Käki kukkuu, koivu kaatuu, satakieli laulaa  - julistan siis kesän avatuksi. Kuulen tuon kaiken kotipihaani, mutta koivu ei ole kummankaan lajin laulupuu. Hyvä niin, sillä muuten näistä suven siivekkäistä symboleista tulisi jalkamiehiä.

Sekä lintujen että Hanneksen on viisasta lymytä loitolla koivusta. Sen lahonneen rungon suunnalta kuuluu jo moottorisahan ulina. Kaupunginsetä kellistää vaaralliseksi vanhennutta lehtipuuta.

Vaikka olen luonnon ystävä, en vastustanut taloyhtiön päätöstä kaadattaa kaksi asukkaiden turvallisuutta uhkaavaa koivua pihapiiristä. Parin sadan metrin päässä vihertyy hyvää vauhtia Halssinlehto, jossa lehti- ja havupuita kyllä riittää tikoille rummutettaviksi ja pikkulinnuille laululavoiksi. Käki esimerkiksi lienee suksinut kuuseen. :)

Viime yönä tehtiin kaveri @ Inkeri Hannulan kanssa se yölaulajaretki. Kastuttiin kauttaaltaan kaatosateessa. Mitäs siitä, kun seitsemän satakieltä reunusti Toukarin yölaulajapolkua, rantasipi kilhatti joella ja lehtokurppa lenteli ellipsinmuotoista rataa päittemme yllä. Pensassirkkalintukin oli ehtinyt maisemiin. Sen sirinä tuo mieleen lähinnä lehtohepokatin. Lajiin liittyy pari pientä muistoa, joista toisen olen ikuistanut ainoaan kirjoittamaani lintukirjaan "Yön pienet laulajat."  Koettakaa sietää molemmat:

Tämä tapahtui silloin, kun paleontologisia hirmuliskoja käveli vielä yleisinä Porin kaduilla. :) Tehtiin kaverin kanssa pieni koe. Halusimme näet tietää, erottaako pensassirkkalintu lajitoverinsa äänen lehtohepokatista. Ihmiskorvalle tehtävä on melkein ylivoimainen, "pesilille" ei. Tämä tuli todistetuksi siten, että soitimme sirisevän koiraan kuullen ensin lehtohepokatin, sitten sen omaa ääntä. Aluksi ei tapahtunut mitään. Herra lintu vain jatkoi  soidintaan korren päässä. Mutta kun oli soitettu pari sekuntia sen omaa ääntä, kävi kiihkeä "kosiomies" päälle kuin yleinen syyttäjä. Onneksi pesili ei ole mikään hirvi. Alle vaaksan mittaista, hieman toistakymmentä grammaa painavaa hyökkääjää on turha säikähtää.

Toinen pesili-tapaus sattui yleisradiossa. Veikko Neuvonen testasi aikanaan lintumiesten - niin, miehiä he siihen aikaan nimen omaan olivat - äänentuntemusta. Kisa käytiin yhdistysten välisenä. Ja saipa Veikko vekkuli idean tunnistuttaa joukkueilla lehtohepokatin äänen. Sehän ei ole lintu vaan hyönteinen.

Muut joukkueet vastasivat: "pensassirkkalintu."  Keski-Pohjanmaan porukka Kokkolasta arvasi (tai tiesi) ainoana, että hepokattihan siellä maata rotkotti maantiellä poikittain. Joukkueen jäsen Hari Hongell oli erottanut pilkettä Veikko Neuvosen silmäkulmassa.

Miten tuo liittyy minuun. No sikäli, että sama Harri Hongell on syypää lintuharrastukseeni. Häntä saa sanoa johdattajakseni tähän hulluuteen.

Lopuksi haluan sanoa jotain historiallisesti merkittävää: Satakunnan museo.