- Ei Jumala laiskoja elätä.
- Ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä.
- Vaan ei riennä riemuksemme leipä miesten maatessa.
Tuossa tunnettuja toteamuksia, joilla ihmisiä on kauan kannustettu ahkeruuteen. Suoremmin sanottuna heitä on piiskattu töihin. Niin luova kuin varsinkin lomaileva laiskuus on yhä halveksittava pahe ainakin poliitikkojen ja rahavallan käyttäjien mielestä. Vai mitä muuta tarkoittavat puheet työurien pidentämisestä, työn tehostamisesta ja talouskasvun siunauksellisuudesta?
Ihmisen arvo riippuu tuossa ajattelutavassa hänen tuottavuudestaan. Ellet jaksa, pysty etkä osaa, olet yhteiskunnan elätti. Työteliäät kunnon ihmiset rahoittavat joutenolosi. Jako menestyjiin ja luusereihin on viime aikoina vieläpä terävöitynyt.
On ahkeruuden ihannoinnissa jotain perimmäisempääkin. Karut pohjoiset olomme edellyttivät esi-isiltä raivuuhenkistä raadantaa. Nälkä tuli ja kuolo korjasi, ellei Jussi kuokkinut suota. Vaariemme ja mummiemme täytyi ponnistella sodan runteleman maan jälleenrakentamiseksi. Siinä leikissä ei vapaamatkustajia palkittu. Oli isänmaallinen velvollisuus lypsää, kyntää ja lyödä lekalla alasinta.
Maa tietenkin vaurastui, mutta asenteet eivät muuttuneet. Raivaamme yhä mielessämme sitä suota osaamatta edes lomalla armahtaa itseämme. Esimerkiksi minun ei olisi mikään pakko kirjoitella näitä blogeja, ei suunnitella seuraavaa kirjaa, koota lehteä eikä rientää soittamaan poskea kymmenissä Suomi -areenan tapahtumissa. Halu olla hyödyllinen ajaa tekemään noin, vaikka periaatteessa olen lomalla.
Ahkeruuden ja erityisesti hyödyllisyyden vaatimus nousee paitsi pitkästä perinteestä myös ihan meidän sisältämme. Eniten pelkäämme, että joudumme täysin toisten avun varaan. Jos ja kun toimintakyky rapistuu, koittaa pakkolaiskuuden aika. Ei voi toimia vaikka haluaisi. Silloin koemme itsemme hyödyttömiksi eläteiksi. Mikä pahinta, monet muutkin kokevat meidät niiksi. Ikään kuin ihmiseltä puuttuisi itseisarvo. Ikään kuin hän olisi vain tuottamiensa hyödyllisten tekojen summa.
Lepo, vieläpä laiskottelu on todettu monin tutkimuksin välttämättömäksi. Joka ei ollenkaan osaa levätä, väsyy ennen aikojaan. Hyvin harva saa itsestään tehot irti yötä päivää. Sitä ei pitäisi edes yrittää, odottaahan työnarkomaania henkinen tuho.
On todella vaikeaa mitoittaa työ ja lepo oikeaan suhteeseen. Koetanpa kuitenkin. Siksi bloki päättyy tämän päivän osalta tähän. Menen kuuntelemaan Markku Ropposen dekkaria Kuhala ja yöjuna.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti