Sukunimeni pitäisi olla Tyry. Se se olikin kolmen varhaisimman elinvuoteni ajan. Kun isän ja äidin avioero astui voimaan 1958, nimi muuttui Tiiraksi. Äiti otti tyttönimensä takaisin eikä kolmevuotiaalta kysytä, minkäniminen hän tahtoo olla. Minut ja kaksivuotias veljeni määrättiin äidille ja sillä siisti.

Vähemmän siisti on tarinan jatko. Likaisin Tiiranpesän, jos valaisisin vanhempieni avioeron jälkeisiä kohtaamisia muistamini esimerkein. Pidätyn tekemästä niin siksikin, että muistot tuntuvat yhä kiivaana kipuna sydänalassa. En ilmeisestivielä 57-vuotiaana ole kasvanut aikuiseksi, koska vihaan äitiäni noiden muistojen vuoksi ja muutenkin. Pitäisi jo antaa anteeksi, että äiti käytännössä riisti minulta mahdollisuuden tavata isää lapsuus- ja nuoruusvuosinani. Harvat tapaamiset jäivät lyhyiksi, koska Ilmari Tyry tosiasiassa ajettiin ulos talosta katsomasta poikiaan. Kukaan Tyry-niminen ei ollut tervetullut Aira Tiiran näköpiiriin.

Otin yhteyttä isä Ilmariin vasta päästyäni 350 kilometrin päähän äidistä. Soitto kesäteologin boxista Varkauden Kuoppakankaan seurakuntakeskuksessa johti pysyvään kosketukseen isän ja pojan välillä. Tuo yhteys säilyi lämpimänä ja antoisana vanhemman miehen kuolemaan asti. Ilmari Tyry kuoli 81-vuotiaana 27. helmikuuta 2012. Hän ei ollut pyhimys muttei likimainkaan se heittiö ja retalekaan, joksi ex-vaimonsa hänet mieleeni oli maalannut. Kiva mies, tykätty opettaja ja  kunnioitettu, paljon aikaankin saanut henkilö isäni oli.

Enemmittä kehuitta iloitsen siitä, ettei pitkä tauko katkaissut juuriani. Olen aikuisena tutustunut Tyryn veljesskvartetin kolmeen muuhunkin jäseneen: Toivoon, Olaviin ja kummisetä Pauliin. He ovat astuneet toiseen elämään kukin vuorollaan, mutta me Tyryn veljesten lapset kokoonnuimme toissapäivänä Jämsän Hassinkylässä kesäiseen juhlaan. Serkuksista olivat paikalla kaikki muut paitsi veljeni Eero. Toinen veli Vesa, Toivo Tyryn Markku, Rita (Hakala) ja Meku (Tyry-Manner) sekä Olavin Satu (Tyry-Salo) hyväksyivät minut täydeksi sukulaiseksi vaikka olen Tiira.

Eivätkä vain hyväksyneet vaan kaikin aistein havaittavasti tykkäsivät. Kahdeksan tuntia isoäiti Aino Tyryn (o.s.) Mäkinen) aikanaan ostaman Pekkalan talon tanhualla tulen muistamaan aina. Ilojuhlaa  siellä vietimme. Lohisoppa, yhteislaulu, karaoke, grillaus - sellaista tuhansien pihajuhlien ohjelmaa oli. Lisänä vaimoni ja minun suorittama kodinsiunaus. Mutta se ilmapiiri! Rohkenen kehaista, että me serkukset olemme rennon avointa, toisistamme oikeasti kiinnostunutta, luontevaa väkeä. Mistään vierastelusta tai pingotuksesta ei näkynyt häivääkään. Joukkoon ei ollut eksynyt jäykkiksiä eikä ilonpilaajia.

Olen viime päivien kokemusten jälkeen hieman enemmän jämsäläinen ja paljon enemmän Tyry kuin ennen.  Sukujuureni työntyvät vahvasti Jämsän historiaan. Ne ulottuvat sekä Tyryn että Mäkisen osalta kauas historiaan; niin kauas, että tarinat sukujen  vanhimmista vaiheista kuulostavat miltei sadulta. Tarun hohde kuultaa monien kertomusten läpi. Rasitan teitä niillä mutten vielä tänään. Sovimme nimittäin, että hankin haltuuni kaiken Tyryn ja Hassinkylän Mäkisten vaiheita koskevan aineiston kirjoittaakseni kirjan. Eiköhän noita anekdootteja blogiinkin lipsahtane. Materiaalista ei ole puutetta, käsittäähän pelkkä Isä Ilmarin jäämistökin hyllymetreittäin hänen keräämäänsä ja kirjoittamaansa tekstiä. Serkut  rohkaisivat kirjoittajaa suorapuheisuuteen ja avoimmuuteen. Mitä sitä menneitä kaunistelemaan. Pidän asenteesta ja aion vetää verhot  auki  kahden hyvin erilaisen tilan akkunoiden edestä. Toivottavasti saan kansien väliin paljon enemmän elämän makua kuin juuri lukemiisi, hieman väsyneisiin riveihin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi