lauantai 16. kesäkuuta 2012

Panetteko parjaten, jos esittelen teille tänään nokkavien pyrstöniekkojen sijasta muita kaksijalkaisia laulajia? Kerron harrastuksestani, tunnustan rakkauteni ja ehkä erään synnin. Siksi "ehkä", etten tiedä, paljonko youtube nirhaisee levymyyntiä. Varsinkin ulkomaiset nauhoitteet ovat laadukkaita. Kun toisaalta googlaus on ilmaista ja ilmaista myös "yötuopin" tyhjentely, luulisi homman käyvän artistien tekijänoikeuksille.

Laki asiasta taitaa puuttua, joten videoiden kotikuunteluun  ei puutu laki. Jos se säädetään, loppuu eräs viisi vuotta näkövammaisten sähköpostipalstoilla jatkunut juttu. Me nimittäin olemme äänestelleet eri aihepiireistä laulettuja lauluja ja sävellettyjä sävelmiä paremmuusjärjestykseen. Niin, tai ainakin suosituimmuus-. Aiheita on ollut kaikenlaisia. Kesä- lintu- väri- numero- tähti- ja jopa kodinkone-aiheisia olemme listanneet. Lemmestä on laulettu ja huumori sai sijansa.

Meneillään on kaksi minun vetämääni äänestystä. Jokainen saa luetella 12 mieluisinta kappaletta, joissa esiintyy sana "ranta."  "Mies"-sanan sisältäviä lauluja me saamme luetella 15. Kerään "vaaliliput" ja lasken pisteet.

Näin yhdistyy kaksi rakkauttani: iskelmä/laulelma ja jännä kisa. Olen aina tykännyt tällaisesta.

Allaolevasta "vaalilipustani" huomaatte, etten ole musiikin suhteen kaikkiruokainen. Iskelmä, vanha tanssimusiikki ja eurooppalaisuus painottuvat. Itse asiassa Ranta-listaani tuli vain yksi saksankielinen kappale. Tavallisesti niitä on ollut 3  -4, ruotsinkielisiä pari ja myös italo-iskelmä sekä chanson ovat sijansa saaneet. Englanninkielistä äänestän vain poikkeustapauksissa. Sen ylivalta median ohjelmatuotannossa näet ärsyttää.

Tässä linkit ja sitten Hanski kipi kappaa Kirjurinluotoon kansallisen kaupunkipuiston synttäreille. Se täyttää kymmenen vuotta:

--
Hanskin rantalaulut:

1. Rannan tavernassa kerran: Kari Tapio
http://www.youtube.com/watch?v=EbQdS7-kpds

2. Hiekkarannalla: Matti Jurva ja Dallape-orkesteri
http://www.youtube.com/watch?v=l5a6ti8mmKo

3. Rannalla: Taiska
http://www.youtube.com/watch?v=1kzJD-W-QRQ

4. Maria Isabel: Ossi Ahlapuro (ja Ritva Oksanen)
http://www.youtube.com/watch?v=oR5FAf0P0UI

5. Volgan rannalla: Olavi Virta
http://www.youtube.com/watch?v=NN7hBVpVeU0

6. Retki meren rantaan: Edu Kettunen
http://www.youtube.com/watch?v=RlWuFT7719E

7. Jurmalan taikaa: Eero Aven (Nevalainen)
http://www.youtube.com/watch?v=GVoLP__rDWk

8. Onnelliset: säv. Oskar Merikanto, sanat Aleksis Kivi. Mika Pohjonen
http://www.youtube.com/watch?v=qGEIh18yD6Y

9. Saariston Sirkka: Georg Malmsten
http://www.youtube.com/watch?v=8O10wRCjFXI

10. Pikku Taina: Tapani Perttu
http://www.youtube.com/watch?v=2nMhM0sDjPQ

11. Saimaan valssi: Kipparikvartetti
http://www.youtube.com/watch?v=zByIEE7AeiE

12. Ich hab mein Herz in Heidelberg verlohren: Fred Raymond
http://www.youtube.com/watch?v=puGHS7dgCmk

1 kommentti: