Silmiä sanotaan sielun peiliksi. En ota kantaa väitteeseen, onhan näköni aina ollut liian huono ilmeiden näkemisen kannalta. Näin pienenä kasvot, nuorena ääriviivat ja sitten, no niin, ehkä unia ja vähän vaivaakin.

Vaan tänäänpä tuli funtsituksi, miten kirkas sielun peili ihmisen ääni lienee. Paljastaako äänen sävy, mitä kumppani todellisuudessa ajattelee? Entä voiko sanojen ja sanomisen tavan välillä vallita ristiriita? Ehkä vihaisesti puhuva oikeasti on vihainen, lempeitä lateleva lempeä, nauravainen täynnä iloa?

Tai sitten ei. On varmaan yleistä, että sanojen takaa löytyy eri ajatus kuin minkä ne tuovat esiin. Itsekin puhun liian usein eri tavoin kuin ajattelen. Puen varsinkin kielteiset tunteeni, ellei nyt kauniisiin, niin ainakin hovikelpoisiin sanoihin. En täräytä totuuksia vasten naamaa. Käärin kritiikin silkkipaperiin.

Ja päin vastoin: hyvin tärkeitä, lämpimiä ja rakkaudellisia tunteita on nolo ilmaista sellaisinaan. Sitä jotenkin kiertelee ja kaartelee saamatta sanotuksi. Moni mies onkin ratkaissut tämän ongelman osoittamalla kauneimmat tunteensa teoillaan. Lemmestä lavertajia taidetaan pitää hieman hölmöinä vielä nykyäänkin.

Puhuimme mitä puhuimme, saattaa tarkalla korvalla kuunteleva löytää äänestämme särön. Hän kuulee, mitä mielessän liikkuu. "Luen sinua kuin avointa kirjaa", voi äänen, ilmeiden ja silmien tulkki kehaista. Siihen minä, että avoimetkin kirjat ovat joskus melko vaikeatajuisia.

Sokeaa voisi luulla hyväksi äänispesialistiksi. Meidän arvellaan olevan erityisen taitavia erittelemään sävyjä ja tarkoituksia. Kiistän osaltani tuon luulon. Minua itse asiassa on, vaikka sokea olen, aika helppo jymäyttää sanoilla. Olen niin paljon sanoihin ja hyvään kielenkäyttöön tykästynytkin, että juutun helposti kuuntelemaan vain niitä. Millä tavalla ja millä äänellä ihminen ajatuksensa lausuu, jää minulta helposti huomaamatta.

Ehkä kysyt, miten nyt tänään tällaista. Vastaan viipymättä, että kuulin puhelimessa kaksi  toisistaan reilusti poikkeavaa puhetapaa. Puhujat olivat Akateemisen kirjakauppaketjun sisäänostajia. Tarjosin myyntiin tuota kirjaani Kirjurinluoto - keidas keskellä kaupunkia. Minut yhdistettiin ensin henkilölle nimeltä Naskali. Äänestä päätellen hän suhtautui lähtökohtaisen kielteisesti kaikenlaisiin soittajiin. Ääni oli jotain kyllästyneen ja närkästyneen väliltä.

Kun asiani ei oikeastaan kuulunutkaan Naskalille, siirsi hän puhelun henkilölle nimeltä Kemppainen. Varauduin pahimpaan mutta kas, mikä iloinen, raikkaan ystävällinen, jopa innostunut ääni tällä Kemppaisella olikaan. Toivottavasti nyt vedin oikeita johtopäätöksiä äänestä, sillä Kemppainen ratkaisee, otetaanko Kirjuri-kirjaa myyntiin Akateemiseen. Oli joka tapauksessa kiva jutella.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi