Helmikuun 27:ntenä kuollut isäni Ilmari Tyry oli hyvä muistamaan vuosilukuja ja päivämääriä. Tämä päivä, 16. toukokuuta merkitsi hänelle aina valkoisten voitonparaatia vuonna 1918. Ratsuväen kenraali C. G. E. Mannerheim johti sisällisssodan voittaneet joukkonsa silloin halki Helsingin riemuitsevien kannattajiensa saattelemana. Hurrattiin, taputettiin käsiä, heilutettiin monennäköisiä - ja värisiä lippuja parvekkeilla. Salossa ei vielä hulmunnut siniristin lippumme, sillä se vahvistettiin valtion tunnukseksi hieman myöhemmin.

Valkoisten voitonriemua himmensi kaksi, toivottavasti kolmekin seikkaa. Ensiksi voitto oli saatu vieraan vallan avulla. On jälkikäteen mahdotonta arvioida, olisiko valkoinen armeija suoriutunut tehtävästä ilman saksalaisia. Joka tapauksessa Saksan vaikutusvalta Suomessa oli nyt suuri. Emme olleet jäännöksettömästi itsenäinen valtio.
Juhlimaan joutui moni valkoinen nälkäisellä vatsalla. Koko maata ja itse asiassa koko Eurooppaa piti ahdingossa huutava pula elintarvikkeista. Sen aiheutti maailmansota, jota toukokuussa 1918 oli käyty karvan alle neljä vuotta. Vaikkei pula ilmennyt suoranaisena kurjuutena keskiluokan ja rikkaiden kodeissa, kyllä suuressa osassa niistäkin ahtaalla elettiin.
Nälkäkurjuus oli sen sijaan tuttu hävinneille. Työläiskodeissa ja pienissä mökeissä kärsittiin hirvittävää hätää. Ellei ollut leipä leveää ennen punakapinaakaan, niin nyt sen puute niitti jo kuolemaa. Vankileirien kauheat olot, riittävän ravinnon puute ja tappavat kulkutaudit täydensivät valkoisten voittajien jakamat kuolemantuomiot.

Keskustelimme - no jaa, totta puhuen kiistelimme vuoden 1918 tapahtumista isän kanssa usein. Isän sympatiat olivat valkoisten, minun punaisten puolella. Emme toki saaneet aikaan ilmiriitaa, tykkäsimmehän pohjimmiltaan toisistamme. Koetin sitä paitsi ottaa huomioon, että isoisä Hugo Tyry taisteli valkoisten puolella. Hän kuuluu toimineen vartijana Hämeenlinnan vankileirillä. Mieleni on hyvä tiedosta, että vartija Tyry kuului heihin, jotka oman turvallisuutensa vaarantaen veivät ruokaa vangeille. Tampereella hänestä ei ollut aseettoman punaisen teloittajaksi, kun miehet kohtasivat eräässä muuten tyhjässä tornissa. Tuollainen armeliaisuus taisi olla harvinaista vihan myrkyttämässä ilmapiirissä.

Isä perusteli välttämättömyyttä kukistaa kapina sekä isänmaallisilla että aineellisilla syillä. Punaiset olisivat epäilemättä solmineet läheiset suhteet vastaperustettuun Neuvostoliittoon. Yhteiskuntajärjestelmän vaihdos sosialistiseksi kuului heidän perustavoitteisiinsa. Oli sangen mahdollista, että Suomi olisi liitetty osaksi naapurin neuvostovaltiota. Ja mehän tiedämme, kuinka siellä alettiin suhtautua vähemmistökansallisuuksiin Stalinin aikaan. Kokemukset sosialistisesta kokeilusta eivät nekään ole kovin hyvät.
Yhtymättä täysin isän perusteluihin olen kuitenkin alkanut miettiä, entä jos...? Miten Suomessa olisi alettu toteuttaa yhteiskunnallisia uudistuksia? Olisiko sosialistisessa isänmaassa kyetty kohentamaan köyhän kansan oloja ja olisiko aiempaa parempi tasa-arvo toteutunut? Punainen unelma köyhien ja sorrettujen oikeudesta oli kyllä jalo sekä kaunis. Entä toteutuneena mahdollisuutena? Kuinka viisaasti ja sydämellä Kullervo Mannerit, O. V. Kuusiset ja Yrjö Sirolat olisivat alkaneet valtiolaivaa luotsata? Vihan ilmapiirissä kosto olisi ollut kenties yhtä julman verinen kuin valkoisten terrori oli vuoden 1918 vankileirien saaristossa.

Nyt tulee tuo kolmas, ei tietämäni mutta toivomani voitonriemun himmentäjä: mahtoiko monikaan voittaja tuntea pistoa sydämessään siitä, miten hävinneitä kohdeltiin? Olot leireillä ja laittomat teloitukset olivat aivan tavallistenkin porvarien tiedossa. Kansa oli kerta kaikkiaan repeytynyt kahtia. Silti jaksan uskoa edes jonkun, kenties juuri valkosotilas Hugo Tyryn miettineen, miksi ihmisiä kidutettiin, murhattiin ja tapettiin nälkään. Eikö olisi ollut jokin kolmas tie - rauhallisen tasa-arvoistamisen, sosiaalisten uudistusten ja, kyllä, sanalla sanoen RAKKAUDEN tie? Jos vasemmistolaiseen politiikkaan sekoittuu kristinuskon piirteitä, puhutaan juuri tuosta tiestä.

Historiassa ei ole jos-sanoja, mutta ehkä opimme jotain toisiltamme niissä pitkissä, antoisissa keskusteluissa rauhanmies Ilmari Tyryn kanssa.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi