Haitanneeko mitään, ellet tunne sanontaa "tämä kaikki ja taivas kans."  En minäkään tuntenut, ennen kuin vaimoni kierrätti huudahduksen osaksi keskinäistä puheenparttamme. Lienee alun perin kotoisin hengellisestä huulen heiluttelusta ja tarkoittanee vaatimusta saada iloja ilojen perään, mutta päästä silti taivaaseen. Ilmaisu on aavistuksen verran tuomitsevakin. Sillä sivalletaan ihmistä, joka rypee kaksin käsin synnissä pelkäämättä elämäntavan seurauksia.

"Tämä kaikki ja taivas kans" putkahti mieleen kesäleskelle nimeltä Hannes hieman muuntuneena. "Tämä kaikki ja viiriäinen kans", huokailee tuo lintumies. Hän huokailee, vaikka elämä yleensä ja kesäleskeys erityisesti maistuu mansikoilta. Niiltä se muuten maistuu suussakin, ei vain vertauskuvana. Ostin kaksi puolen litran tötsää Porin torilta toissapäivänä.

Vertauskuvallisia mansikoita minulle satoi eilen. Kerrankin piti paikkansa, mitä John Steinbeck kirjansa otsikossa lupasi: "torstai on toivoa täynnä." Minä en esitellyt sitä kirjaa vaan Kirjurinluoto-kuopukseni. Luulin ehkä puolen tusinan kesä-porilaisen raahautuvan kirjakahvilaan kärsimään tylsästä esityksestäni. Sieppasin lähtiessä kymmenkunta kappaletta mukaan, jos vaikka joku erehtyisi ostamaan.

Vaan roihahtipa hämmästykseni iloiseen liekkiin, kun porukkaa alkoikin lapata sisään miltei virtanaan. Ravintola Kirjakaupan ovi kävi yhtenään laulaen yleisömenestystä tietokirjailija paralle. Puhuin tunnin, möin 12 kirjaa ja sain tietää kaupunkilehti Porin Sanomien tuntevan kiinnostusta tekelettäni kohtaan. Onhan se kyllä - hei tämä menee jo tympeän itsekehun genreen - ainoa jazz-luodosta ilmoisna ikänä kirjoitettu kirja.

Esitelmästäni kuulemma tykättiin. Savulohimedaljonki maistui kotona. Molemmat kuuntelun alla olevat äänikirjat: Tiina Forsmanin esikoisdekkari ja Bobby Allenin tietoteos "jazz koko tarina" ovat lukuelämyksiä. Ja kun unikin pitkästä aikaa kesti yli kuusi tuntia, niin mikäs täss on Ilmari-isän Hannes-pojan ollessa.

No se viiriäinen. Sen jos vielä tänä suvena däddättävän kuulla sais, ei elämästä enää mitään puuttuis. Suomessa ei tavata muita muuttavia kanalintuja ja tätäkin hyvin satunnaisesti. Juhannuksen tienoossa viiriäisiä ilmaantuu öisille pelloillemme pomppimaan ja däddättämään. Kolmiosainen huuto tosiaan kuulostaa siltä, kuin lintu sanoisi "Däd-dä-dä."

On sangen mahdollista, että Porin pelloilla kuullaan jo viiriäisen ääntä. Minä vain en pääse sitä kuulemaan. Vaimo on nykyään ainoa, joka viitsii tehdä linturetkiä kanssani enkä sentään taksilla aio porhaltaa viiriäispellon laitaan. Jostakin pitää osata luopua. Minun tapauksessani voi sanoa  huoleti, että "Edes jostakin." Juuri nyt elo on niin runsasta ja antoisaa, etten toivottavasti unohda heitä, joiden murheet ovat miljoona kertaa viiriäisen kokoiset.

Arvaa, mikä lintu tässä kutsuu naarastaan näin:


http://www.youtube.com/watch?v=9w_GmaKN2Ik

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi