Tänä ehtoona käänneltiin kuvannollisesti sanoen lintupäiväkirjani sinisiä sivuja, kun lämpöaalto lennätti Toukariin paljon yölaulajia ja Pertti Kalinaisen. Laulavien satakielikoiraiden luku oli noussut jo 24:ään. Ruisrääkät, nuo Eino Leinon Nocturne-runossa tähkäpäiden yllä loistavaa täysikuuta ylistävät raksuttajat olivat läsnä neljän yksilön voimin. Rääkän saksankieliset nimet ovat muuten osuvia: Wiesenschnarrer ja Wiesensnarcher. Edellinen tarkoittaa niittynarisijaa, jälkimmäinen niittykuorsaajaa. Toivottavasti kuorsaat yhtä rytmikkäästi. Ellet, täytyy epäillä uniapneaa.

Sirkkalintujen luo meidät johdatti tuo Kalinainen. Petteriksi sanottu ex-radiotoimittaja on kultaisella ansiomerkillä palkittu pitkän linjan lintumies. Sitä paitsi aivan käsittämätön peto löytämään lintuja ja niiden pesiä. Olisimme, vaimoni Pirjo ja minä, kulkeneet koreasti ohi sekä viita- että pensassirkkalinnun, ellei vanhan Petterin laihannotkea hahmo olisi liukunut eteemme puskan takaa. Murehdin hänelle, etten enää kuule "Sirkkelien" sirinää.

- Jos pääset tarpeeksi lähelle, kuulet kyllä, väitti puhuteltu. Sen sanottuaan hän haastoi meidät mukaansa hankalakulkuiselle polulle asianomaisten luo. Ei tarvinnut ylipuhua kauan, vaikka Pirjolla on helatorstain saarna tänään ja muutenkin täysi työpäivä. Sirkkalinnuille Pirjo-pappikin suostuu uhraamaan palan arvokkaasta  unestaan.

Niin me sitten vuoroin tallustimme, vuoroin loikimme, lopulta miltei ryömimme läpi pensasta puskevan maaston lähemmäs lintuja. Yli 70-vuotias veteraani Veikko Aalo liittyi seuraamme hurjaluontoisimman nokkospuskan kohdalla. Hänellä kuulemma sama vaiva: ei tahdo enää kuulla sirkkalintuja. Mutta kun matkaa kvartettimme ja pensassirkkalinnun välillä oli jäljellä 30 metriä, jo kuuli Veikkokin. Minä kuulin aivan loistavasti. En muista vuosiin päässeeni niin lähelle tätä suviyön erikoisuutta.
Eikä tässä kyllin. Nyt vetäisi Petteri liivintaskustaan uuden pommin: "on täällä vielä viitasirkkalintukin."

- Siis mitä? Minä menin luontomme hämmästyneimpiin lintuihin kuuluvaksi äimän käeksi. Vähälukuinen "Visili", täällä, tänäänkö? Matka sen luokse edellytti lisää ponnistelua yhä haasteellisemmaksi käyvässä maastossa. Hikipisarat norpahtivat otsalle. Ne palkittiin helskyttelevällä, puolityhjän tulitikkurasian ravistelua muistuttavalla äänellä. Siinä siis viitasirkkalintu. Tuon lajin pesän on harva nähnyt  Suomessa. Pertti Kalinainen on yksi heistä.

Enpä moittisi äänimaisemaakaan. Vielä ollessamme Pirjon kanssa kahden pysähdyimme pääpolun varteen kuuntelemaan, kuinka neljä satakieltä, kaksi ruisrääkkää, kaksi kultarintaa, mustarastas ja mustapääkerttu lauloivat ympärillä. Pyrkivät siinä kämmenet väkisinkin ristiin, sormet sormien lomahan. "Kiitos Isä kiltti, että tällaista on."  Korvan taulu oli kuin taivaallinen taideteos, mestarin maalaama.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi