keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

On kolme syytä jännittää sitä, mikä minua odottaa puolentoista tunnin päästä. Tuli ilmoittaudutuksi facebook- eli naamakirjakoulutukseen, jota suurella taidollaan antaa Pauli Viertonen. En, en minä Viertosta jännitä. Syyt liittyvät enemmänkin itseeni. Kaikessa hassuudessaan tässäpä ne:

Työt vapaana toimittajana ja tietokirjailijana rytmittävät vuorokauteni. Kun kirjoittaa voi milloin, joskaan ei mitä, tahansa, tuntuu kuuden tunnin rykäys ihmisten aikaan 9  - 15 melko haasteelliselta. Nukahdanko kesken kaiken? Poltanko peliverkkarini, kun väsyneet aivot kieltäytyvät vastaanottamasta arvokasta oppia? Saavatko Pauli ja toimiston Tuija sekä Saija minusta kiukkuisen miehen kuvan?

Jännitysmomentti numero kaksi haukkuu, puree ja raatelee. Ei, ei Timo Räty asu kurssipaikan kupeessa. Saan koulutusta Satakunnan näkövammaiset ry:n toimistossa,Otavankatu 4, kuudes kerros. Vastapäisen oven takana asuu (tai toivottavasti on asunut) vihainen koira. Minä taas olen pelännyt terävähampaisia hurttia lapsesta asti. Pelolla on hieno nimikin: kynofobia.

Kolmanneksi pelkään, etten osaa liikkua talossa. Yksinkertainen sen pitäisi olla rakenteiltaan, mutta monien sokeiden tavoin eksyn helposti. Sitä ei tarvitse kuin astua metri väärään suuntaan ja jo ollaan väärällä reitillä. Entäs jos se ihmisverta janoava peto tulee vastaan harharetkelläni? Siinä tapauksessa ette kuule minusta vähään aikaan.

Hyvässä lykyssä pelot ja jännitteet osoittautuvat turhiksi. Niin onneksi useimmat pelot osoittautuvat. Esiintyvän taiteilijan näytös, laulu, puhe tai soitto menee hyvin, vaikka pumppu löi sataa kahtakymppiä. Pelätty koira saattaa pysyä kotonaan, talon asukas ehkä opastaa sokon oikeaan suuntaan.

En uskokaan, että pelko houkuttelisi esiin juuri sen, mitä pelätään. Taikauskoinen varmaan uskoo niin olevan. Itse sen sijaan turvaan ja turvaa sinäkin Ison kirjan lohdutuksiin. Siellä sanotaan 365 kertaa: älkää peljätkö. Yksi lohduke vuoden jokaiselle päivälle. Kai niistä saa ottaa tällaisiin arkisiinkin tilanteisiin, ei vain elämän ja kuoleman kysymyksiin.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti