sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Tänään ne vihdoin alkavat. Lontoossa pidetään kuulemma jotkut isommat kisat. On pidetty kahdesti ennenkin, mutta sanaristikkoseura Sanaseppojen kesäpäivät ovat jo 32:nnet. Ne taas pidetään Suomen New Yorkissa, vai Novgorodko tuo Suomen manteren läntisin kaupunki on. Käännetäänpä kumpi tahansa, saadaan tulokseksi Uusikaupunki.
Thames-joen molemmin puolin kilvataan yli 20 urheilumuodossa. Lajeja on moninkertainen määrä. Niin mitalit sitten ripustetaan aika monen jäntevän nuorukaisen ja neitosen kaulaan. Toivotaan, että saajien joukkoon mahtuu muutama suomalainenkin. Meistähän tulee kovin isänmaallisia isojen kisojen aikaan, vaikkemme erityisen sellaisia muulloin olisi. Kannustamme kansalaisiamme kukistamaan varsinkin ruotsalaiset ja venäläiset. Russo- ja svekofobia eli venäläis- ja ruotsalaispelko ovat yhä voimissaan, eikä aina vältytä kostonhimoisilta sävyiltä huutosakkien "huumorissa." Kaunaisuusaste kasvaa suhteessa nautitun alkoholin määrään.

Sanaseppopäivillä palkinnot jaetaan suomalaisten kesken. Meillä on lievä kotikenttäetu. Kaikki n. 30 osanottajaa näet ovat suomalaisia ja "rääkättävänä" on suomen kieli. Kaikkiaan kesäpäiviin osallistuu tänä vuonna ennätykselliset 60 ristikoiden ja sanatehtävien ratkojaa.

Jos urheilulajisi on aivovoimistelu, koetapa hoksata vastaukset kohta laatimiini kysymyksiin. Olen vuosikausia laatinut kysymykset (Ja Pekka Joutsi kehikot) piilosanan SM-kisaan, mutta älkää unta nähkö, että nämä olisivat ne huomiset. Rattoisia anagrammeja, sanakätköjä, ekatiiveja ja mielleyhtymiä toivottavasti kuitenkin.

Jos joku äkkää vastaukset kaikkiin kysymyksiin, saa hän postilähetyksenä jommankumman uusimmista kirjoistani: Kirjurinluoto - keidas keskellä kaupunkia tai Senat sakaisin - sanaleikkien ja -tehtävien käsikirja.

Tässä pähkinät:

1. Moi diplomi-insinööri! Sulla on nimipäivä tänään. 5 kirjainta

2. Katsopa Almilaa. Mies oli värikäs oopperanjohtaja. 4

3. Virta oli laulajana alansa valio. 5

4. Ei nimimerkki olisi ollut Nuortevalle pakollinen. Hän oli sille uskollinen. 4

5. Muotitietoinen ies, ensimmäiset vaihtaen Pakkanen. 4

6. Uivelo sekosi, kun edellisten nimipäiväkaiman näki. 6

7. Vastaus tähän ei muutu Hovissa. 4

8. En sanele historiaan vastalausetta, vaikka kaunis kreikatar perääntyy. 6

9. Näimme 1989 telkkarista, ettei vihattu romaniatar armoa anele, pikemminkin päin vastoin. 5

10. Useat uteliaat sanasepot istahtavat komeisiin autoihinsa uskoakseni päästäkseen uittamaan näiden kysyjän Itämeressä. 12

Hirnuu Hanski


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti