Paarnoorin venerannan edustalla on pari päivää tai pikemminkin yötä surissut ruokosirkkalintu. Sellainen ei soita summeriaan joka ruo'on päässä, joten täytyihän minunkin kaivaa esiin sisälläni asuva pieni bongari ja lähteä häntä kuulemaan. Tunnettu vaatimattomuuteni estää kehaisemasta, että on retkieni rientoon yksi spondekin rusili osunut.

No viime yönä en totta puhuen kuullut ruskosirkkalintua. Muut bongarit, vaimoni etunenässä, sen surinasta kyllä nauttimaan pääsivät. Minua harmitti vähemmän kuin voisi kuvitella. Sokeana olen tottunut jäämään osalttomaksi paljosta kivasta, minkä näkevät tavoittavat silmillään. Kun nyt kuuloalue on alkanut iän karttuessa kaveta, on se tietysti harmillista; ei kuitenkaan mikään kuolemantuomio, ei sinne päinkään. Hienoa olla paikalla, kun tällainenkin "pikkukiva" havaittiin.

Jos lintu olisi vaivautunut piirun verran lähemmäs, olisin kuullut sen. Kääpiöhuitin bongausreissulla Uudessakaarlepyyssä kuullun tarinan mies tarvitsi sitä vastoin erityisjärjestelyjä. 90-vuotiaalla vaarilla kas ei ollut hipa tillilläänkään kuulla tai nähdä  uusia lintulajeja. Hän oli, näin kertoi iloinen bongari vyötäröään myöten liejussa, lähes kuurosokea. Hän oli toisaalta ahne bongari. Elämänpinnoja oli kertynyt pitkän elämän varrella 299 kappaletta. Ruokosirkkalintu olisi ollut kolmas sadas, mutta päättyisikö mainen vaellus, ennen kuin Locustella tulisi papan kotipuoleen bongattavaksi. Ja vaikka tulisi, miten sen vailla näköä ja kuuloa aistisi?

Näitä kysymyksiä pohtivat vanhan lintumiehen veljenpojat, kun ruokosirkkalintu todella ilmaantui kaislikkoon vain viiden kilometrin päähän vanhainkodista. Olisihan komea 90-vuotispäivälahja, jos kolme sataa menisi rikki samana päivänä. Tehtävä vaikutti kuitenkin haasteelliselta.

Mutta ei se aivan ylivoimainen ollut. Päivät pääskytysten pähkäiltyään pojat keksivät: "ostetaan sille kuumailmapallo. Kannetaan ukko koriin ja lähetetään pallo yläilmoihin. Jätetään se kuitenkin melko matalalle ja ohjataan lähelle sirkkalintua. Vaari saa pallon pintaan heijastuvasta värinästä tunnustella laulua. Silloin hän on havainnut linnun, voipa hyvällä omallatunnolla kirjata lajin kolmanneksi sadanneksi eliksekseen."

Näin meneteltiin. Onnellinen hymy kuuluu karehtineen jo vapisevilla huulilla ja emmekä hyvän mielen hyrähdystä voineet estää sykähtämästä rinta-alassa myöskään me jutun kuulleet. Viis siitä, onko tarina totta vai ei: kääpiöhuitin alkaessa narista minä ajattelin veljenpoikien hyvyyttä. Kekseliäs rakkaus ja ymmärrys on valtava voima maailmassa. Enemmän sitä lajia kiitos, myös meidän  lintuihin kajahtaneiden keskuuteen.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi