maanantai 18. kesäkuuta 2012



Tänään puhutaan papanoista. Ennen kuin syytätte minua aikeesta soittaa niin sanotusti parvella Toscaa, huomannette, että Madonnan ja kuningatar Elisabethinkin täytyy käydä kakalla. Niin myös karhun, ketun ja liito-oravan. Erona toki se, että Madonna tekee tarpeensa WC-nimiseen eriöön, kun taas Liisa ja Lasse Liito-oravan pitää ulostaa ulkosalla. Kikkareet jäävät joksikin aikaa kertomaan, missä nisäkäs on liikkunut.

Ruuansulatuksen "loppuraportti" ei säily luonnossa kauan. Ruokaa se on ollut ja ruuaksi pitää sen jälleen tuleman. Miljoonat oliot bakteereista kärpäsiin nauttivat tuotoksen hyvällä halulla. Kärpäsen tai sen toukan nokkii liiveihinsä linnunpoika, tämän syö kettu tai kanahaukka.

Ja näin jatkuu luonnon kiertokulku päättymättömänä ravintoketjuna. Vasta paruusia eli Kristuksen toinen tuleminen lopettaa evoluution. Sitä ennen me keskustelemme muun muassa liito-oravan jätöksistä. Debatti on kuumennut aika ajoin riitelyksi metsien himohakkaajien naureskellessa luontoväen "paskapuheille."

Saattaa kuulostaakin huvittavalta, että jotkut tosissaan metsiä samoavat niistä elämän merkkejä etsien. Työ on kuitenkin tärkeää. Ei tiedetä muuta tapaa selvittää liito-oravien kotimetsien sijaintia, eipä edes lajin runsautta maassamme. Yksilömäärä on kyllä pienehkö, sillä me asumme liito-oravan levinneisyysalueen luoteiskolkassa. Sitä paitsi haapavaltaiset sekametsät ovat Suomessa harvinaisia. Ne vähätkin on pirstottu niin suppeiksi, toisistaan kauas jääviksi tilkuiksi, ettei loikkamestari voi menestyä. Yksi liito kantaa jopa 80 metrin päähän lähtöpisteestä.

Liito-oravalla on myös paljon ystäviä. Yksi heistä, taksiautoilija Jaakko Vanhatalo Porin Niittymaalta, on onnistunut ottamaan harvinaisia kuvia lajin elämästä. Julkaisen ne nyt kuvaajan itsensä luvalla blogissani.

Jaakko Vanhatalo on seurannut liito-oravien puuhia kauan. Hän rakensi oikeaoppisen pöntön siinä toivossa, että suurisilmäinen suloisuus pesisi perheen pihapiirissä. Toive toteutui, muttei Jaakkokaan näe eläintä kovin usein. Se nimittäin liikkuu enimmäkseen hämärässä; lähtee pesästä kesällä vasta klo 23, on Jaakko Vanhatalo todennut. Sitä arvokkaampia ovat tällaiset kuvat.

Vielä pieni liito-oravamuisto omasta takaa. Lahjoitimme Pirjon kanssa appivanhemmille pöllönpöntön, koska heidän kesämökillään Vehkalahden (nyk. Haminan) Kannusjärvellä oli myyräongelma. Pöllö olisi tehokas ja luontoystävällinen myyräleikkuri. Kun anoppi Päivi Vihinen kerran alkukesällä  vilkaisi pöntön suuntaan, kohtasi hän kaksi suurta silmää. Siinä katselivat nyt toisiaan kaksi nisäkästä, Päivi ja liito-orava. Myyräongelma jatkui, mutta Vihiset olivat saaneet rauhallisia mökkinaapureita.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania otuksia - kunpa joskus pääsisi näkemään edes sen p-kikkareen!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista