Toisin kuin blogit yleensä, uhkaa meikäläisen tarina kääntyä pelkäksi pohdiskeluksi. Tilaa päivän tapahtumille järjestyy turhan vähän. Teen parannuksen, mutta sitä ennen joudutte lukemaan erään muistelon liittyen päivään, jonka kunniaksi liput liehuivat saloissa sunnuntaina 20. 5.

Asetuin kansanedustajaehdokkaaksi vuoden 1999 eduskuntavaaleissa. Rahaa meni, ääniä tuli ja vaalipiiriä kierrettiin. Kävinpä taiston tiimellyksessä Porinkin torilla. Siellä seisoi kokoomuksen ehdokkaan, Jouni Lehtimäen vaalikoju. Mökkiä valaistiin torin toisessa laidassa olleeseen pistorasiaan tulevalla sähköllä. Niinpä aukion poikki oli vedetty sähköjohto, johon osin sokeuttani, osin huolimattomuuttani kompastuin.

Kun mainitsin kompuroinnistani huuliveikko Ilkka Holmlundille, loihe tämä lausumaan: "sinä olit sitten niitä vakaumuksensa puolesta kaatuneita." Jospa eilen vietettiin minunkin muistopäivääni. :)

Vaikka olen (ollut) poliitikko, pidän lupaukseni. Kerron viikonlopun tapahtumista ainakin osallistumiseni Avartajien näyttelyn avajaisiin Satakunnan museossa, Viikkarin kyläjuhlaan ja, kuinkas muuten, kahteen linturetkeen.

Olemme viime syksystä alkaen kuuluneet ryhmään nimeltä Avartajat. Outi Kivimäen luotsaama, museossa viihtyvä poppoo rakensi näyttelyn  esineistä, jotka kullekin ovat merkinneet paljon elämässä. Muisto- ja käyttöesinein tahdotaan ilmentää arjen historiaa Porissa. Kuten kirjailija Leila Tuure upeassa avajaispuheessaan korosti, annettiin tavaroille ennen vanhaan suurempi arvo kuin näinä shoppailun ja hillittömän kulutushysterian aikoina. Emme ehdi kiintyä esineisiin, kun niiden tilalle ja lisäksi hankitaan neuroottisen vimman vallassa uutta tavaraa. Kodit pursuavat kamaa, josta leijonan osa jää vaille käyttöä. Ostetaan ostamisen vuoksi, koska shoppailu on päivien tylsyyttä piristävä harrastus.

Minun esineeni näyttelyssä on perheemme ainoa viisaasti vaikeneva tiira. Saimme täytetyn lapintiiran läksiäislahjaksi  lohtajalaiselta Tuomo Puutiolta, kun muutimme Kokkolasta Poriin 1989. Lintuvainaa seisoo kunniapaikalla, keskellä olohuoneen pöytää ikään kuin talon logona. Elävinä tällaisia voi tavata kyllä muuallakin Porissa.

Toisten tuomia näyttelyesineitä ovat mm. piippaussakset, pehmokoira, Karin kasettimankka ja meidän Pirjon pyhäkouluaapinen. Kannattaa käydä tutustumassa, jos Porin puolessa asutte tai täällä pyörähdätte.

Viikkarin eli viidennen kaupunginosan kyläjuhlasta jäi parhaiten mieleen Saijaa Saijaa-niminen rokkibändi. Pojat soittivat melodista, joskin devalvoimattomien desibelien sävyttämää musiikkia. Laitteiden kokeilu tekniikan pettäessä pahalla hetkellä muodostui varsinaiseksi näytelmäksi. Vaimo kuvailutulkkasi minulle bändin jäsenten ilmeitä sekä kuumeisia otteita tilanteen saamiseksi haltuun. Kolme kertaa ehdin jo luulla, että esitys alkaa. Kenraaliharjoituksiksi nuo osoittautuivat, mutta yhden "biisin" sentään ehdimme kuullakin. Ei hassumpaa musisointia. Ennustan bändille tulevaisuutta.

Linturetkien kohokohta koettiin lauantaiehtoona. Pirjo näki, kuinka Toukarin tuulihaukka nappasi nisäkkään. Hiiri tai myyrä tapasi kolkon kohtalonsa vaimoni silmien edessä. Ihminen pääsee harvoin näkemään  sellaisen luonnonnäytelmän. Tämän rinnalla kaikkien aikojen varhaimmin saapunut, kiihkeän vaihtelevasti laulava luhtakerttunenkin tuntui vain lisämausteelta. No upeaahan on, että kesäyö saa yhä uusia piirteitä lajin toisensa jälkeen liittäessä äänensä konserttiin. On radiotoimittaja Minna Pyyköllä, mitä kuulla ja äänittää, kun hän ensi perjantaina saapuu tekemään radio-ohjelmaa meikäläisen lintuharrastuksesta.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi