Käki oli vanhalle kansalle ennustajalintu. Sen kukuntojen määrästä laskettiin kaikenlaista. Väinö Linna panee laiskan ja kopean papinrouvan mittaamaan Koskelan torpan  taksvärkkipäivien luvun juuri kukunnoista. Eiköhän yleisempää liene kuitenkin antaa käen ennustaa jäljelläoleva elinikä tai vuodet siihen, että pääsee naimisiin.

Käki-leikkiin riehaannuin viime yönä sitten minäkin. En ehkä olisi ryhtynyt laskemaan, mutta tämä keskiyöllä Porin Kyläsaaressa kukkunut loispesijä teki jotain, mitä en laajoilla retkilläni ennen ollut kokenut. Se alkoi kukkua ilmassa. Samassa kuului käkinaaraan pulinaa. Emäntähän ei kuku. Vain käkikoiras kukkuu, joten tuskin se Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen runosta huolimatta "Sulhonsa suloutta ylistää."

Ei, eipä ylistä. neiti käköselle kukku on varattu. Kyläsaaren koiras lensi kukkuen yli pääni, asettui kuusen oksalle istumaan ja jatkoi lemmenlauluaan. Laskin peräti 208 säeparia. Tästä päätellen menee vielä jonkin aikaa, ennen kuin kuolema kolkuttaa Tiiratorpan ovea. Toisaalta ei täällä kotvaan Hanneksen häitäkään tanssahdella. Uskoo, ken tahtoo. "Jo kukahti", sanoin minä mukanani olleelle Tiira-naaraalle ja ryhdyin setvimään syntyjä syviä. Tuo kuusen kukkuja ja pilisevä neiti parittelevat pian. Nyt rouvana viimeksi mainittu putkauttaa maailmaan munan. Se työntää takapäänsä pikkulinnun pesään sen omien munien seuraksi. Milloin pesän emännän nähden mutta yleensä sen poissaollessa sinetöityy tulevien poikasten tyly kohtalo. Käen munasta näet kuoriutuu ahne ja röyhkeä tappaja, jolta uusien untuvikkojen on turha armoa anella. Ne pullautetaan yksi toisensa perään ulos pesästä. Kuolon kellot kalkattavat, ennen kuin elämäkään on ehtinyt kunnolla alkaa.

Joukkomurhaansa katumatta käenpoika (tai tytär) syö, lihoo ja vankistuu. Se on nyt pesän yksinvaltias. Kasvettuaan aikuiseksi se toimii biologisen äitinsä tavoin.

Ja näin jatkuu meidän ihmisten mielestä julman epäoikeudenmukainen kiertokulku luonnossa. Tuomitsemme käen. Tuomitsemme myös variksen, kun se syö pikkulintujen poikasia. Tuomitsemme kaiken eteensä osuneen  elämän murhaavan minkin jne. Toisen kuolema on luonnossa toisen elämä.

Meillä ei ehkä ole varaa moralisoida. Eläin ihminenkin on, hienostuneemmin ja kavalammin omaa etuaan ajava eläin kuin mikään käki konsanaan. Joskaan emme jätä lapsiamme naapurintädin ruokittaviksi emmekä varsinkaan salli niiden heittää naapurin kakaroita lumihankeen kuolemaan, olemme vastuussa paljosta. Aliravitsemus, sodat, luonnon yhä nopeutuva kuolema - nämä ovat sitä yhteistä syntiämme, josta vain asennemuutos vapauttaa. Vaaditaan vahva hengellinen murros tai poliittinen herääminen, jotta ryhtyisimme tosi mielellä haraamaan vastaan. Ilman syvältä viiltävää muutosta on elämämme käkinaaraan peräpää pikkulinnun pesässä.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi