivuleikkurin terä. Bergman itkee ja nauraa kuin Kätkäläinen itse. Montakohan tuollaista kykyä suloinen Suomemme sulkee syliinsä tänäkin suvena.

Huomaatko, mihin syyllistyin? Kahta ylistin. Muut nimet unohdin. Tuskin nämäkään sanovat paljon muille kuin paikallisille, vaikka ansaitsisivat toki laajemman huomion. Vielä vähemmän kuin kesäteatteria tehdään työtä huomion, rahan tai muun omakohtaisen hyödyn vuoksi hengellisten kesäjuhlien eteen. Niissä muuten väkeä vasta paljon tarvitaan. Kymmenet tuhannet juhlavieraat otetaan vastaan yleensä kaikin paikkakunnalta irtoavin voimin, heijastuvatpa vaikutukset naapuripitäjiin asti. Me yövyimme Vaasassa, vaikka herättäjäjuhlat pidettiin 40 kilometrin päässä Isossakyrössä. Näiden tapahtumien valmistelu vie vuosia. Mikään taho ei pystyisi ostamaan juhlien edellyttämiä palveluja yksityiseltä yritykseltä. Talkootyö on suorastaan välttämätöntä. Olikin upeaa kuulla, että pohjalaiset olivat lähteneet kökkään mielellään.

Talkootyössä ei pyöri raha, maine eikä kunnia. Tarve, jota se tyydyttää, on näitä voimakkaampi. Me tahdomme pohjimmiltamme kaikki olla tarpeellisia. Saadessamme tehdä edes jotain yhteisen päämäärän hyväksi, tiedämme olleemme tarpeellisia. Kun urakka on tehty, valtaa hyvä tunne mielen: minäkin vielä kelpasin.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi